Väsynyt matkailija
Paluumatkalla Etelä-Afrikan ANC:n 100-vuotisjuhlista Blomfontainesta jouduimme odottamaan lentokentän VIP-loungessa useita tunteja myöhässä olevaa lentoamme. Samassa tilassa istui vanhempi afrikkalainen herrasmies ja hänen nuori vaimonsa, joita kukaan joukostamme ei heti tunnistanut. Kyse oli Ghanan ex-presidentti Jerry Rawlingista, joka esiteltyään itsensä tuli pian tutuksi sen monituntisen monologin kautta, jolla hän piti kuulijakuntaansa vankinaan. Rawlings nousi ensimmäisen kerran valtaan nuorena ilmavoimien lentäjäluutnanttina toimeenpanemansa sotilasvallankaappauksen kautta jo vuonna 1979, mutta luopui vallasta vaaleissa muutamaa kuukautta myöhemmin valitun siviilipresidentin hyväksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän uusi kaappauksensa ja pysyi nyt ensin sotilashallitsijana vallassa toistakymmentä vuotta jatkaen vielä vuodesta 1993 vuoteen 2001 kaksi kertaa vaaleissa valittuna presidenttinä.
Joku seurueestamme muisti, että nobelisti V.S. Naipaul olisi myös jossain kirjassaan kirjoittanut tapaamisestaan Rawlingsin kanssa. Tarkistus kertoi että kyse on pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta The Masque of Africa, jossa Naipaul muutaman sivun verran kuvaa tapaamistaan Rawlingsin kanssa hänen kotonaan. Kuvaus on täysin sopusoinnussa oman vähän erikoislaatuisen kokemuksemme kanssa itseään ja saavutuksiaan suurpiirteisesti kehuvan ex-presidentin tapaamisesta.
Kohtaaminen Rawlingsin kanssa on kuitenkin vain yksi irrallinen episodi Naipaulin matkakirjassa, joka vie lukijansa teemaretkelle kuuden mustan Afrikan maan ytimiin. Kyse on tutustumisesta afrikkalaisiin alkuperäisuskomuksiin ja uskontoihin, joiden suhteen Naipaul tyytyy satunnaisten viidakkoriittien kokemustensa kuvaamiseen paremminkin kuin analyysiin. Naipaul on tunnettu skeptikko, joka suhtautuu torjuvasti ja kriittisesti kaikenlaiseen uskonnonharjoitukseen ja siihen liittyviin rituaaleihin, joita afrikkalaisetkin magianmarkkinoijat harjoittavat Naipaulin havaintojen mukaan hyvin avoimen kaupallisin tarkoitusperin.
Intialaistaustainen trinidadilainen Naipaul on etääntynyt juuristaan niin kauas, että edesmennyt orientalismin kriitikko Edward Said nimeää hänet uuskolonialismin apologeetiksi. Kieltämättä hän tässäkin kirjassaan on kuin kuka tahansa brittiläinen siirtomaaherra, joka suhtautuu lähtökohtaisen alentuvasti kaikkeen paikalliseen ja afrikkalaiseen, ja jos nigerialaisessa hotellihuoneessa tuuletin sattuu toimimaan hän kirjaa sen suoranaisena ihmeenä ylös.
On omalla tavallaan kunnioitettavaa, että Naipaul vielä 80 ikävuottaan lähestyessään haluaa laittautua tällaisille fyysisestikin vaivalloisille matkoille, mutta enää ne eivät tuota yhtä teräviä havaintoja ja soljuvaa tekstiä kuin hänen monissa aiemmissa sekä fiktio- että faktakirjoissaan parhaimmillaan.
Helmikuu 2011
