Jaan Kross oli Viron kirjallisuuden valovoimaisin tähti
Sodanjälkeisen ajan tunnetuin ja ansioitunein virolaiskirjailija Jaan Kross kuoli viime vuoden joulukuussa. Monet hänen kirjoistaan on myös suomennettu ja useimmiten suomentajana on ollut Viron Suomi-instituutin aiempana johtajana toiminut Juhani Salokannel, joka on siten lähtökohtaisesti erityisen sovelias kirjoittamaan Jaan Krossin elämänkerran. Sivistystahto ei kuitenkaan ole perinteinen Life and Letters-tyyppinen kirjailijaelämkerta vaan, kuten Salokannel jälkisanoissaan kirjoittaa, ennemminkin Soviety and Letters-genreä. Se tarkoittaa sitä, ettei kirja pyri tekemään täydellistä ja yksityiskohtiin menevää selkoa Krossin elämänvaiheista, vaan keskittyy yhtäältä Krossin kirjallisen tuotannon esittelyyn ja analyysiin sekä pyrkii asettamaan päähenkilön ja hänen tuotantonsa Viron historian laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin.
Tämä ei viittaa vain Krossin oman elämänajan (1920-2007) historiaan, vaan myös varhaisempiin vuosisatoihin, joihin Kross usein sijoitti romaaninsa. Näin hän teki paljolti siksi, että Neuvosto-Viron todellisuuden käsittely ei ollut avoimesti mahdollista, vaan edellytti joskus pitkiä historiallisia kiertoteitä ja allegorioita. Virolaislukijat kuitenkin ymmärsivät näin sensuurin läpäisseen omaan aikaan kohdistuneen sanoman Keisarin hullussa ja muissa Krossin historiaan sijoitetuissa romaaneissa. Kross kyllä itse kielsi teostensa allegorisuuden, myös sen jälkeen kun neuvostovalta oli jo jäänyt historiaan.
Krossin oma historia on sinänsä perinteisenkin elämäkerran arvoinen. Hän aloitti opintonsa Tarton yliopistossa vuonna 1938 ja ehti sodan jälkeen hetken toimia kansainvälisen oikeuden luennoitsijanakin. Sotavuosina hän vältti joutumasta mihinkään armeijaan, toimi jonkinasteisesti Viron saksalaisvastaisessa vastarintaliikkeessä ja joutui viideksi kuukaudeksi saksalaisten pidättämänä vankilaan. Hänen isänsä lähetettiin GULAGiin vuonna 1945, Krossin vuoro oli seuraavana vuonna. Hän vietti kahdeksan vuotta Komissa ja Krasnojarskissa ennen kuin Stalinin kuoltua pääsi palaamaan Viroon. Kirjoittajana hän aloitti runoilijana ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa vasta vuonna 1970. Hänen runsaaseen tuotantoonsa mahtuu myös joukko näytelmiä, jotka eivät kuitenkaan ole olleet kovin suosittuja ja Salokannelkin sivuuttaa ne lyhyesti. Muistelmiensa ensimmäisen osan hän julkaisi vuonna 2003, 60-luvun jälkeistä aikaa käsittelevä toinen osa jäi kirjailijan voimien ehtyessä fragmentaariseksi.
Kross ei neuvostoaikana hakeutunut mihinkään avoimen dissidentin tai marttyyrin rooliin, mutta hänellä oli sekä kirjallisen tuotantonsa että ei-julkisessa toiminnassa neuvostoaikaisen liikkumatilan maksimaalisen taitavana hyväksikäyttäjänä tärkeä merkitys Viron oman kulttuuriin ja historiaan kohdistuvan ymmärryksen ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Jälleenitsenäistyneessä Virossa Kross valittiin myös lyhyeksi aikaa riigikogun jäseneksi maltillisten eli Viron sosialidemokraattien listoilta.
Sivistystahdossa Salokannel pyrkii kertomaan vähintään yhtä paljon Virosta ja Viron historiasta kuin Jaan Krossista, olematta kuitenkaan historiantutkimusta, jolloin kirjaan jää paikoin tietty pamflettimaisuuden maku. Suomalaiset kirjoittavat poikkeuksellisen paljon Virosta ja Viron historiasta. Jos eräät, kuten Martti Turtola, Johan Bäckmanista tai Leena Hietasesta puhumattakaan, onnistuvat tekemään sen niin kipeästi virolaisten itseymmärrystä vastakarvaan silittäen että ovat melkein kirosanoja Virossa, niin Salokannel kuuluu tässä suhteessa pikemminkin Seppo Zetterbergin kaltaisten myötäkarvaajien joukkoon.
Jaan Krossin tasoinen kirjailija ei selittämisestä parane jos ei pahenekaan. Salokanteleen Sivistystahdon ymmärtävä ja myötäelävä ote on sinänsä hyödyllinen apu Jaan Krossin kirjallisuuteen paneutujille, mutta kriittisemmin siihen kannattaa suhtautua oppaana Viron historiaan. Voi myös olla, että Salokanteleen leimallisesti virolaisnationalistinen ote virolaisuuteen, josta Matti Klinge häntä uusimmassa päiväkirjassaan ankarasti moittii, jättää liiaksi pimentoon Jaan Krossin ainutlaatuisen monikulttuurisuuden ja monikielisyyden, joka juuri tekee hänestä enemmän kuin vain virolaisen kirjailijan.
Marraskuu 2008
