Pitäisikö provosoitua? 
Johan Bäckmanin Pronssisoturi-pamfletti on tahallinen provokaatio. Sen lähtökohtana on Tallinnan takaisinvaltauksessa vuonna 1944 kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden kunniaksi pystytetyn patsaan siirtäminen pois keskeiseltä paikaltaan Tallinnassa ja tapahtuman nostattamat mellakoinniksi yltyneet vastalausemielenosoitukset huhtikuussa 2007. Siitä tarkastelu laajenee Viron ja Suomen sotien aikaiseen historiaan ja tapahtumiin sekä nykypäivään Viron ja Venäjän suhteissa.
Kun Bäckman sumeilematta syyttää Viroa ja virolaisia osallisuudesta Saksan Viron juutalaisväestöön sodan aikana kohdistamaan holokaustiin, venäläisiä syrjivän ja sortavan apartheid-hallinnon pystyttämisestä itsenäisessä Virossa ja vielä kiistää koko miehityskäsitteen oikeutuksen Viron ollessa liitettynä Neuvostoliittoon, niin on selvää että tunteet kuohuvat Virossa ja Suomessakin. Siihen Bäckman on epäilemättä pyrkinytkin, sillä kirjan tyylilaji, jos sellaisesta voi puhua, on eräänlainen groteski provokaatio ja, kuten tekijä itse sen määrittää, kirja on ”poliittinen mielipidekirja joka sekoittaa mm. historiantutkimusta, kaunokirjallisuutta ja mielipiteitä”.
Provokatorisin olisi varmaan ennuste Viroa kymmenen vuoden sisällä odottavasta lopusta ja paluusta Venäjän yhteyteen. Juuri tällaista julkisuudessa esitettyä väitettä en kirjasta huomannut – ja Bäckman itse kiistää sellaista kirjoittaneensa – mutta ihan riittävästi siellä muita provokaatioita löytyy. Esim. Helsingin Sanomat on kirjassa johdonmukaisesti Erkon Natsi-julkaisu. Itse Eljas Erkko ei ollut vain talvisodan aiheuttaja, vaan pakotti Suomenlahden sulkuyhteistyön isänä Neuvostoliiton iskemään sulun toisen saranan sijoiltaan Neuvostoliiton ja Viron vuona 1939 solmimalla tukikohtasopimuksella. Tältä osin Bäckmankin kirjoittaa Viron joutuneen maksamaan ”Erkon sodasta kalliin hinnan” ja maksamaan sitä edelleen.
Bäckmanin konnagalleriaan pääsevät muiden mukana myös Tarja Halonen ja Väinö Linna. Halosen osalta synniksi lasketaan toistuvasti tämän Pariisissa pitämä puhe, jossa sanottiin Suomen jatkosodan olleen erillissotaa, sekä jo aiemmin toiminta Euroopan neuvostossa Viron ottamiseksi järjestön jäseneksi vaikka se ei venäläisvähemmistön kohtelun osalta kriteeritä täyttänytkään. Linnan Tuntematon sotilas on Bäckmanin mukaan ”Ryhmyn ja Romppaisen valkokaulusversio [joka] pursuaa latteiden vitsien siivittämää juonetonta kerrontaa ilman sankareita.” Kaiken kaikkiaan kirja teki valheesta hyveen: ”Väinö Linna varasti meiltä moraalin ja on siksi yhdeksäs sotarikollinen. Hänetkin olisi pitänyt sulkea Katajanokalle!”.
Tällaisen tyylilajin valinnut tekijä ei oikein voi valittaa sitä, jos hänen esiin nostamansa monet sinänsä tärkeät kysymykset Viron ja Suomen viime vuosidadan historiasta sekä siitä, mitä hän nimittää Viron aparheid-valtioksi, eivät saa asiallista ja totuutta hakevaan dialogiin pyrkivää vastaanottoa. Kuitenkin näiden kysymysten avoin käsittely olisi tervetullutta menneisyydenhallintaa, joka Virosta on tähän saakka puuttunut. Sillä olisi Viron tapauksessa poikkeuksellisen suuri merkitys myös nykyisyyden- ja tulevaisuudenhallinnalle.
Nyt on käynyt päinvastoin niin, että ryhmä Suomen kansalaisia joita yhdistää Viron ystävyys ja Venäjän pelko on europarlamentaarikkojen Lax ja Lehtinen johdolla lähettänyt Helsingin yliopistolle avoimen kirjeen, jossa kysytään miten on mahdollista, että yliopisto hyväksyy Venäjän ja Viron oikeutta ja politiikkaa opettamaan henkilön, joka levittää Viron historiasta totuudenvastaista ja vihamielistä propagandaa.
Tällainen sensuurikirjelmä ei oikein ole sopusoinnussa sellaisten suvaitsevaisuus- ja sananvapausarvojen kanssa, joiden toivoisi olevan mm. europarlamentaarikkojen erityisenä silmätikkuna. Olisi myös hyvä tietää, kuinka moni kirjeen allekirjoittaneista on myös todella lukenut Pronssisoturin? Jos Bäckmanin toimiin yliopiston opettajana on huomauttamista, tulee sen perustua hänen opetustoimiinsa, ei tällaiseen pamflettiin tai muihin yliopistoyhteisön ulkopuolella esitettyihin mielipiteisiin.
Lokakuu 2008
6.10.2008
