Puolivirallinen uutistoimisto
Lennätinhallituksen palveluksessa ollut, vähäistä toimittajakokemusta Helsingfors Dagbladetista saanut Woldemar Westzynthius perusti Suomen ensimmäinen uutistoimiston Suomen Sähkösanomatoimiston, joka aloitti toimintansa syksyllä 1887. Westzynthius möi toimistonsa seitsemän vuotta myöhemmin Uno Wasastjernalle, joka joutui venäläisten viranomaisten pakottamana lopettamaan uutisvälityksen vuonna 1902. Toimintaa Wasatjerna kuitenkin saattoi jatkaa ostettuaan muutama vuosi aiemmin perustetun toisen yrityksen, Suomen Uutistoimiston. Se sai kotimaisen kilpailijan vuonna 1913 perustetusta Sanomalehtien Tietotoimistosta. Kun vielä Viipuriin perustettiin kolmas pieni toimisto meni kilpailu niin kireäksi, että Suomen Uutistoimisto ja Sanomalehtien Tietotoimisto yhdistettiin vuonna 1915 perustettuun Suomen Tietotoimistoon. Aiempien omistajien lisäksi osakkeita merkitsi nyt myös Eero Erkko. Lehtitalojen hallitsema yhtiö siitä kuitenkin tuli vasta myöhemmin.
STT:tä on koko Suomen itsenäisyyden ajan pidetty eräänlaisena ”puolivirallisena uutistoimistona”. Tätä täsmällisesti määrittelemätöntä käsitystä voi pitää Risto Jussilan kirjassaan läpikäymällä tavalla perusteltuna, vaikkeivät lainsäädäntö tai omistussuhteet sille koskaan ole tällaista asemaa antaneet. Ajoittain statusta on ilmentänyt se, miten STT on ollut erityisessä sopimussuhteessa valtioneuvostoon ja ulkoministeriöön.
STT:n toimitusjohtajaksi valittiin filosofian maisteri Eero A. Berg vuoden 1927 alusta alkaen, sen jälkeen kun edellinen toimitusjohtaja oli pantu viralta talousepäselvyyksien vuoksi. Bergin toimikaudesta tuli pitkä ja se ulottui aina vuoteen 1960 saakka. Lennätinhallituksen ulkomaantoimiston johdosta STT:hen siirtynyt ja myöhemmin väitellyt Berg oli lähinnä talous- ja hallintomies, jolla ei ollut toimittajan kokemusta eikä journalistisia ambitioita. Toimituksen puolella hän piipahti vain satunnaisesti. Talon suhteita valtiovaltaan ja muihin ulkopuolisiin hän hoiti sen sijaan suvereenisti, mutta taipuisasti. Hänen kirjeenvaihdostaan käy ilmi jopa nöyristelyä lähentynyt miellyttämisenhalu sekä suhteessa valtiovaltaan että vuosikymmeniä STT:n johtokunnan puheenjohtajana toimineeseen Eljas Erkkoon.
E.A.Bergin uran raskain kokemus oli hänen keväällä 1940 saamansa maanpetostuomio, jota hän kesällä 1940 istui kahden kuukauden ajan. Syynä oli STT:n maaliskuussa Ruotsiin välittämä uutinen siitä, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta olisi hyväksynyt Neuvostoliiton sanelemat rauhanehdot. Tämän väitettiin johtaneen siihen, että Suomen neuvottelijoiden vielä viime hetkillä yrittämät muutokset torjuttiin Moskovassa, kun tiedettiin Suomen joka tapauksessa tulevan rauhanehdot hyväksymään. UlkoministeriVäinö Tanner oli tästä vuodosta erityisen pahastunut ja palasi vielä muistelmissaan vahinkoon, jonka katsoi Bergin aiheuttaneen. Asian juridista puolta voidaan arvioida eri tavoin, samoin kuin sitä oliko ennenaikaisella uutisoinnilla mitään todellista vaikutusta rauhansopimukseen, eikä Jussila tätä erityisemmin edes yritä selvittää. Bergin asemaan STT:ssä tapaus ei vaikuttanut, mutta hän katkeroitui pysyvästi erityisesti Tannerille ja Risto Rytille, mikä näkyi vielä vuonna 1956 jolloin Bergin mielestä STT:n radiouutisissa ei olisi ollut tarpeen mainita Rytin hautajaisista mitään.
E.A.Berg nousee teoksessa niin keskeiseen asemaan, että jää kysymään olisiko kirjasta saanut mielenkiintoisemman, jos se olisi kirjoitettu nimenomaiseksi elämäkerraksi. Kun Berg lopulta 67-vuotiaana jäi eläkkeelle, alkoi STT:kin vähitellen muuttua, vaikka hänen seuraajakseen valittiin myös leimallisesti ei-journalistisen taustan omannut kommodori Kullervo Killinen.
STT:n pitkäaikaisen toimittajan Risto Jussilan kirjoittama teos on lyhennetty versio samaa aihetta käsitelleestä poliittisen historian lisensiaattityöstä. Se on ihan solidia työtä, joka nimensä mukaisesti keskittyy STT:n suhteeseen valtiovaltaan, ml. valtiolliseen yleisradioyhtiöön, jonka kanssa STT:n välit ovat toisinaan olleet jännitteisiä, kuten sodan jälkeen Hella Wuolijoen tultua Yleisradion pääjohtajaksi.
Jussilan omasta toimittajataustasta huolimatta työhön on jäänyt häivähdys puolivirallisen historiikin tuntua. Kun STT:stä ei tätä ennen ole kovin paljoa kirjoitettu olisi toivonut, että kirjassa olisi myös enemmän kerrottu itse uutistoimiston työstä ja siitä miten se näinkin pitkänä ajanjaksona on muuttunut ja kehittynyt. Nyt itse journalismi on työstä lähes kokonaan häivytetty pois.
Helmikuu 2008
