Laulaja vapauden ja oikeuden puolesta
Harlemissa New Yorkissa vuonna 1927 jamaikalaisen siivoojaäidin ja merimiesisän liitossa syntynyt Harry Belafonte on kulkenut pitkän matkan lapsuuden köyhyydestä viihdemaailman huipulle, unohtamatta koskaan vaatimatonta syntyperäänsä. Mustaihoiselle maahanmuuttajavanhempien lapselle tämä oli itsestäänselvyys, sillä hän joutui monin tavoin taistelemaan asemastaan pitkään 60-luvulle saakka ja sen jälkeenkin valkoisen vallan ja rotusryjinnän hallitsemassa Yhdysvalloissa.
Vahtimestarina sodanaikaisen laivastopalvelun jälkeen työskennellyt Belafonte tunsi vetoa teatteriin. Hän pääsi liki sattumalta näyttämölle American Negro Theaterissa, hakeutui New Yorkin draamakouluun jossa sai nauttia Erwin Piscatorin opetusta mm. Marlon Brandon, Tony Curtisin ja Sidney Poitierin kanssa. Laulajaksi hän päätyi myös lähes sattumalta, mutta nousi sitten 50-uvulla hetken aikaa Elvis Presleyn kilpailjaksi listojen kärjessä. Belafonte ei koskaan halunnut olla pelkkä calypso-laulaja, vaikka hänen tunnetuimmat hittinsä siihen genreen kuuluvatkin. Rock-artistiksi hän ei kuitenkaan tuntenut vetoa ja vaikka hän suosionsa laulajana säilyttikin ei hän enää listaykköseksi yltänyt. Näyttelijänä Belafonte on myös esiintynyt yli kymmenessä Hollywood-elokuvassa.
Belafonte ei vain avannut itselleensä ovia mustana artistina, van heittäytyi täysin rinnoin nousevaan rotuerottelun lopettamista vaativaan kansalaisoikeusliikkeeseen. Hänen ensimmäinen esikuvansa oli mccarthyismin aikana mustalistattu Paul Robeson ja hänestä tuli Martin Luther Kingin läheinen ystävä ja tukija, joka laittoi sekä omia varojaan että suhteittensa kautta keräämiään varoja kaikenlaisiin hyviin tarkoituksiin. Vasemmistolainen Belafonte onnistui aina säilyttämään jonkinlaiset suhteet myös demokraattisen establishmentin kanssa. Hän painosti varovaista presidentti Kennedyä aktiivisemmin toimimaan rotusyrjintää vastaan ja arvosteli oikeusministeri Bobby Kennedyn varovaisuutta, mutta päätyi tämän tukijoukkoihin ennen hänen murhaansa vuonna 1968, nähtyään läheltä miten kovapintaisena keskusta-oikeistolaisena uransa aloittanut nuorempi Kennedy muuttui aidosti vasemmistolaiseksi köyhyyttä ja syrjintää vastustavaksi johtohahmoksi.
Belafonte ajoi rotujen tasa-arvoa eivätkä kaikki mustat hyväksyneet hänen toista ja kolmatta avioliittoaan valkoisen naisen kanssa. Kingin väkivallattomaan vastarintaan sitoutunut Belafonte ajautui myös vastakkainasetteluun jopa aseistautuneen vastarinnan hyväksyneiden aktivistien kanssa. Siitä seurasi myös hänen ja Belafonten löytämän ja uransa alkuun auttaneen Miriam Makeban ajautuminen erilleen, kun Makeba valitsi Black Power-aktivistin Stokely Carmichaelin tien. Omasta radikalismistaan Belafonte ei kuitenkaan luopunut ja hän oli George W. Bushin kaudella erityisen terävä kritiikissään.
Belafonte oli myös Etelä-Afrikan apartheidin vastaisen liikkeen avainhahmo Amerikassa ja muutoinkin tunnettu Afrikka-aktivisti. Hänen sankareihinsa kuului myös Guinean presidentti Sekou Toure, kunnes välit rikkoontuivat kun Toure muuntui paranoidiseksi diktaattoriksi. Fidel Castrosta, jonka kanssa hän myös ystävystyi, ei hänellä kuitenkaan ole pahaa sanottavaa. Nelson Mandelan vapauttamiseksi kampanjoinut Belafonte sai toimia myös Mandelan Yhdysvaltain kiertueen järjestäjänä.
My Song on enimmäkseen hieno ja kohtuullisen rehellinen kertomus tähtiaktivistin elämästä. Syvällistä yhteiskunnallista analyysiä siitä ei löydy, mutta sitäkin mielenkiintoisempia ja koskettaviakin kuvauksia Martin Luther Kingistä ja muista Belafonten elämään ja maailmankuvaan vaikuttaneista ihmisistä. Kirja olisi kuitenkin hyötynyt vähän tiukemmasta editoinnista ja esim. ylpeän isän lastensa kirjavien urien vähemmästä ruotimisesta.
Tuleeko jälkimaailma muistamaan Harry Belafontea laulajana vai ihmisoikeusaktivistina? Ansaittua olisi jos hänet muistettaisiin molempina.
Kesäkuu 2012
