Ulkoministerin päiväkirja
Vuonna 1947 syntynyt Bob Carr toimi ensin seitsemän vuotta Australian työväenpuolueen johtajana maan väkirikkaimmassa osavaltiossa New South Walesissa ja nousi puolueen vaalivoiton jälkeen NSW:n pääministeriksi vuosiksi 1995–2005. Hänen ambitionsa kuitenkin suuntautui valtakunnalliseen politiikkaan eikä hän peitellyt haluaan nousta maan ulkoministeriksi. Seitsemän vuotta sen jälkeen kun Carr oli jättänyt aktiivi politiikan – mutta ei ahkeraa osallistumista julkiseen keskusteluun – haave toteutui, kun uusi työväenpuolueen pääministeri Julian Gillard järjesti hänelle ensin paikan Australian senaattiin ja sen jälkeen 18 kuukauden pestin ulkoministerinä.
Nousu ulkoministeriksi liittyi Australian työväenpuolueen sisäisiin ristiriitoihin, joiden keskushenkilö oli mielipiteitä voimakkaasti jakanut Kevin Rudd. Rudd toimi 2000-luvun alussa puolueen varjoulkoministerinä, riitaantui silloisen puoluejohdon kanssa, mutta nousi lopulta ensin puoluejohtajaksi ja sitten 2007 vaalivoiton jälkeen pääministeriksi. Kolmessa vuodessa hänen itsevaltainen johtajatyylinsä johti puolueen parlamenttiryhmässä kapinaan ja sen seurauksena varajohtaja Julian Gillard nostettiin puolueen johtoon ja pääministeriksi. Rudd siirtyi ulkoministeriksi mutta suhteet Gillardin kanssa kiristyivät niin, että hän helmikuussa 2012 erosi hallituksesta.
Tämä oli tilanne jossa Carrille avautui mahdollisuus toivetyöhönsä. Hän tiesi että se olisi lyhytaikainen pesti sillä uudet vaalit pidettäisiin viimeistään syyskuussa 2013 ja mielipidetiedustelut kertoivat, että ainoa epävarmuus niiden suhteen koski sitä, kuinka suureksi puolueen tappio muodostuisi. Tämä myös ylläpiti jännitteitä puolueen sisällä, jossa mielipidetiedusteluissa Gillardia paljon suositumpi Rudd odotti vain oikeaa ajankohtaa, jolloin haastaisi pääministerin ja nousisi hänen tilalleen. Hetki koitti kesäkuussa 2013 vain kolme kuukautta ennen vaaleja, kun parlamenttiryhmän enemmistö palautti tiukan 57-45 äänestyksen jälkeen Ruddin johtoon siinä toivossa, että Ruddin kansansuosio vielä voisi pelastaa useamman uhanalaisen parlamenttipaikan.
Iso osa Carrin ulkoministerikauden päiväkirjamerkinnöistä käsittelee tätä dramatiikkaa. Carr oli lojaali hänet virkaan nostaneelle Gillardille eikä hän kuulunut Ruddin ihailijoihin. Turhautuminen Gillardin johtajatyyliin ja puolueen katastrofaaliseen kannatuskehitykseen johti pian siihen, että myös Carr oli valmis tukemaan pääministerivaihdosta. Hän ei tätä julkisesti kertonut, mutta kaikki sen hyvin tiesivät ja se saattoi olla ratkaisevaa palatsikumouksen onnistumiselle.
Australian ulkopolitiikkaa hallitsivat päiväkirjamerkintöjen mukaan pääosin samat kysymykset kuin kaikkia muitakin maita. Carrin alkukausi sujui korostetusti Australian turvallisuusneuvostokampanjoinnin merkeissä. Merkintöjen mukaan hän oli loppuun asti epävarma tuloksesta, vaikka Australialla oli heti pohjana se etu että se, toisin kuin kanssakilpailijat, Luxemburgja Suomi ei ollut Euroopassa ja se saattoi alusta alkaen laskea yli parinkymmenen Karibian ja Tyynen meren valtion solidiin kannatukseen, joihin suhteita myös ahkerasti vaalittiin kehitysyhteistyön ja muin keinoin. Carrin eri kollegoiden kanssa käymistään keskusteluista tekemät merkinnät olisi mielenkiintoista käydä merikasarmillakin läpi omien merkintöjemme kanssa sen selvittämiseksi, paljonko päällekkäisiä ja ristiriitaisia lupauksia tuesta ne sisältävät.
Lähi-itä oli keskeinen asia Australiallekin, ei vähiten turvaneuvostokampanjan vuoksi. Carr teki hartiavoimin töitä kääntääkseen paikallisen Israel-lobbyn ja sen rahoituksen pauloissa olevan pääministeri Gillardin lopulta hyväksymään sen, ettei Australia jäisi yksin USA:n, Israelin ja kourallisen saarivaltioita kanssa vastustamaan Palestiinan tarkkailijajäsenyyttä YK:ssa, vaan äänestäisi tyhjää. Merkinnöistä kuvastuu myös Israelin ystävänä tunnetun ja sellaisena itseään edelleen pitävän Carrin kasvava turhautuminen Israelin kovan linjan politiikkaan ja laittomien siirtokuntien jatkuvaan laajentamiseen.
Australian aseman ja ulkopolitiikan keskeinen määrittäjä on suhde Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Nämä suhteet, yhdessä ja erikseen, täyttävät ison osan Carrin päiväkirjojen tapaamisista, matkoista ja pohdinnoista. Kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa on ja pysyy Australialle keskeisenä, mutta Carr varoo tekemästä siitä Australian liikkumatilaa tukahduttavaa tai estettä hyvien suhteiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen Kiinan kanssa. Australialle on jo puoli vuosisataa ollut selvää, että se on lähinnä aasialainen maa, eikä voi pitää itseään enää toiselle puolelle maapalloa sijoittuvana osana Eurooppaa. Tämä näkyy myös siinä, miten suhteiden vaaliminen kaikkiin Aasian maihin on Australian ulkoministerin tärkeä tehtävä.
Maantiede hallitsee muutoinkin Australian ulkoministerin työtä. Kun lähin naapurikin on useiden tuntien lentomatkan päässä ja niin Eurooppa kuin USA:kin toisella puolella maapalloa, edellyttää työn hoitaminen poikkeuksellisen hyvää kuntoa jotta jatkuvista pitkistä lentomatkoista ja suurista aikaeroista selviäisi. Carr kirjaa lähes joka matkaan liittyvän väsymyksen, mutta toteaa kuitenkin, että työ on niin mielenkiintoista että hän olisi valmis sen vuoksi lyhentämään pari vuotta eliniästään…
Päiväkirjat ovat monessa suhteessa mielenkiintoista luettavaa ja välittävät kohtuullisen avoimesti ja aidontuntuisesti sekä tapahtumia että niihin liittyviä Carrin tunnelmia. Lukijalle jää silti pieni epäily sen suhteen, kuinka aitoja ne juuri päivittäismerkintöinä ovat. Jotkut liki pienoisesseen muotoiset merkinnät vaikuttavat niin huolellisesti viimeistellyiltä, että ne eivät uskottavasti tunnu lentokoneessa kirjoitetuilta.
Heinäkuu 2014
