Keskiluokan aseman huonontumisen lyhyt historia
Juha Siltalan 13 vuotta sitten ilmestynyt tiiliskivi Työelämän huonontumisen lyhyt historia sai enimmäkseen aika tylyn arvosteluvastaanoton. Oikeistolainen reaktio oli odotetun tyrmäävä, monet tutkijat pitivät sitä enemmän sinänsä mielenkiintoisena ja ansiokkaana narratiivina, mutta kyseenalaistivat sen tutkimusmetodin. Eikä teokselle lämmetty myöskään ay-liikkeessä, joka koki kirjan kertovan ay-liikkeen heikkoudesta. Kirja oli kuitenkin raskaslukuisuudestaan huolimatta melkoinen menestysteos, jota yllättävän laajasti luettiin. Tapanani oli kysyä tilaisuuksissa kuinka moni oli teokseen tutustunut, ja aina hämmästyin sitä miten moni käsi nousi. Vähitellen ymmärsin, että monet ahmivat kirjaa samalla tavoin kuin yhtä raskaita Kalle Päätalon teoksia: tämähän kertoo juuri omista kokemuksistani.
Siltalan kriitikot kyseenalaistivat kirjan paljolti tekijän haastatteluihin ja leikkeisiin perustuvan todistelun mm. sillä, että säännöllisesti tehdyt työolotutkimukset kertoivat, että palkansaajista peräti 93 prosenttia oli erittäin tai melko tyytyväisiä työhönsä ja että luvut olivat edeltäneen kahdenkymmenen vuoden aikana nousseet eivätkä laskeneet.
Toinen, joskin huomattavasti vähäisempi kritiikki ei lähtenyt kiistämään Siltalan kuvaamia työelämän kehityspiirteitä, mutta löysi selvän syyn työelämän huonontumiseen: ” minimipalkat on säännelty yläkanttiin, minkä seurauksena on luotu työttömyys ja työnantajan markkinat, joilla monien työntekijöiden on pakko suostua mihin tahansa saadakseen pitää työnsä”.
Siltalan uusin teos Keskiluokan nousu, lasku ja pelot on paljolti jatkoa tälle edelliselle teokselle, ehkä sitäkin raskaampi mutta ei yhtään vähemmän arvokas. Siltalan käyttämänä keskiluokan käsite on aika joustava eikä sen määrittely takerru tulo- tai koulutustilastoihin vaan lähtee siitä, että keskiluokkaan kuuluvat ihmiset ovat niitä, jotka ovat uskoneet siihen että ahkera työnteko ja pyrkimys itsensä kehittämiseen palkitaan ja että sen seurauksena heidän omilla lapsillaan on edessään helpompi ja parempi elämä kuin heillä itsellään.
Tässäkin nykymaailmasta ja tulevaisuudesta kertovana mallimaana on Yhdysvallat, josta suuri osa Siltalan käyttämästä lähdeaineistosta on peräisin ja jonka kehitystä Suomessakin ollaan koko ajan lyhentyvällä viipeellä seuraamassa. Kirjan lähes viidestasadasta sivusta yli sata vievät lähdeviitteet ja lähemmäs tuhat kirjaa tai artikkelia sisältävä lähdeluettelo.
Keskiluokalle voi ennustaa samankaltaista hyvin jakaantunutta vastaanottoa kuin Työelämällekin. Siitä on jo esimerkkinä Helsingin Sanomissa Elina Yrjölän kirja-arvostelu, joka torjuu Siltalan todistelun sillä, että ”Suomalaiset ovat tutkitusti maailman mitassa onnellisia finanssikapitalimsita, globalisaatiosta ja automaatiosta huolimatta. Siltala saattaisi pitää tätä ylisopeutuvien uhrien itsepetoksena, mutta toisella tavoin suuntautunut tulkitsija arvioi, että kyse on terveiden sopeutumismekanismien onnistuneesta käytöstä ja ihmisten kokemus onnesta on aito”.
Arvostelun arviointia varten on hyvä tietää, että Yrjölä on Opteam-työnvälityspalvelun asiakasjohtaja myytyään perustamansa mediayritys Journalistikoneen Opteamille, jonka kotisvulla kerrotaan, että” Journalistikone on Suomen ensimmäisiä yrityksiä, joka on tarjonnut journalistisen sisällöntuotannon isomman mittakaavan ulkoistus- ja vuokrauspalveluita”. Siltalaa lukiessaan jokainen voi pohtia myös mitä tämä merkitsee paitsi keskiluokan asemalle ja työelämän laadulle myös journalismin laadulle.
Huhtikuu 2017
