Diktatuurin hinta
Rafael Trujillo oli latinalaisen amerikan pitkäaikaisimpia ja verisimpiä diktaattoreja. Hänen uransa sai alkunsa USA:n merijalkaväen kahdeksan vuotta kestäneen Dominikaanisen tasavallan miehityksen aikana, jolloin miehittäjän merijalkaväki koulutti hänet upseeriksi. Miehityksen päätyttyä Trujillo nousi nopeasti maan armeijan komentajaksi vain 35-vuotiaana vuonna 1927. Kolme vuotta myöhemmin hän kaappasi vallan ja valitutti itsensä presidentiksi Neuvostoliitosta tutulla 99 prosentin ääniosuudella. Myös henkilökultin osalta Trujillo saattoi ottaa oppia Stalinilta ja näyttää hänelle esimerkkiä, mutta toteutti muutoin fasistista kaverikapitalismia – jossa Trujillon suku teki itsestään suurimman omistajaryhmän – ja toimi amerikkalaisten luotettavana anti-kommunistisena liittolaisena.
Trujillo joutui vetäytymään presidentin paikalta 1938 tyynnyttääkseen edellisenä vuonna haitilaisiin maahanmuuttajiin kohdistetun, yli 20 000 kuolonuhria vaatineen verilöylyn synnyttämää kansainvälistä hylkimisreaktiota. Hän pysyi koko ajan todellisena vallankäyttäjänä valitsemiensa sijaisten aikana. Presidentiksi hän palasi vuosiksi 1942-52 ja asetti sen jälkeen paikalle veljensä Hectorin, joka pysyi tehtävässä vuoteen 1960 saakka, jolloin hän korvasi Hectorin Joaquin Balaguerilla. Tämä oli jälleen yritys tyynnyttää kansainvälistä hylkimisreaktiota sen jälkeen, kun Trujillon salainen poliisi oli toimeenpannut epäonnistuneen yrityksen murhata Venezuelan presidentti Romulo Betancourt. Amerikkalaisten maiden yhteisjärjestö OAS ei kuitenkaan purkanut murhayrityksen jälkeen asettamaansa Dominikaanisen tasavallan talouden romahduttanutta saartoaan ennen kuin Trujillo sai surmansa toukokuussa 1961 salaliittolaisten toimeenpanemassa attentaatissa.
Vuonna 2010 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen perulais-espanjalaisen Mario Vargas Llosan romaani alkaa kolmitasoisella luvuissa vuorottelevilla narratiivilla. Näistä yksi käsittelee generalissimo Trujillon toimia attentaattia edeltävinä kuukausina ja toinen salaliittolaisten samanaikaista valmistautumista murhaiskuun. Kolmas kertoo vähän ennen Trujillon kuolemaa 14-vuotiaana tyttönä Yhdysvaltoihin lähetetyn ja siellä menestyksekkään uran luoneen ja ensimmäisen kerran 35 vuoteen synnyinmaahansa käymään palanneen Urania Cabralin ja hänen halvaantuneen ja puhekyvyttömän isänsä Agustin Cabralin tapaamisesta. Tapahtumat keskittyvät vuoteen 1961 myös Uranian monologissa Trujillon lähipiiriin kuuluneen isänsä kanssa. Samalla kaikkien narratiivien takaumat maalaavat kattavan kuvan koko kolmekymmenvuotisesta Trujillon valtakaudesta.
Kerronta huipentuu attentaattiin ja sen jälkiselvittelyihin ja kuvaa myös kiinniotettujen salaliittolaisten kidutuksia ja teloituksia elokuvissa K-18 varoituksiin johtavalla tavalla. Päähenkilöksi nousee nyt Trujillon edellisenä vuonna presidentiksi harmittomana kaunosieluna ja uskollisena tukijanaan nostama Joaquin Balaguer, jonka varovaisuuden ja mitääntekemättömyyden naamion alta kuoriutuu Trujillon perheen ja diktaattorin verentahrimat hanslankarit taiten syrjään manipuloiva ja ovet demokratialle ja vapaudelle asteittain avaava valtiomies. Kirja huipentuu Uranian kertomukseen siitä miksi hän lähti maasta ja miksi hän ei ole antanut anteeksi isälleen, joka antoi hänen alaikäisen tyttärensä diktaattorin käyttöön tämän suosion varmistamiseksi.
Balaguer osoittautui huomattavan pitkäaikaiseksi johtajaksi. Hänen ylimenokauden presidenttiytensä päättyi jo vuonna 1962, mutta hän palasi enemmän tai vähemmän vapaissa vaaleissa presidentiksi kahdeksitoista vuodeksi vuonna 1966 ja uudelleen kymmeneksi vuodeksi vuonna 1986. Vielä Vargas Llosan teoksen ilmestymisvuonna 2000 silloin jo 94-vuotias ja sokeutunut Balaguer asettui presidentinvaalissa ehdolle, mutta jäi jo kauas valinnasta. Kirjassa näkyvä sympatia Balagueria kohtaan voi hyvin heijastaa Vargas Llosan omaa aatteellista kehitystä nuoruuden vasemmistoradikalismista liberaaliin oikeistoon ja sen presidenttiehdokkaaksi Perun vuoden 1990 vaaleissa, joissa hän kuitenkin hävisi autoritaarisesti hallinneelle Alberto Fujimorille.
Melkein kaikki kirjassa nimellään esiintyvät henkilöt Cabralin perhettä lukuunottamatta ovat aitoja eläneitä ihmisiä. Ja vaikka Vargas Llosa tulkitseekin heidän ajatuksiaan ja toimiaan kirjailijan vapaudella ovat myös kirjan tapahtumat kaikki maan historiasta poimittuja. Vuohen juhla, millä nimellä alunperin vuonna 2000 ilmestynyt La fiesta del chievo on jo vuodesta 2002 ollut suomenkielisenä käännöksenä luettavissa, on eräänlainen monumentaalinen tutkielma diktatuurista ja siitä miten se vaikuttaa ja muokkaa ihmisiä. Poliittisena toimijana Vargas Llosa on herättänyt ristiriitoja, mutta kirjailijana hän on nobelinsa ansainnut.
Heinäkuu 2013
