Warshawskianka
Sara Paretsky on tätä nykyä yksi tunnetuimmista ja suosituimmista amerikkalaisista dekkarikirjailijoista. Chicagolaisen yksityisetsivä Victoria Warshawskin seikkailuista kertovia kirjoja on julkaistu jo kaksitoista, myös suomeksi käännettyinä, ja niistä on myös tehty elokuvia. Olen lukenut ne kaikki, mikä kertoo enemmän brändiuskollisuudestani kuin kirjojen laadusta. Paretsky on niitä kirjoittajia, jotka kerran hyvän menestyskaavan ja henkilögallerian luotuaan monistavat sitä vuodesta toiseen. Syy siihen että tästä huolimatta olen kirjat lukenut, vaikkakin kerta kerralla vähenevällä huolellisuudella ja kiinnostuksella, on tietenkin se että se miten Warshawski/Paretsky aina asettuu heikompien ja syrjittyjen (ja useimmiten naisten) puolelle rikkaita ja mahdikkaita (poikkeuksetta miehiä) vastaan ja myös saavuttaa ainakin tapauskohtaisesti loukatuille oikeutta – lämmittää feminististä ja sosialidemokraattista sydäntäni.
Paretskyn puolalaistaustainen yksityisetsivä Victoria Warshawski on etevä, monipuolinen ja yltää joskus ainakin tapahtumia reaalimaailmaan projisoivan lukijan mielestä yli-inhimillisiin suorituksiin. Paretsky ei kuitenkaan ole halunnut luoda supersankaria. ”En laita häntä käyttäytymään Robert Ludlumin supersankarina, joka pakottaa FBI:n ja Disneyn polvilleen – vaikka kuinka haluaisinkin – ja kävelee sitten kotiin vahingoittumattomana”, kirjoittaa Paretsky kirjallisuutta käsittelevässä ja omaelämäkerrallisia elementtejä sisältävässä yhtenäiseen muotoon toimitetussa uudessa esseekokoelmassaan Writing in an Age of Silence., ”sillä kertomukseni perustuvat liian paljon reaaliseen todellisuuteen”. Suurpankit, vakuutusyhtiöt, teollisuusjätit, kauppaketjut, kirkot ja muut mahdit, jotka osoittautuvat Warshawski-kirjoissa rikollisuuden ja mädännäisyyden pesiksi, jäävät aina jatkamaan oloaan, vain pahimmat konnat ja murhaajat joutuvat vastaamaan teoistaan ja hyvittämään uhrejaan, toimintatapojaan ja käyttäytymistään varsinaisesti muuttamatta
Paretsky itse tiivistää uusimman kirjansa seuraavasti: ”Fire Sale’ssa hän [Warshawski] tulee vedetyksi rikostutkimukseen ryhdyttyään vanhan lukionsa tyttöjen koripallojoukkueen palkattomaksi valmentajaksi. Tapauksen myötä hän joutuu Etelä-Chigagon saastaisiin rämeisiin, se vie hänet kadunvarsikirkkoihin, joissa hänen valmennettaviensa perheet hakevat lohtua ankeaan elämäänsä, se vie hänet keskelle näiden perheiden kovia taloudellisia realiteetteja, ja sen johtaa hänet melkein kuolemaan niiden jätevuorien keskellä, jotka kaupunki tälle asuinalueelle dumppaa. Lopussa hän on saanut vähän korjausta muutaman ihmisen elämään, mutta tuntee itse että se on vain pisara meressä verrattuna kaupungin eteläisten osien tarpeisiin”. Kirjassa ja kirjoittamistaan selittävissä esseissään Paretsky perustelee tätä jatkuvaa, mutta rajoitettuja tuloksia tuottavaa ja pieneltä tuntuvaa työtä isojen epäkohtien ja vääryyksien oikaisemiseksi voimaperäisesti sellaisella velvollisuusetiikalla jonka tunnusmerkki on viime kädessä toivo eikä eksistentiaalinen epätoivo.
Esseekokoelmassaan – jonka luettavuus ei lainkaan kärsi siitä, että se on pituudeltaan vain neljännes amerikkalaiselle kustannusmaailmalle tyypillisestä ylipitkästä Warshawski-rikosromaanista – juutalaistaustainen Paretski kertoo perheestään ja taustastaan ja miten hän on kasvanut amerikkalaisessa vasemmistoliberaalisessa ympäristössä, jonka arvoja hän on koko ikänsä pitänyt myös ominaan. Niihin ei kuitenkaan kuulunut naisten tasa-arvo. Feministiksi Paretsky tuli vasta vapauduttuaan keskiläntisestä kotimiljööstään tultuaan Chigagoon opiskelemaan.
Paretsky osallistui Chicagossa kansalaisoikeusliikkeeseen ja lähes kaikkiin muihin 60-luvun opiskelijaradikalismin muotoihin. Aikanaan hän myös valmistui , avioitui saman arvomaailman jakavan miehen kanssa ja teki väitöskirjan. Kirjailijaksi hän heittäytyi vasta myöhemmin julkaistuaan ensimmäisen Warshawski-kirjansa vuonna 1982. Neljätoista vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen muun kuin rikosromaaninsa, toinen ilmestyy ensi vuonna. Esittelyaineistosta päätellen ne heijastavat yhtä vankasti hänen arvomaailmaansa kuin Warshawski-sarjakin.
Kirjoittaminen on Paretskylle väline käydä käsiksi amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtiin, jotka ovat Bushin kaudella vain kärjistyneet eriarvoisuuden kasvaessa ja Bushin käydessä terrorisminvastaista sotaansa käydäkseen myös amerikkalaisten kansalaisvapauksien kimppuun. Näiden ilmiöiden ruoskiminen ja seurausten osoittaminen on keskeisellä sijalla Paretskyn esseekokoelmassa. (Vanha työväenlaulu Warshavjanka on se jonka sanat alkavat ”Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa…”)
Heinäkuu 2007
