Eesti Ajalehed, 511 s., Tallinna 2010
Punaista ja sinistä
Marju Lauristinin elämänkaaressa heijastuvat Viron monet sisäiset vastakkaisuudet ja ristiriidat. Lauristinin vanhemmat Johannes ja Olga liittyivät jo 17-vuotiaina Viron itsenäistymisen alkuaikoina kommunistiseen puolueseen ja kuuluivat jo 20- ja 30-luvulla liikkeen johtoportaaseen. Se vei molemmat eri prosesseissa vankilaan, josta he kumpikin noin 13 vuotta istuttuaan vapautuivat vuonna 1938 Pätsin amnestialain perusteella. Kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon vuonna 1940 tuli Johannes Lauristinista vuodeksi uuden neuvostotasavallan ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri). Hän kuoli seuraavan vuoden elokuussa virallisen kertomuksen mukaan, kun Viron johtajia evakuoiva laiva upotettiin saksalaisten toimesta heti Tallinnan edustalla, toisten tietojen mukaan omiensa ampumana, mahdollisesti siksi että olisi ollut eri mieltä ennen saksalaisten tuloa toimeenpannuista laajoista puhdistuksista.
Olga Lauristin vietti huhtikuussa 1940 syntyneen tyttärensä Marjun kanssa sotavuodet Neuvostoliitossa ja kommunistivallan palattua Viroon hänestä tehtiin ensin sosiaali- ja sitten elokuvaministeri. Hänen uusi aviomiehensä Hendrik Allik toimi sodan jälkeen neuvostotasavallan ensimmäisenä varapääministerinä. Molemmat puhdistettiin vuonna 1951 tehtävistään porvarillisina nationalisteina ja Allik tuomittiin Siperiaan, josta hän palasi v. 1957. Olga Lauristin sai jo Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 puolueen jäsenkirjansa takaisin ja viran kulttuurihallinnon johtavana byrokraattina.
Neuvosto-Virossa kunnioitettujen kommunistijohtajien tyttärenä Marju Lauristin syntyi etuoikeutettuun nomenklatuuraan, josta hän sitten 50-luvulla vähäksi aikaa putosi. Hän sai ensin töitä radiotoimittajana ja jatkoi sitten yliopistouraa ja oli sosiologian uranuurtajia koko Neuvostoliitossa ja lopulta alan professori Tarton yliopistossa. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen, mutta enemmän välttääkseen vaikeuksia kuin aatteen innoittamana. Vuonna 1980 hän oli yksi Viron oppositioliikkeen ’neljänkymmenen kirjeen’ allekirjoittajista. Kirjeessä 40 virolaista kulttuuri- ja tiedevaikuttajaa vaati viron kielen aseman turvaamista ja pyysi pidättymäään voimatoimista vähän aikaisemmin mieltään osoittaneita nuoria vastaan. Kirjettä tarjottiin Pravdaan ja Rahva Hääliin, joissa sitä ei luonnollisestikaan julkaistu, mutta se levisi tehokkaasti kansan käsissä ja julkaistiin lopulta ulkomaisissa lehdissä.
Allekirjoittajat joutuivat monenlaisiin vaikeuksiin, vaikka Siperiaan ei ketään lähetettykään, eikä Lauristiniakaan erotettu puolueesta vaikka hän joutuikin puoluekomission eteen. 80-luvun lopulla Marju Lauristin oli Viron itsenäisyysliikkeen kärkeen asettuneen rahvarinnen (kansanrintama) keskeisiä johtohahmoja. Uudelleen itsenäistyneessä Virossa Lauristinista tuli uudelleen perustetun sosialidemokraattisen puolueen johtaja ja sosiaaliministeri.
Marju Lauristinin huhtikuisen 70-vuotispäivän kunniaksi on Virossa julkaistu eräänlaisena juhlateoksena kirja, jossa on kolmanneksen verran omaelämäkerran lukuja ja lisäksi kooste Lauristinin kirjoituksista, puheista ja haastatteluista etupäässä 90- ja 2000-luvulta. Nämä artikkelit ja haastattelut ovat osin kapea-alaisia vaikka sinänsä mielenkiintoisia dokumentteja, mutta ehdottomasti paras osa kirjasta koostuu omaelämäkerrallisesta osiosta otsikolla Lukuja kirjoittamattomista muistelmista.
Se ei ole kattava elämäkerta, mutta erityisesti Lauristinin vanhempia ja sukua, hänen omaa lapsuuttaan, koulunkäyntiään ja nuoruuttaan koskevat osat ovat mielenkiintoisia. Lauristin kuvaa koulunkäynnin vielä 40-luvun Virossa olleen paljolti samanlaista kuin 30-luvulla ja neuvostovallan todellisuuden lyöneen läpi vasta myöhemmin. Korkea-arvoisen nomenklatuurin jälkeläisenä Marju Lauristinilta siedettiiin sellaista käytöstä – varmaan nykykoulun kriteereillä vielä verrattain viatonta – joka kenen tahansa muun kohdalla olisi johtanut koulusta erottamiseen. Tämän hän vasta vuosia myöhemmin kertoo itse ymmärtäneensä samoin kuin luokkatovereittensa suhtautumisen häneen. Lauristinin myöhempiä vaiheita koskevat luvut ovat enemmän katkelmia, mutta hyvin mielenkiintoisia esim. rahvarinnen aikaa koskevilta osiltaan. Toivottavaa on, että vielä saamme Lauristinin täydelliset muistelmat luettavaksemme.
Elokuu 2010
