Yritys metropolin hahmottamiseen
Jussi-Pekka Alanen on entisenä Helsingin apulaiskaupunginjohtajana , asuntohallituksen pääjohtajana ja Kuntaliiton toimitusjohtajana virkauransa jälkeen usein erilaisissa selvitystöissä käytetty kuntayhteistyön asiantuntija. Seinäjoella hän onnistui, mutta pääkaupunkiseutua lähestyttäessä on vastarinta uudistuksille käynyt ylivoimaiseksi. Järvenpään ja Keravan yhdessä palkkaamana selvitysmiehenä hän päätyi tarjoamaan paloja Tuusulasta ratkaisuna. Se ei lentänyt, sillä vaikea kuvitella Keski-Uudellemaalle muuta toimivaa ratkaisua kuin kaikkien kolmen kunnan yhdistämistä, minkä myös Alanen itse tilaamattomana johtopäätöksenä totesi esityksessään. Mutta sekään ratkaisu ei ole sen paremmassa lentokunnossa, ainakaan niin kauan kun se riippuu näiden kuntien omista päättäjistä.
Kuusi vuotta sitten sisäministeriö pestasi Alasen Helsingin metropolialueen selvitysmieheksi. Koska tämä kuntien käsityksen mukaan tapahtui heitä kuulematta, oli yritys jo liikkeelle lähtiessään vaikeuksissa. Yksi vastarinnan ilmaus oli se, että Helsingin silloinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen jopa kielsi alaisiaan virkamiehiä osallistumasta Alasen selvitystyöhön liittyvään valmisteluun ja työryhmiin. Alasen työlle kävi siten kuin kaikille sitä edeltäneillekin tavalla tai toisella seudullista yhteistyötä ja seutuhallintoa koskeville selvityksille ja mietinnöille, toisin sanoen se otettiin tiedoksi, ei kuitenkaan mahdollisia toimenpiteitä varten.
Tästä historiasta Alanen on kirjoittanut Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisusarjassa painetun pienen kirjan, jossa läpikäydään kaikki aikaisemmat yritykset seudullisen hallinnon kehittämiseksi ja niiden tyssääminen. Alasen yhteenveto on kiitettävän suorapuheinen: ”Yritykset Helsingin tai pääkaupunkiseudun yhteisen päätöksenteon lakisääteisestä järjestämisestä on toistuvasti torjuttu syytteillä byrokraattisuudesta, epäselvyydestä ja demokraattisuuden puutteesta. Todellisuudessa vastustukseen vaikuttaa enemmänkin epäluuloisuus ja keskinäisen luottamuksen puute sekä sisäänpäin kääntynyt itsekkyys”. Kun olen itsekin aikanaan ollut mukana yrityksissä seutuyhteistyön ja -hallinnon kehittämiseksi, en voi muuta kuin yhtyä Alasen käsitykseen.
Voimaperäisempiinkin ilmaisuihin voisi turhautuneisuus seudullisen hajanaisuuden edessä antaa aihetta, mutta niihin ei kärsivällisen herrasmiehen ominaisuudet tätä surullista historiaa kirjatessaan säilyttänyt Alanen kuitenkaan sorru. Hän perustelee rauhallisesti ja vakuuttavasti miksi tänä päivänä jo metropolialueeksi kasvanut Helsingin seutu tarvitsee myös uusia hallinnollisia ratkaisuja selvitäkseen eteensä kasaantuneista haasteista ja päästäkseen vähitellen korjaamaan riittämättömästä yhteisnäkemyksestä ja yhteistyöstä johtuneen hajanaisen seuturakenteen ongelmia.
Oman mallinsa sille miten tämä hoidettaisiin Alnen jättää tahallaan yksityiskohdiltaan epämääräiseksi, mutta ainakin minä luen hänen sanomansa siten, että metropolialueen hallinnon täytyy kattaa neljää pääkaupunkiseudun kuntaa laajempi alue, sen täytyy perustua suorilla vaaleilla valittuihin päättäjiin ja sillä tulee olla verotusoikeus. Vapaaehtoista tietä tämä ei synny, eikä sen mitä tehdään tarvitse noudattaa muualla maassa käytettäviä malleja. Niin selvää ja asiallisesti vastaansanomatonta kuin tämä onkin, ei ole mitään varmuutta siitä, että tämä vieläkään olisi toteutumassa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.
Joulukuu 2009
