Arvoituksellinen kuningatar Kristiina
Ruotsin kuningatar Kristiina, joka luopui vankasti ellei suorastaan synkeästi luterilaisen Ruotsin kruunusta vuonna 1654 ja muutti Roomaan käännyttyään sitä ennen salaisesti katoliseen uskoon, on poikkeuksellisena hallitsijana ollut poikkeuksellisen mielenkiinnon kohteena. Hänestä on eri aikoina kirjoitettu runsaasti elämäkertoja, joista hän itse aikanaan teki muistelmiensa muodossa ensimmäisen. Jotkut saattavat muistaa hänestä 30-luvulla tehdyn ja myöhemminkin esitetyn Hollywood-elokuvan, jonka pääosaa esitti Greta Garbo. Peter Englund on vastikään kirjoittanut hänestä jälleen yhden, myös suomeksi käännetyn kirjan. Oman aikamme naistutkimus on ollut hänestä erityisen kiinnostunut ja Päivi Setälän perustama naistutkimuksen Kristiina-instituutti sai nimensä kuningattaren mukaan.
Naishallitsijat olivat 1600-luvulla vielä harvinaisempia kuin nykyisin vaikka heidän oli pitkään helpompi päästä monarkeiksi kuin tulla valituksi tasavallan valtionpäämieheksi (huom. edelleen käytetty maskuliininen muoto). Naisenakin Kristiina oli poikkeuksellinen, jo aikalaistensa hermafrodiitiksi tai lesboksi epäilemä vaikkei tälle koskaan ole pitävää näyttöä löytynyt. Buckley käyttää Kristiinan seksuaalisuuden arviointiin enemmän tilaa kuin Englund, mutta molemmat tyytyvät lopultakin vain rekisteröimään väitteet lähtemättä spekuloimaan heikoille jäille.
En ole mikään kuningatar Kristiinan tai hänen aikakautensa asiantuntija, enkä ole lukenut muita elämäkertoja kuin tässä mainitut kaksi tuoreinta. Kristiinasta on esitetty ja tullaan varmasti edelleen esittämään hyvin erilaisia tulkintoja ja näkemyksiä, mutta uusseelantilaisen Veronica Buckleyn teosta voidaan tuskin missään tulevassa tutkimuksessa kokonaan sivuuttaa jo sen perusteellisuuden ja lähdekirjallisuuden laajuuden vuoksi. Peter Englund, joka tunnetaan parhaiten Kaarle XII valtakauden ja Ruotsin suurvaltakauden loppua kuvaavasta Pultava-teoksestaan, on puolestaan kirjansa alaotsikosta huolimatta kirjoittanut enemmänkin esseenomaisen muotokuvan kuin kattavan ja systemaattisen elämäkerran, eikä hän ainakaan lähdeluettelonsa perusteella näy tutustuneen Buckleyn paria vuotta aikaisemmin ilmestyneeseen teokseen.
Näistä kirjoittajista Englund on sujuvakynäisempi. Englund ottaa itselleen myös suurempia vapauksia kuvauksissaan ja tulkinnoissaan kuin perinteisempää ja perusteellisempaa historiankirjoitusta edustava Buckley, vaikka hänkin toki saa kirjansa sivuilla päähenkilön elämään. Kirjoista ei ole ainakaan isoimmissa asioissa mahdollista osoittaa varsinaisia ristiriitoja, mutta erilaisia tulkintoja ja painotuksia sitäkin enemmän. Osa niistä selittyy sillä, että toinen kirjoittaja on ruotsalainen ja toinen ei, mikä saattaa vaikuttaa siihen että Englund antaa selvästi suuremman roolin ja merkityksen Kristiinalle poliittisena vaikuttajana ja suorastaan Paavintekijänä.
Vain jomman kumman kirjan lukeminen olisi jättänyt lukijalle kohtuullisen selvän kuvan Kristiinasta, mutta toisenkin lukeminen tuo jo enemmän epätietoisuutta. Ehkä juuri tämä on se mitä niin monia Kristiinassa on kiehtonut, mitä enemmän häntä tutkii sen vaikeaselkoisemmaksi aihe käy.
kesäkuu 2007
