Ainutkertainen unilukkari
Pekka Kuusen elämäkerturina olen ollut myös kiinnostunut hänen kolme vuotta vanhemmasta 1914 syntyneestä Matti-veljestään, jota myös Pekka Kuusi -tutkimustani varten haastattelin. Kuitenkin kuvani Matti Kuusesta on jäänyt monessa suhteessa vajaaksi ja vähän virheelliseksikin. Vaikka Matti Kuusi oli 30-luvun AKS:n tunnetuimpia kärkihahmoja ja seuran hovirunoilijaksikin mainittu, oli IKL:n Sinimusta-nuorissa aktiivina toiminut ja sen Merjan Kaiku-puhekuoroa johtanut Pekka Kuusi veljeksistä se, joka innokkaammin ja ehdottomammin heittäytyi mukaan ajan Suur-Suomi rientoihin. Kun sitten nämä haaveet romahtivat, orientoituivat veljekset toisen tasavallan uuteen reaalipolitiikkaan.
Matti äänesti sosialidemokraatteja vuoden 1945 vaaleissa, Pekka ensimmäisen kerran kolme vuotta myöhemmin. Toisin kuin olin olettanut, kertoo Tellervo Krogerus mammuttimaisessa kirjassaan, ettei tämä välttämättä jäänyt Matti Kuusen ainoaksi viivanvedoksi SDP:lle. Mutta kun Pekka Kuusi 60-luvulla liittyi puolueeseen ja nousi sen kansanedustajaksi ja ministeriksikin, ei Matti ollut tässä mitenkään osallinen vaan piti ehkä sekä ironian että kilpailun sävyttämää etäisyyttä veljensä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen.
Matti Kuusi oli taustaltaan ja uraltaan hyvinkin tyypillinen suomettarelaisen porvariskodin ja sen sivistysihanteiden kasvatti, mutta ajatuksiltaan ja asenteiltaan kaikkea muuta kuin tavanomainen porvarisprofessori. Hänessä oli nähtävissä toisinajattelijan merkkejä jo 30-luvun lopun AKS:ssä, jossa hän kritisoi sen IKL:n vanaveteen sitoutunutta valtavirtaa ja haki luokkarajat ylittäviä yhteyksiä. Tämän pani merkille myös barrikadin toiselta puolelta samankaltainen oman tiensä kulkija Raoul Palmgren, joka Kuusen v. 1935 ilmestyneen Runon ja raudan kirjan arvostelussaan piti sitä fasismin lyriikkana, mutta myönsi myös, että se oli ”komeata runoutta” ja näki tekijän edustavan tahollaan ”poikkeuksellista älyllistä intohimoa”. Kun Palmgren sodan jälkeen julkaisi Suuri linja teoksensa hän lähetti sen omistuskirjoituksella: ”Matti Kuuselle yli barrikaadin – vai onko meillä yhteistä?” Lähentyminen kuitenkin koki takaiskun, kun Kuusi arvostelijana teilasi Palmgrenin vuona 1953 ilmestyneen avainromaanin 30-luvun kuvat.
Matti Kuusi julkaisi vielä toisen runokokoelman vuonna 1947, mutta siirtyi sen jälkeen asiaproosaan, väitteli 1949 kansanrunoudesta ja nimitettiin 1959 AKS-veli Martti Haavion seuraajana alan professoriksi ja jatkoi poikkeuksellisen laajaa sekä tieteellistä että tieteen popularisointia toteuttanutta kirjallista toimintaansa. Hänen erikoisalansa oli paremiologia eli sananparsien tutkimus. Skaala oli tässäkin laaja ulottuen aina Namibian ovambojen sananlaskuihin ja arvoituksiin saakka.
Kuusi oli ahkera kolumnisti ja suosittu puhuja erilaisissa veteraani-, kultuuri- ja kotiseututilaisuuksissa. Nimimerkkinsä ”Unilukkari” mukaisesti hän osasi herättää provokatorisilla väitteillään ja avauksillaan keskustelua, kuten teesillään ”iskelmä on nykyajan kansanrunoutta”. 30-luvun kansallisromantikko ei todellakaan lokeroitunut vanhoihin asemiin vaan tuotti jatkuvasti uusia ajatuksia ja avauksia. Inspiroivana ja tutkijajälkikasvusta huolehtineena opettajana ja professorina hän selvisi myös vaurioitta 60- ja 70-luvun radikalismiaallosta ja tuli toimeen taistolaisopiskelijoittenkin kanssa.
Tellervo Krogerusta ei Kuusen monipuolisuus ole uuvuttanut eikä pelottanut vaan hän on 800 sivulla asiantuntevasti ja myötäelävästi käsitellyt kaikkia kohteensa ominaisuuksia, harrastuksia ja toimintoja. Kirjan julkaisemisen jälkeen on kerrottu, että Krogerus olisi ensin tarjonnut sitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannettavaksi, mutta SKS:n ehdotettua sen lyhentämistä ja tiivistämistä vienyt sen Siltalan julkaistavaksi. Olen uskollisesti ja vaikeuksitta kahlannut kaikki kirjan sivut läpi, mutta silti rohkenen todeta, ettei SKS:n neuvo välttämättä olisi ollut huono.
Huhtikuu 2014
