.ExternalClass .ecxhmmessage P {padding:0px;} .ExternalClass body.ecxhmmessage {font-size:10pt;font-family:Tahoma;}
Kun kauppa vapautettiin ja Suomi otti paikkansa Euroopassa
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, dosentti Juhana Aunesluoma on kirjoittanut teoksen Suomen ulkomaankaupan edistämisrahaston tilaustyönä ja paljolti ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston projektina. Se on vankkaa ja dokumentoitua historiantutkimusta, mutta samanaikaisesti myös eräänlainen talon sisäinen näkemys, joka ottaa pitkälti annettuna vapaakaupan siunauksellisuuden ja Suomen tekemien ratkaisujen oikeellisuuden. Tällaisena se tuo mieleen Jukka Tarkan EVA-historiikin Uhan alta unioniin, jonka nimikin jo kertoo lähtökohtana olleen asenteen. Myös Aunesluoman teos on omaksunut tietynlaisen teleologisen, Suomen nykyisen aseman jonkinlaisena historiallisena välttämättömyytenä ottavan tarkastelutavan jossa menneisyyttä tarkastellaan EU-jäsenyyden toteutumisesta taaksepäin avautuvasta tirkistelyaukosta.
Tähän sävyyn ja näkökulmaan vaikuttaa epäilemättä se, että Suomen EU:iin liittymisneuvotteluja ja kaikkea tähän liittynyttä käsiteltäessä päälähteenä ovat olleet asianosaiset suomalaiset virkamiehet ja poliitikot, tässä järjestyksessä. Tämä on tuonut paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa ja värikkäitä yksityiskohtia. Samalla se on kuitenkin johtanut kirjoittajan vähän jo liialliseen asianosaisuutta muistuttavaan läheisyyteen siinä, missä myös niin suomalaisten kuin muunmaalaisten muiden toimijoiden näkökulma ja ylipäätään ”helikopteri”-lähestyminen, jossa välillä olisi noustu laajempaan tarkasteluasemaan, olisi tuonut historiantutkimukseen kuuluvaa etäisyyttä.
Myös varhaisemmista kauppa- ja integraatiopolitiikan vaiheista Aunesluoma tuo esiin uutta tietoa, niin 50-luvun puolivälin ulkomaankaupan avaamisoperaatiosta kuin EFTA-jäsenyyteen johtaneesta prosessista. Hän kiinnittää myös huomiota siihen, että kauppa- ja integraatiopolitiikka nousivat laajempaan talous- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun – erotuksena ulkopolitiikan dominoimasta keskustelusta – kunnolla vasta EU-jäsenyyteen liittyen.
Tähän on ollut osuutensa silläkin, että kauppapolitiikkaa ei vanhastaan ole toteutettu erityisen avoimuuden merkeissä, eikä eduskuntakaan ole siihen erityisemmin paneutunut. Virkamiehille ja hallituksille, edelleen tässä järjestyksessä, on siten jäänyt varsin vapaa liikkumatila. Kuten Aunesluoma kirjoittaa, ”kauppapolitiikan ohjenuorana oli jo sotavuosista alkaen ollut avointen yhteenottojen välttäminen, varsinkin julkisuudessa. 1960-luvun suunnanmuutos kohti vapaakauppaa koetteli tätä toimintatapaa, mutta järjestelmä piti jännitteensä sisällään.”
Tämä toimintatapa saattoi myös ylittää laillisuuden rajat. Kun Suomi vuonna 1968 liittyi OECD:n jäseneksi sisältyi liittymissopimukseen myös määräys ns. näkymättömien maksuliikkeiden koodin voimaansaattamisesta. Kyse oli Suomen suvereniteettia rajoittavasta kansainvälisestä sitoumuksesta, joka ”valtiosäännön tiukan tulkinnan” mukaan olisi pitänyt käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Koska tämä olisi voinut antaa ”vasemmistolle ja muille lain vastustajille” mahdollisuuden ainakin estää liittymislain julistaminen kiireelliseksi ratkaistiin ongelma lähinnnä vaikenemalla asiasta ja toteamalla hallituksen esityksessä, että pääomasiirtojen vapauttamissäädökset olivat hyväksyttävissä ”vähin, lähinnä teknisin varaumin” selostamatta lainkaan mistä säädöksissä ja varaumissa oli kyse, eikä asian perään eduskunnassakaan kukaan kysynyt.
Heinäkuu 2011
