Mikis ja Minä
Vuonna 1925 syntynyt kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis oli ehtinyt elämässään kokea monia värikkäitä ja myös kovia ja ankeita vaiheita ennen kuin osui yhteen Arja Saijonmaan kanssa marraskuussa 1970 Helsingissä. Theodorakis oli virkamiesperheestä ja hänen musikaalinen lahjakkuutensa ilmeni jo varhain ennen kuin hän vuonna 1943 aloitti opintonsa Ateenan konservatoriossa. Niitä kuitenkin pitkitti poliittinen osallistuminen ja liittyminen kommunistien johtamaan, saksalaismiehittäjiä vastaan taistelleeseen ELAS-liikkeeseen, jonka taistelu jatkui maailmansodan päätyttyä sisällissodan toisena osapuolena aina vuoteen 1949 saakka. Tämä vei hänet useaan otteeseen vankilaan ja sisällissodan aikaisille keskitysleireille, joilla häntäkin kidutettiin julmasti.
50-luvulla Theodorakis opiskeli Pariisissa ja palasi sieltä Kreikkaan 60-luvun alussa ja samalla myös kreikkalaiseen musiikkiperinteeseen. Hän ryhtyi myös poliittisesti aktiiviseksi ja kansanedustaja Gregoris Lambrakisin murhan jälkeen – josta kertoo elokuva Z – hän elää – murhatun edustajan nimeä kantaneen nuorisojärjestön puheenjohtajaksi, ja hänet valittii kommunistisen EDA:n listoilta Kreikan parlamenttiin 1964. Kun everstit huhtikuussa 1967 kaappasivat vallan – ja mm. kielsivät Thedorakisin musiikin soittamisen ja kuuntelun – ryhtyi Theodorakis toimimaan maan alla. Hänet saatiin kiinni muutaman kuukauden kuluttua, laitettiin vankilaan ja sieltä myöhemmin tarkoin vartioituun ja eristettyyn syrjäkylään sisäiseen maanpakoon ja sieltä uudelleen keskistysleirille. Hänen vapauttamistaan vaatinut kansainvälinen solidaarisuustyö johti keväällä 1970 siihen, että ranskalainen poliitikko ja lehden kustantaja Jean-Jacques Servan-Schreiber sai hänet vapaaksi ja lennätetyksi yksityiskoneella Pariisiin.
Maanpakolaisena Theodorakis heittäytyi koko taiteellisella voimallaan ja laajaa verkostoaan hyödyntäen työhön juntan kaatamiseksi. Hän kiersi ahkerasti Eurooppaa tavaten poliittisia johtajia ja pitäen omien vastarintalaulujensa esittämiseksi konsertteja. Tällainen toi hänet Suomeenkin ja ylioppilastalolle marraskuussa 1970. Siellä hän kohtasi Ylioppilasteatterissa Lapualaisoopperan kuorosta kabaree-tähdeksi edenneen ja jo aiemmin Theodorakisin musiikkiin tutustuneen Arja Saijonmaan, joka oli vuorokauden varoitusajalla värvätty esiintymäänTheodorakisin konsertissa.
Saijonmaan puolelta tätä seurasi välitön ihastuminen ja rakastuminen. Jotain liikahti myös Theodorakisissa, sillä muutoin hän tuskin olisi halunnut laulajana vielä kehityksessään keskeneräistä Saijonmaata mukaansa ensembleehensä ja sen kanssa saman tien maailmankiertueelle. Mutta sen ainoan kerran kun Theodorakis – monessa suhteessa välimerellisen maccho-kulttuurin edustaja ja aviossa oleva isä – halusi Saijonmaan sänkyyn, hänet torjuttiin. Vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin Saijonmaa uskaltautuu avautumaan tunteistaan ihailemalleen Theodorakisille.
Kirjassa esiintyvistä muista kreikkalaisista on mainittava värikkäästä käyttäytymisestään tunnettu Theodoros Pangalos. Monet suomalaiset muistavat hänet vieläkin Kreikan ulkoministerinä 90-luvulla ja EU:n puheenjohtajamaan edustajana Suomen jäsenyysneuvottelujen loppuvaiheessa ja henkilönä, josta huolimatta Suomen onnistui neuvotella hyväksyttävä jäseneksi liittymissopimus. Pangalos vaikuttaa edelleen Kreikan politiikassa, nyt varapääministerinä. Mutta 60-luvun lopulla hän oli maanpakolaisena Thedorakisin lähipiirissä, missä Saijonmaakin häneen tutustui. Saijonmaan poliittiseen suurpiirteisyyteen kuuluu, että kirjasta ei ilmene 80-luvulta alkaen sosialistipuolue PASOKissa toimineen Pangalosin tuolloin vielä kuuluneen Kreikan kommunistipuolueen keskuskomiteaan.
Tunnustan ottaneeni kirjan käteeni lievän ennakkoluuloisesti, mutta ennakkoluulot karisivat lukemisen edetessä. Saijonmaa kirjoittaa hyvin ja avoimesti kipeistäkin asioista, itseäänkään säästämättä. Kirja ei ole sen enempää mikään Saijonmaan muistelmateos kuin Theodorakis -elämäkerta, vaan tähän väliin sijoittuva Mikis ja Minä -kertomus, tässä järjestyksessä, jossa kirjoittaja antaa suosiolla pääosan Theodorakikselle ja hänen musiikilleen.
Lokakuu 2011
