Israel ja Palestiina – kaksi valtiota vai apartheidin purku?
Onko kosmologian lehtorina Helsingin yliopistossa toimiva Syksy Räsänen Suomen Noam Chomsky, eli akateemisen huippu-uran ohella radikaaleista kannanotoistaan tunnettu johtava kansalaisaktivisti? Minulla ei ole kompetenssia arvioida hänen saavutuksiaan kosmologina, mutta palestiinalaisten oikeuksien puolustamiseen keskittyneenä aktivistina hän ansaitsee kaiken kunnioituksemme.
Ainakin yhtenä Räsäsen aktivismin inspiraattorina on ollut juuri amerikkalainen huippulingvisti Chomsky, joka 90 vuotta täytettyäänkin edelleen hellittämättä suomii kotimaansa imperialismia ja puolustaa sen uhreja kirjoituksillaan ja kirjoillaan. Hänen maineensa tosin kärsi kolauksen, kun hän punakhmerien noustua valtaan Kamputseassa halusi ensin kieltää sen, että he olisivat syyllistyneet minkäänlaiseen kansanmurhaa lähentelevään toimintaan.
Räsäsellä ei tällaisia rasitteita ole, eikä hänen tästä perustellusta ja dokumentoidusta Israelin apartheid kirjastaan voi juuri ylilyöntejä tai virheitä osoittaa huolimatta sen värikkäästä ja kantaa ottavasta kielenkäytöstä. Ihan ilman niitä ei hänkään selviä, sillä sellaisena voi pitää sitä miten hän luonnehtii Suomen jatkosodan aikaista miehityspolitiikkaa Itä-Karjalassa ”etniseksi puhdistukseksi”, kun ”etninen syrjintä” olisi ollut oikeampi käsite.
Räsänen, joka tuntee myös Etelä-Afrikan ja sen vapautustaistelun historian, ei tarkoita Israelin apartheidilla sitä mikä jää vaihtoehdoksi, kun itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamisen kautta syntyvää kahden valtion mallia ei saada toteutettua, vaan hänelle jo nykyinen tila edustaa apartheidia. Jos Israelin rinnalle syntyisi palestiinalaisvaltio, olisi se todellisuudessa vain juutalaisvaltion bantustan, joka suhteessa Israelista riippuvainen elinkelvoton rajoitetun itsehallinnon alue, jota kautta Israel voisi saada kuitenkin enemmän kansainvälistä hyväksyntää herruutensa säilyttämiselle.
Räsänen katsoo myös minun nimeltä mainiten kuuluvan niihin, jotka virheellisesti puhuvat apartheidista Israelin mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona, kun se on ja pysyy todellisuutena Israelissa ja sen miehittämillä palestiinalaisalueilla. En lähde puolustamaan kohta kymmenen vuotta sitten esittämääni lausuntoa, vaan on pakko todeta, että Räsänen on pitkälti oikeassa.
Ns. kansainvälinen yhteisö, toisin sanoen EU ja muut ns. länteen kuuluvat maat, ovat mantranomaisesti tyytyneet toistamaan Räsäsen mukaan jo alun perinkin valuvikaista kahden valtion mallia vaikka tekemättä mitään johtopäätöksiä siitä, että jo reilut toistakymmentä vuotta sitten on joka kerta, kun Israel tekee uusia toimia laittomien siirtokuntiensa laajentamiseksi yli viisikymmentä vuotta sitten miehittämällään länsirannalla, aina varoitettu sen tekevän kahden valtion mallin toteuttamisen mahdottomaksi.
Mitään muita seuraamuksia tästä ei kansainvälistä oikeutta rikkovalle ja voimapolitiikkaa käyttävälle Israelille ole koitunut, kuin vähäisiä vaatimuksia siirtokuntatuotteiden asianmukaisesta merkitsemisestä niin, etteivät ne pääse osalliseksi muiden israelilaistuotteiden tullietuisuuksista. Vertailukohteeksi voi ottaa tällöin sen miten nopeasti ja perustellusti EU ja muut reagoivat Krimin laittomaan miehitykseen.
Jos kahden valtion malli on kuollut, tai sellaista ei koskaan edes aidosti ole ollut olemassa, niin mikä on vaihtoehto? Apartheid tulee osoittautumaan myös Lähi-Idässä yhtä kestämättömäksi kuin Etelä-Afrikassa, jolloin vaihtoehdoksi jää demokraattisen, kaikkeen etnisyyteen ja uskontoihin nähden sekulaarin yhtenäisvaltion perustaminen, joka ei ole sen enempää juutalais- kuin arabivaltio, mutta turvaa juutalaisen, muhamettilaisen, druusien, kristittyjen ja kaikkien muidenkin omaehtoisen kulttuurin ja identiteetin säilyttämisen tavalla, joka ei edellytä eikä salli yhdenkään tällaisen identiteetin nostamista hallitsevaan asemaan muut vähempiarvoiseksi jättävällä tavalla.
Missä olisi palestiinalaisten Nelson Mandela, joka tähän voisi kansat johtaa? Räsänen huomauttaa kuitenkin, että yhtä tärkeätä olisi kysyä missä on juutalaisten Frederik de Klerk, joka Mandelan kanssa jakoi Nobelin rauhanpalkinnon ja jonka apartheidin purkamisprosessista kertovaa muistelmakirjaa Räsänen pitkään siteeraa. Juuri nyt Israelin hallituksessa lisääntyvät ihmiset, jotka puheittensa ja näkemystensä perusteella luettaisiin yksiselitteisesti fasisteiksi EU-maissa.
Jokaisen itseään Israelin ystävänä pitävän kannattaisi lukea Räsäsen kirja. Ei Räsäsen kanssa tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, mutta hänen vasta esittämänsä tosiasioiden tunnustaminen on alku minkäänlaiselle aidolle rauhanprosessille Lähi-Idässä.
Helmikuu 2019
