Carl Bildt ja medianhallinta
Carl Bildt valittiin Ruotsin valtiopäiville vuonna 1979 ja jo vuonna 1986 hän nousi 37-vuotiaana Ruotsin oikeistopuolue Moderaattien johtoon. Tämä teki hänestä porvareiden vaalivoiton myötä myös pääministerin vuonna 1993 alkaneelle kolmivuotiskaudelle. Sen jälkeen hän jatkoi edelleen oppositiojohtajana kykenemättä kuitenkaan enää vaaleissa haastamaan sosialidemokraattien valta-asemaa.
Bildt on kuninkaallisten rinnalla kansainvälisesti tunnetuimpia ruotsalaisia, joka on aina viihtynyt hyvin kansainvälisissä tehtävissä ja niiden parrasvaloissa. Pääministeriytensä jälkeen hän toimi kaksi vuotta YK:n korkeana edustajana Bosnia-Hertsegovinassa, minä aikana puolueen johtaminen jäi sijaisten käsiin. Kun hän uudelleen hakeutui YK:n erityisedustajaksi alueelle 1999 oli se puolueelle liikaa ja Bildt joutui väistymään puoluejohtajan paikalta. Kun porvariallianssi sitten 2006 palasi hallitukseen tuli Bildtistä kuitenkin vähän yllättäen ulkoministeri, vaikka hänen välinsä pääministeriksi tulleen moderaattien johtajan Fredrik Reinfeldtin kanssa olivat viileät.
Tämä oli mahdollista, sillä Reinfeldtiltä riitti kiinnostusta ja halua puuttua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vielä vähemmän kuin Juha Sipilällä. Tämä jätti Bildtille tilaa johtaa suvereenisti Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kahdeksan vuoden ajan, hoitaen samassa tosiasiallisesti myös puolustusministerin tehtävää. Bildtiä pidettiin ja hän itsekin piti itseään ehdokkaana mitä moninaisimpiin kansainvälisiin tehtäviin.
Bildtiä arvostettiin, mutta suhtautuminen häneen oli myös kaksijakoista. Sitä kuvaa Wikileaksin vuodattama amerikkalainen diplomaattiraportti Bildtistä, jossa häntä luonnehdittiin näin: ”Medium-size dog with big dog attitude”. Ulkoministerikautensa jälkeen Bildt on jatkanut monissa kansainvälisissä tehtävissä eikä hänen matkapäiviensä määrä liene yhtään vähäisempi kuin hänen ulkoministerikautenaan. Twiittaajana vain Donald Trump kerää yhtä paljon huomiota.
Björn Hägerillä on monipuolinen kokemus tutkivana toimittajana ja journalismin opettajana ja tämäkin kirja käsittelee Bildtiä hyvin journalistisesta näkökulmasta. Varsinainen elämänkerta se ei ole, vaikka läpikäykin kotitaustasta ja kouluajoista alkaen Bildtin elämänkaaren. Kirjan alaotsikkona voisi hyvin olla Bildt ja julkisuuden hallinta.
Hägerin kirjaprojekti on ollut usean vuoden työn alla ja alusta alkaen hän on sitä varten pyrkinyt haastattelemaan Bildtiä, onnistumatta siinä kertaakaan. Hänellä on ollut toki ollut lukuisia kohtaamisia Bildtin kanssa, mutta hetki on aina ollut sopimaton ja sopiva tilaisuus on aina jäänyt epämääräiseen tulevaisuuteen. Sen kerran kun Häger on hänelle päässyt jonkun kysymyksen esittämään on vastaus ollut väistöliike, usein kevyellä sukkeluudella höystettynä.
Tämä ei ole vain Hägerin ongelma. Jokseenkin kaikki toimittajat, mikrofonin ja kameran kanssa tai ilman, jotka ovat yrittäneet saada Bildtiltä täsmällisiä vastauksia tiukkoihin ja hänelle epämiellyttäviin kysymyksiin, ovat saanet kokea saman. Bildt sivuuttaa tällaiset kysymykset kiistämällä väitteen, pyytämällä täsmennystä, esittämällä vastakysymyksen tai jättämättä kokonaan vastaamatta ja usein esittämällä jonkun sukkeluuden, jonka ei tarvitse mitenkään liittyä esitettyyn kysymykseen.
Monet poliitikot ovat tunnetusti yhtä haluttomia vastaamaan ikäviin kysymyksiin, mutta useimpien kiertely-yritykset johtavat siihen, että he kaivavat itsensä vain entistä syvempään suohon. Bildt on kuitenkin teflonpoliitikkojen suurmestariluokassa.
Häger läpikäy Bildtin uran virheiksi, epäonnistumiksi tai skandaaleiksi katsomiaan tapauksia ja miten Bildt on niistä kaikista selvinnyt suuremmitta kolhuitta. Tällaisia ovat Bildtin oppositiojohtajana ja pääministerinä käymä Neuvostoliiton vastainen kampanja, jossa venäläisten sukellusveneiden väitettiin syyllistyneen kymmeniin Ruotsin aluevesien loukkauksiin. Asialla oli Ruotsin oikeiston ja sotilasjohdon liittoutuma, jonka kampanjan paljastaminen vaati paljon aikaa ja työtä. Vasta 2000-luvulle tultaessa Ruotsin sotilasjohto joutui myöntämään, että varmoina pidetyille havainnoille löytyi aivan luonnolliset selitykset, kuten minkkien tai silliparvien äänet, eikä käteen jäänyt ainuttakaan todistettua tapausta neuvostosukellusveneen toiminnasta Ruotsin aluevesillä. Sittemmin on myös tullut julki tietoja, että sikäli kun sukellusveneitä on ollut, niin ne ovat voineet olla yhtä hyvin Nato-maiden aluksia.
Pääministerinä Bildt lähetti todistamattomiin ja virheellisiin väitteisiin perustuvan Venäjää loukkauksista syyttävän kirjeen presidentti Jeltsinille. Hän ei kertonut salassa pitämästään kirjeestä Ruotsin valtiopäivien ulkoasiainneuvostolle, mistä hän sittemmin sai moitteet valtiopäivien perustuslakivaliokunnalta. Mutta yhtä sujuvasti ja itsevarmasti kun Bildt todistamattomat sukellusvenesyytöksensä esitti, kykeni hän myös seurauksitta sivuuttamaan vikatikkinsä.
Toinen tapaus jolle Häger omistaa suurta huomiota on Bildtin toiminta Bosnia-Hertsegovinassa ja hänen osavastuunsa Srebrenican verilöylystä v. 1995. Syytös perustuu siihen, että Bildt aivan liian sinisilmäisesti uskoi Milosevicin, Mladicin ja serbien selityksiä ja vakuutuksia ja myös vähätteli joukkomurhista tihkuneita tietoja. Tästäkin omissa Balkan-muistelmissaan kevyesti sivuuttamastaan tapauksesta Bildt selvisi ilman edes maineensa pysyvämpää tahrautumista.
Kolmas Hägerin erityiseen läpivalaisuun koskeva tapaus koskee Bildtin osuutta Lundin Petroleumin toiminnassa. Bildt oli, mehevää optiokorvausta vastaan, ryhtynyt Alfred Lundinin perustaman öljy-yhtiön hallituksen jäseneksi vuonna 2000 ja jatkoi tehtävässä aina ulkoministeriksi tuloonsa saakka vuonna 2006. Pohjanmerellä, Lähi-Idässä ja Afrikassa öljyä tuottanut yhtiö oli mukana öljyntuotannossa Sudanissa vuosina 1997-2003 ja myöhemmin Etiopian Ogadenissa, alueilla joilla käytiin tosiasiassa epäsäännöllistä sotaa hallituksen joukkojen ja Etelä-Sudanin ja Ogadenin itsenäisyyttä ajaneiden kapinallisten välillä.
Vuonna 2010 julkaistu tutkivan journalistin Kerstin Lundvallin kirja esitti vakavia syytteitä siitä, että Lundin olisi ollut osallinen eli vähintäänkin hallituksen joukkojen sille antaman suojelun edunsaajana tietoinen vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja sotarikoksista joihin aseettomiakin vastustajia surutta raiskanneet, kiduttaneet ja surmanneet sekä kapinallisia tukevia kyliä polttaneet hallituksen joukot syyllistyivät. Öljy-yhtiön osuutta selvitetään edelleen oikeusviranomaisten toimesta.
Jo kolme vuotta ennen Lundvallin kirjan julkistamista oli Bildtiä koitettu saada vastaamaan kysymyksiin Lundinilta nostamiensa optioiden perusteista ja luonteesta. Pian Lundvallin kirjan ilmestymisen jälkeen julkisen kiinnostuksen kohteeksi nousi paitsi Sudan, niin Lundinin osakkuusyhtiön toiminta Ogadenissa sen jälkeen, kun sitä selvittelemään matkustaneet kaksi ruotsalaista toimittajaa pidätettiin kesällä 2011 Etiopiassa.
Tämäkään ei johtanut mihinkään toimiin Bildtiä vastaan tai edes maineen menetykseen. Häger vertailee samanaikaisesti Ruotsin median käymää kahta ajojahtia toisiinsa. Yhdessä kohteena oli Bildt, jota syytettiin miljoonaoptioiden rahastamisesta öljyfirmalta, joka oli sekaantunut räikeisiin rikoksiin kahdessa Afrikan maassa, toisessa kohteena oli demareiden uudeksi puheenjohtajaksi noussut Håkan Juholt, jota syytettiin siitä että hän oli asiasta ilmoittamatta antanut naisystävänsä asua valtiopäivien maksamassa esikaupunkiasunnossa Tukholmassa. Siinä missä Juholt myöntää virheensä – jopa olemattoman sellaisen, koska sellaista rastittavaa ruutua, jonka merkitsemisen hän valtiopäiville tekemässään ilmoituskaavakkeessa tunnusti jättäneensä ruksaamatta, ei kaavakkeessa edes ollut – ja joutuu eroamaan puolueensa johdosta, ei Bildt myönnä mitään virhettä eikä hänelle koidu myöskään mitään seuraamuksia.
Lopuksi on lukijan kuluttajanvalistukseksi kerrottava omasta suhteestani Carl Bildtiin. Olen tutustunut häneen pohjoismaiden neuvoston työssä jo 90-luvulla ja olemme sittemmin kahteen otteeseen samanaikaisesti hoitaneet maittemme ulkoministerin tehtäviä. Huolimatta monista suurista eroista talous- ja yhteiskuntapolitiikassa ja myös suurvaltasuhteita koskevista näkemyseroista olemme aina tulleet hyvin toimeen ja ulkoministereinä olemme tuloksekkaasti edistäneet maittemme ulko- ja puolustuspoliittista yhteistyötä. Lisäksi meitä yhdistää kiinnostus historiaan ja olemme molemmat mukana Historians without Borders kansainvälisen verkoston koordinoivassa toimikunnassa.
En kuitenkaan löydä virheitä Hägerin kuvauksesta. Siihen kuuluu myös se, että hän kertoo miten Bildt 60-luvulla Östra Realin eliittilukiossa, jonka oppilaiden enemmistö kuului Bildtin tavoin oikeistonuoriin, puolusti ystävänsä Staffan Hildeberandtin hanketta myös demarinuorten pienen osaston perustamisesta, kun koulun rehtori yritti kieltää sen.
Syyskuu 2017
