Luokkaerot ovat edelleen todellisuutta
Tämä kirja on ollut lukemattomana kirjahyllyssäni reilun vuoden, ennen kuin siihen tartuin. Se osoittautuikin paljon antoisammaksi ja mielenkiintoisemmaksi kuin mitä olin osannut odottaa. Kirja koostuu kahden tekijän artikkeleista, jotka osin pohjautuvat parinkymmenen 30-50 vuotiaan eritaustaisen suomalaisen avoimissa haastatteluissa kertomiin kokemuksiin omasta elämästään. Nämä ja nimenomaan kulttuuriantropologina ja sosiaalipsykologina toimivan Katriina Järvisen tapa läpikäydä ja analysoida näiden ihmisten elämänkokemuksia oman luokkataustansa valossa ovat erittäin kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä. Kirja vahvistaa sen, jos sitä nyt on pitänyt edes epäillä, että paljon mainostettu yleinen keskiluokkaistuminen kätkee taakseen edelleen vaikuttavia luokkaeroja ja sen, miten lapsuuden kokemukset erottavat muutoin myöhemmin samanlaiseen sosioekonoomiseen asemaan nousseita ihmisiä.
Tosiasia myös on, että luokkaretkeily ts. sosiaalinen nousu ei enää ole suurten ikäluokkien työmarkkinoille tulon jälkeen lisääntynyt vaan paremminkin vähentynyt, samalla kun monet muut mittarit kertovat luokkayhteiskunnan tekevän paluuta ja eriarvoisuuden kasvavan. Tämä luokkaerojen vähentymisen kääntyminen uuteen nousuun tulee kirjassa myös selvästi todennettua. Tämä ei kuitenkaan välttämättä enää näy sellaisena luokkatietoisuutena, jonka varassa työväenliike aikanaan syntyi ja nousi, mutta sosiaalisena ja subjektiivisena ilmiönä luokkatietoisuus on puolin ja toisin edelleen vahva vaikuttaja ja se erottelee ihmisiä erilaisissa tilanteissa sen mukaan, millaisessa ympäristössä ja olosuhteissa ihmiset ovat kasvaneet ja eläneet.
Kirjoittajista Laura Kolbe edustaa, kuten kirjoittajat yhteisissä alkusanoissaan luonnehtivat, porvariston hillittyä charmia. Hän on taustaltaan keskiluokkainen eikä hänen matkassaan Helsingin tyttönorssin kautta kaupunginvaltuutetuksi ja yliopiston professoriksi ole mitään luokkaretken piirteitä. Hänelle luokkakokemukset ovat enemmän tutkimuksen kuin omakohtaisuuden kautta aukeavia, niihin ei sisälly pohdintaa siitä kenen joukoissa seisoo ja hänen perspektiivistään on luontevaa pohtia olisivatko tulevaisuuden sisällissodat sukupolvisotia luokkasotien asemesta.
Katriina Järvinen on opintielle päässyt työväen tytär, jonka tausta on lahkouskovaisessa tamperelaisessa työläiskodissa, mistä matka yliopiston opettajaksi ei ollut suora ja merkitsi monien vaikeasti ylitettävien luokkaerojen kohtaamista. Tätä omaa taustaansa ja tietään hän kuvaa ja analysoi oivaltavasti ja se antaa hänelle hyvät valmiudet ymmärtää ja eritellä niitä hyvin erilaisia luokkamatkailukokemuksia, joita kirjan haastateltavat ovat läpikäyneet.
Luokkaerot eivät määräydy vain taloudellisten mittareiden tai koulutuserojen mukaan, vaan laajalti kulttuurieroina aina sisustusta, vaatetusta tai syömistä myöten ja voivat nousta esim. erilaissa kohtaamisissa tai kutsuilla hämmentävästi esiin. Hämmennystä selittää Järvisen toteamus, että ”oma yhteiskuntaluokka on jopa ehdottomasti enemmän tabu kuin oma seksuaalisuus”.
Marraskuu 2008
