Helvetin kartelli
Sata vuotta sitten kemian teollisuus oli sitä mitä IT-ala tänään: johtava, nopeasti kasvava ja eniten lahjakkaita ja kunnianhimoisia tutkijoita ja rahantekijöitä houkutteleva teollisuudenala. Saksa oli sen johtava kotimaa sekä teknisen osaamisen että taloutensa vahvuuden ansiosta. Saksalaisen kemian teollisuuden jättiläiset olivat hakeutuneet kartelliyhteistyöhön jo ennen maailmansotaa, ja vuonna 1926 ne fuusioituivat Intressen Gemeinsachaft Farbenindustrie AG nimiseksi jättiläisyritykseksi, jonka suurimmat osapuolet olivat BASF, Bayer ja Hoechst. IG Farben oli 30-luvulla General Motorsin, US Steelin ja Standard Oil New Jerseyn jälkeen maailman neljänneksi suurin yritys, jonka intressit ulottuivat väriaineista lääkkeisiin ja tekokumista synteettiseen bensiiniin. Bayerin kehittämä aspiriini oli sen levinnein ja tunnetuin tuotenimi toisen maailmansodan jälkeen notooriksi nousseen, kaasukammioissa käytetyn, alunperin hyönteisten tuhoamiseen tarkoitetun Zyklon B:n ohella.
Toisen maailmansodan jälkeen voittajat hajottivat IG Farbenin, ja sen perillisistä BASF, Bayer ja nykyisin Aventiksi muuntunut Hoechst tekivät paluun itsenäisinä jättiyrityksinä. Se että IG Farben sodan jälkeen nousi liittoutuneiden silmätikuksi ei perustunut vain sen kokoon vaan siihen, että teräsjätti Kruppin ohella yhtiö tuli symboloimaan suurteollisuuden ja kansallissosialismin symbioottista suhdetta. Tiettyä ironiaa on siinä, että IG Farben ei ennen Hitlerin valtaannousua suinkaan tukenut ja rahoittanut natseja. Firma ja sen johtajat tukivat ja rahoittivat lähinnä keskusta-oikeistolaista Stresemannin Deutsche Volksparteita ja muita keskustan puolueita. IG Farben ei ollut natsi-terminologian mukainen ”epäsaksalainen” yritys, mutta sen omistajiin ja johtajiin kuului myös runsaasti juutalaisia.
Vuoden 1933 jälkeen IG Farben kuitenkin nopeasti ja vastarintaa tekemättä sopeutui kansallissosialistiseen järjestykseen. Juutalaisjohtajat pantiin vähin äänin syrjään ja yhtiön ulkomainen myynti- ja tytäryhtiöverkosto alistettiin Natsi-Saksan propagandan palvelukseen. Symbioottinen suhde natsivaltioon kehittyi nopeasti senkin vuoksi, että yhtiö toimi natsien varustelu- ja valloituspyrkimysten kannalta keskeisillä aloilla. Sillä oli kaksi isoa teknisesti kiehtovaa mutta taloudellisesti tappiollista projektia, buna-nimisen synteettisen kumin ja kivihiilestä puserretun synteettisen bensiinin valmistus, joiden kehittämiselle ja laajentamiselle natsien valtaantulo avasi huikeat, valtion kassasta virranneiden subventoiden siivittämät kehitysnäkymät. Yksi ensimmäisistä merkittävimmistä diileistä oli salainen sopimus, jolla IG Farbenista tuli Versaillesin rauhansopimuksessa kielletyn Göringin Luftwaffen lentokonepolttoaineen hovihankkija.
Maailmansodan alettua IG Farben kompromettoitui natsien työkaluna yhä pahemmin. Se myös käytti Saksan valloitussotia häikäilemättä hyväkseen hankkiakseen etuja ja tekemällä Saksan ylivaltaan nojautuen itselleen edullisia yhteistyösopimuksia kilpailijoiden kanssa ja ottamalla myös suoraan haltuunsa natsien miehittämissä maissa toimineita kilpailijoita. Projekti, joka synkimmin liitti yhtiön natsien sotarikoksiin oli Auschwitzin keskitysleirin viereen sodan aikana rakennettu yhtiön buna-tehdas, jonka rakentamiseen käytettiin yhtiön pystyttämään ja rahoittamaan, mutta SS:n hallinnoimaan yksityiseen keskitysleiriin tuotua pakkotyövoimaa. Näiden kohtelu oli samanlaista kuin itse Auschwitzin pääleirillä, jonne myös IG Farbenin leirin työntekijöitä siirrettiin tuhottavaksi sitä mukaa kun heidän voimansa ehtyivät niin, etteivät enää työntekoon kelvanneet.
Kun kaikki tämä sitten sodan jälkeen selvisi asetettiin myös 24 IG Farbenin johtajaa Nürnbergissä syytteeseen elokuussa 1947 käynnistetyssä sotarikosoikeudenkäynnissä. Tuomiot julistettiin vajaa vuotta myöhemmin. Syytetyistä 13 tuomittiin 1,5 – 8 vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin, muut vapautettiin syytteistä. Tuomioita voi pitää ällistyttävän lievinä oikeudenkäynnissä kiistatta todistettuihin raskaisiin syytteisiin nähden. IG Farben-oikeudenkäynnin aikana kylmä sota oli jo päässyt täyteen vauhtiin ja Jeffreys dokumentoi, miten erityisesti Yhdysvalloissa – mistä kaikki tuomarit olivat kotoisin – alettiin jo korkealta taholta viestittää, että vain käskyjä seuranneiden rehellisten liikemiesten vainoaminen olisi syytä lopettaa ja keskittää kaikki poliittinen energia kommunismin vastaiseen taisteluun.
Myös pisimmän tuomion saaneet IG Farbenin johtajat vapautettiin vuoden 1951 alussa vankilasta. Melkein kaikki myös palasivat liitotasavallan elinkeinoelämän korkeisiin johtotehtäviin, myös BASF:in, Bayerin ja Hoechstin johtokunnissa.
Elokuu 2009
