Allende! Presente!
Viimeksikuluneiden 44 vuoden aikana on minulta jäänyt vain kerran oma vappupuhe pitämättä, mutta esteeseeni oli sitä mieleenpainuvampi syy. Olin keväällä 1973 Chilessä mm. Thorvald Stoltenbergin ja Pierre Schorin kanssa pienessä pohjoismaisessa ryhmässä kahden viikon tutustumismatkalla. Maassa oli Salvador Allenden valinnan jälkeen käynnistynyt ainutlaatuinen kehitys, jonka uskoimme ja toivoimme johtavan demokraattisessa järjestyksessä ja sitä tiukasti kunnioittaen sellaiseen yhteiskuntakehitykseen, joka nostaisi Chilen maailmanlaajuisesti tunnetuksi demokraattisen sosialismin esikuvamaaksi.
Tapasimme kaikki Unidad Popularin silloiset johtajat, tutustuimme maan talouteen ja kulttuuriin mm. Parrojen klubilla, jossa ensimmäisen kerran kuulin Grazias a la vidan Violetta Parran esittämänä. Seisoimme kansallistetun Chuquicamatan kuparikaivoksen lähes kilometrin syvyisen avolouhoksen reunalla, hämmästelimme vuosikymmeniä sitten hylättyä fosfaattikaivoskaupunkia aavikolla ja joka paikassa kävimme kymmeniä lämminhenkisiä ja välillä kiihkeitäkin keskusteluja täynnä tulevaisuudenuskoa olevien chileläisten tovereiden kanssa. Samalla kun opimme Chilen historiaa ja kuuntelimme heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan, kerroimme myös heitä kiinnostaneista kokemuksistamme pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden rakennustyöstä. Vierailumme kohokohtiin kuului pitkä tapaaminen ja keskustelu Salvador Allenden kanssa sekä osallistuminen kunniapaikalla Santiago de Chilen keskustorilla puolen miljoonan ihmisen vappujuhlaan.
Olimme matkalla saaneet myös selvän kuvan sekä Unidad Popularin saavutuksista ja tavoitteista että Chilen ongelmista ja poliittisten vastakkaisuuksien huolestuttavasta kärjistymisestä. Vaikeuksista tietoisinakaan emme osanneet ennakoida sitä, miten Chilen demokratia ja samalla myös Allenden elämä päättyisivät vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
Syyskuun 11. päivä tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun Chilen armeija toimeenpani vallankaappauksen ja syrjäytti vallasta sosialistisen presidentti Salvador Allenden, joka lyhyen symbolisen vastarinnan päätteeksi ampui itsensä Moneda-palatsissa. Chilen ainutlaatuinen pyrkimys demokraattista tietä sosialismiin päättyi sotilaskaappaukseen, joka ei ainoastaan karkottanut vallasta demokraattisesti valittua ja perustuslakia kunnioittanutta presidenttiä, vaan pystytti 17 vuotta valtaa pitäneen, latinalaisen Amerikan oloissa poikkeuksellisen kovaotteisen ja Chilen historiassa ennenkokemattoman diktatuurin.
Kaappaus nostatti myös poikkeuksellisen laajan kansainvälisen solidaarisuusliikkeen. Suomessa sen konkreettisin aikaansaannos oli, että siihen asti äärimmäisen pidättyvää pakolaispolitiikkaa harjoittanut Suomi antoi turvapaikan sadoille Suomen Santiagon lähetystöön sotilaitten väkivaltaa paenneille ihmisille.
* * *
Salvador Allenden valinta herätti suuria toiveita paljon laajemmalla kuin hänen omassa maassaan. Dramaattinen tapa, jolla hänen herättämänsä toiveet tuhottiin, on taannut hänelle pysyvän paikan historiassa. Allendesta tuli marttyyri ja legenda jo kuolinhetkellään ja kannattajiensa keskuudessa sellaisen pysyvän ihailun, mutta vastustajiensa keskuudessa myös sellaisen katkeran demonisoinnin ja vihan kohde, että todellista Allendea on voinut olla vaikea löytää näiden eri tarkoituksissa luotujen mielikuvien takaa.
Jesus Manuel Martinezin jo neljä vuotta sitten julkaistu elämäkerta Allendesta tekee suuren palveluksen tuodessaan aidon ja inhimillisen Allenden taas esiin. Espanjalainen Martinez on teologi ja entinen katolinen pappi, joka työskenteli Allenden aikana Chilessä mm. valtiollisen filmi-instituutin johtajana. Hän tunsi arvostamansa Allenden hyvin ja kuului hänen kannattajiinsa, mutta mitään hymistelevää kiiltokuvaa hän ei Allendesta ole laatinut. Ja juuri siksi, että hän käsittelee avoimesti myös Allenden heikkouksia, on kuva erityisen uskottava.
Allenden heikkoudet olivat inhimillisiä ja hän teki joskus myös poliittisia virhearvioita. Ne eivät kuitenkaan millään tavoin mitätöi hänen tekojaan ja merkitystään. Virhearvioista hyväuskoisuus sen suhteen, että Chilen armeijakin kunnioittaisi demokratian pelisääntöjä, muodostui kuitenkin hänen kohtalokseen.
Martinezin laaja elämäkerta kertoo mielenkiintoisesti ja ymmärtävästi paitsi Allendesta ja hänen taustastaan myös Chilen yhteiskunnasta ja historiasta rasittamatta lukijoita liiallisilla yksityiskohdilla tai tilastoilla. Kirjan saattaminen suomalaisten lukijoiden käyttöön on hieno kunnianosoitus 40 vuotta sitten henkensä demokratian puolustamiseksi uhranneelle Salvador Allendelle.
Jyrki Lappi-Seppälän käännöstyö on jälleen kerran laadukasta ja varmaa.
Syyskuu 2013
