Atomipommin raunioista rauhankaupungiksi
Vuonna 1968 sydänkohtaukseen 62-vuotiaana kuolleen Shinso Hamain muistelmateos ilmestyi japaniksi samana vuonna 1967 jolloin hän oli päättänyt viimeisen kautensa Hiroshiman pormestarina. Kesti vuoteen 2010 ennen kuin kirja käännettiin ja julkaistiin englanniksi, ja suomeksi se saatiin Hiroshiman atomipommin 70 vuotispäivänä viime vuoden elokuussa.
Hamai toimi kaupungin elintarvikehuollosta vastaavana virkamíehenä elokuun 5. päivänä kun Enola Gayksi ristitty B-29 pommikone pudotti 8.15 räjähtäneen atomipomminsa. Hamai oli pommin räjähtäessä kotonaan 3,5 km räjähdyspisteestä. Koti käytännössä tuhoutui, mutta Hamai ei loukkaantunut räjähdyksessä. Hän lähti välittömästi työpaikallaan kilometrin päässä räjähdyspisteestä sijainneella ja käytännössä tuhoutuneeseen ja edelleen palavaan kaupungintaloon. Kaupungissa oli tuolloin 255 000 asukasta joista japanilaisten ja myös Hamain myöhemmin käyttämien lukujen mukaan peräti 200 000 olisi menettänyt henkensä. Tarkkaa lukua ei koskaan selvitetty ja arviot jäävät 100 000 – 200 000 väliin. Joka tapauksessa luku on käsittämättömän suuri eikä yhtä suuria tappioita missään muissa toisen maailmansodan aikaisissa sadoilla koneilla tehdyissä pommituksissa nähty.
Hamain pommituksen jälkeisissä oloissa osoittama aloitteellisuus ja tehokkuus pelastustoimissa johtivat siihen, että syksyllä hänestä tehtiin kaupungin apulaispormestari. Kun kaupungissa toimeenpantiin ensimmäiset suorat ja vapaat pormestarivaalit – aiemmin valtuuston asettaman ehdokkaan oli saatava sisäministeriön hyväksyntä ennen keisarin nimitystä – valittiin Hamai pormestariksi. Neljä vuotta myöhemmin hänet valittiin uudelleen, mutta seuraavat vaalit hän v.1954 hävisi täpärästi, mutta palasi neljän vuoden jälkeen vielä kahdeksi kaudeksi kaupungin johtoon.
Hiroshiman pormestarina Hamai pystyi vaikuttamaan ratkaisevasti käytännössä tuhkasta kokonaan jälleen rakennetun kaupungin uuteen ilmeeseen. Vielä keskeisemmäksi teemaksi kirjassa kuitenkin nousee se miten Hiroshimasta tehtiin ydinaseiden täyskieltoa vaativan rauhanliikkeen symbolinen kansainvälisesti verkostoitunut pääkaupunki.
Japanin sodanjälkeisestä jälleenrakentamisesta ja siitä miten maan poliittisia valtasuhteita koitettiin amerikkalaisten saneleman perustuslakiuudistuksen myötä kääntää demokraattiseen asentoon olisi lukenut mielellään paljon enemmän. Sama koskee myös Japanin ydinaseita vastustaneen rauhanliikkeen kehitystä ja jakaantumista, joita aiheita on perin vähän käsitelty nopean historiikinomaisessa teoksessa.
Nyt politiikka sivuutetaan melkein kokonaan sekä kunta- että valtakunnan tasolla. Japanin politiikan isoja nimiä toki esiintyy kirjassa, kun Hamai käy läpi välillä kimuraista kanssakäymistään keskushallituksen kanssa Hiroshiman jälleenrakennustarpeiden merkeissä. Itseään ei Hamai sijoita mihinkään poliittisessa kentässä, mutta ohimennen selviää, että hän on saanut maan aikanaan vahvempien vasemmistopuolueiden tuen pormestarivaaleissa.
Jotain kuitenkin kertoo se, että Hamain ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Sveitsiin, jossa hän yhdentoista päivän ajan osallistui MRA:n (Moral Rearmament-liikkeen) kongressiin Geneven järven rannalla Caux´ssa. On vaikea sanoa kumpi teki häneen suuremman vaikutuksen, MRA:n sanoma vai Sveitsin järjestäytyneisyys ja siisteys. Tokion Disneylandissa käynnin jälkeen en tosin usko japanilaisten enää jäävän tässä suhteessa toiseksi sveitsiläisille.
Heinäkuu 2016
