Tanskan maanisä
Vuonna 1870 perustettu Tanskan sosialidemokraattinen puolue on vanhin Pohjolan demaripuolueista ja sai ensimmäisen edustajansa valituksi parlamenttiin jo vuonna 1884. Se myös saavutti ensimmäisenä pohjoismaisena puolueena maassaan hegemonia-aseman ja kaikkien aikojen parhaimman vaalituloksensa jo vuoden 1935 folketingetin vaaleissa, joissa se sai 46,4 % äänistä, vaikka jäi silloinkin ilman omaa enemmistöä. Sosialidemokraattien iskulause noissa vaaleissa oli ”Stauning eller kaos”, mistä myös nimi Henning Grellen kirjoittamalle elämäkerralle.
Puolueen puheenjohtaja oli tuolloin 62-vuotias Thorvald Stauning, joka oli jo vuonna 1910 noussut puolueen johtajaksi ja ensimmäisen kerran ministeriksi 1916-20, pääministeriksi 1925-26 ja uudelleen samaan tehtävään vuodesta 1929 alkaen. Vain kansakoulua käynyt Stauning oli ennen valintaansa folktingetiin työskennellyt tupakkatehtaassa – hän oli itsekin melkoinen piippu- ja sikarimannekiini – ja ammattiyhdistystoimitsijana. Puolueen johtajana hänen asemansa oli kiistaton eikä hänellä ensimmäisen valintansa jälkeen ollut koskaan vastaehdokkaita puoluekokouksessa, vaikka hänen reformistisuutensa ja anti-kommunisminsa eivät aina vasemmistolaisempia voimia miellyttäneet.
Ehkä vakavimmin Stauningin asema horjui vuonna 1914 jolloin hän ilmestyi huomattavan päihtyneenä johtamaan varapuhemiehenä Folketingetin tärkeää perustuslakia käsitellyttä istuntoa. Minkälaisesta promillemäärästä oli kyse ei Henning Grelle kirjassa yritäkään selvittää, mutta ottaen huomioon tanskalaisten tunnetun vapaamielisyyden tällaisissa asioissa sen on täytynyt olla huomattava. Stauning kuitenkin selvisi kriisistä ilman pysyviä aseman menestyksiä, eikä hänen asemaansa myöhemminkään horjuttaneet hänen useat avioliittonsa, tunnetut naissuhteensa tai aviottomat lapsensakaan.
Sosialidemokraattien valta-asema Tanskassa on pitkään perustunut – ja perustuu edelleenkin – puolueen yhteistyöhön vasemmistoliberaalisen Radikale Venstre puolueen kanssa. Alkuaikoina puolueilla oli myös silloisissa enemmistövaaleissa sopimuspohjaista yhteistyötä. Hallitusyhteistyö alkoi vuonna 1916 RV:n johdolla ja jatkui sitten Stauningin johtamissa hallituksissa.
Stauning luopui puolueen puheenjohtajuudesta v. 1939 mutta jatkoi pääministerinä, missä tehtävässä hän oli saksalaisten miehittäessä maan keväällä 1940. Stauningin sallittiin jatkaa hallituksen johdossa keväällä 1942 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka, mutta miehitetty maa joutui sopeutumaan miehittäjien tahtoon. Sen varmisti jo ensimmäisen maailmansodan aikana samassa tehtävässä toimineen, aiemmin RV:een kuuluneen Erik Scaveniuksen paluu saksalaisten luottomiehenä ulkoministeriksi.
On hyvä huomata, että myös ensimmäisessä maailmansodassa puolueettomuutensa säilyttänyt Tanska oli sosialidemokraattien tukeman RV:n vähemmistöhallituksen aikana kallellaan Saksan suuntaan, mihin Stauningin osalta vaikuttivat hänen läheiset suhteensa Saksan sosialidemokraatteihin. Scaveniuksen Stauningin tuella toteuttamaa myöntyvyyspolitiikkaa on sodan jälkeen paljon arvosteltu, mutta sillä oli vuoden 1943 vaalienkin perusteella kansan vankka tuki ja sen avulla tanskalaiset selvisivät sotavuosista minimaalisin henkilö- ja aineellisin menetyksin. Stauningin jälkimainetta Tanskassa miehitysaika ei liioin ole juurikaan tahrannut kritiikin kohdistuessa ennen muuta Scaveniukseen.
Tanskan työväenarkiston johtajan Henning Grellen kirjoittama, kohdettaan sangen myötäsukaisesti käsittelevä elämäkerta on vankkaa ja vakaata luettavaa, mutta jättää etenkin ei-tanskalaiset lukijat monessa kohtaa kaipaamaan vähän enemmän ja täsmällisempää tietoa tapahtumista Stauningin aikaisessa Tanskan politiikassa ja muista kirjassa esiintyvistä keskeisistä henkilöistä. Ennen kaikkea jää kysymään miten, minkälaisten uudistusten ja kamppailujen kautta tanskalaista hyvinvointivaltiota 20- ja 30-luvulla rakennettiin.
Maaliskuu 2012
