Kun reaalipolitiikka voittaa ihmisoikeudet
Kun Neuvostoliitto alkoi natista liitoksissaan kuului Uzbekistanin puoluejohtaja Islam Karimov niihin jotka politbyroossa koittivat viimeiseen asti pitää Neuvostoliittoa koossa. Hän kuului niihin Brezhnevin perillisiin, jotka olivat tehneet keskiaasialaisesta neuvostotasavallastaan oman henkilökohtaisen rikastumis- ja vallankäyttövälineen, ja hänen kannaltaan liiton purkaminen sisälsi arvaamattomia riskejä. Karimovin kannalta kaikki kuitenkin sujui hyvin. Uudesta itsenäisestä ”demokraattisesta” Uzbekistanista tuli Karimovin, hänen sukunsa ja suosikkinsa rikastuttanut diktatuuri, jossa Karimov presidenttinä ylläpiti valtaansa rautaisella otteella joka ei ihmisoikeuksien polkemisessa jäänyt toiseksi Neuvostoliiton saavutuksille.
Terroristihyökkäys World Trade Centerin kaksoistornia vastaan syyskuussa 2001 osoittautui Karimoville onnenpotkuksi. Islamilaisessa maassa hän oli pitkään kohdellut kovakouraisesti mitä tahansa opposition ilmauksia, jotka noissa oloissa yleensä saivat jonkinasteisen uskonnollisen värityksen. Jo Afganistanin sodan aikana Karimov oli avannut maansa ovet amerikkalaisille, jotka saivat uzbekistanilaisilta tiedustelutietoa, logistista tukea ja mahdollisuuden perustaa maahan sotilastukikohdan. Räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja Al Qaidan hyysäämiseen syyllistyneiden talibanien karkotuksella oli myös se vaikutus, että ahtaalle ajettu huumetuotanto pääsi taas kukoistamaan, mistä huumeiden merkittävänä läpikulkumaana toimineen Uzbekistanin monet vaikutusvaltaiset tahot hyötyivät.
Craig Murray lähetettiin tähän maahan elokuussa 2002 brittilähetystön päälliköksi. 44-vuotias Murray ei ollut ennen tätä ensimmäistä suurlähettilästehtäväänsä kerännyt erityisiä ansioita tai herättänyt huomiota. Tashkentissa hän omaksui hyvin aktiivisen roolin, ei vain perinteisessä maansa intressien edistämisen merkeissä, vaan myös kiinnittäen huomiota asemamaansa surkeaan ihmisoikeustilanteeseen. Pari kuukautta maassa oltuaan hän piti amerikkalaisen Freedom House-instituutin seminaarissa Tashkentissa puheen, jossa suorasanaisesti arvosteli Uzbekistanin ihmisoikeusloukkauksia, tuhansien poliittisten vankien määrää ja demokratian rajoituksia. Puhe oli Lontoossa saanut vastentahtoisen hyväksynnän, mutta siellä ei pidetty suurlähettilään ihmisoikeusaktivismista siltä osin, kun se häiritsi Irakiin hyökkäystä valmistelevan amerikkalais-brittiläisen koalition tarvetta ylläpitää hyviä liittolaissuhteita Karimoviin.
Uzbekistanilaiset toisinajattelijat alkoivat kiinnittää toiveensa Murray’hin ja hän joutui selvittämään joitain räikeimmistä kidutus- ja murhatapauksista. Hänelle toimitettiin valokuvia ruhjotuista ja kuumassa vedessä keittämällä murhatuista uhreista, jotka viranomaiset selittivät itseaiheutetuiksi tai tapaturmiksi. Murray raportoi kaikesta Lontooseen, vaati selvityksiä uzbekistanilaisilta ja piti ihmisoikeuskysymyksiä niin aktiivisesti esillä, että se alkoi jo vaivata pääkonttoria. Aivan erityisen kiusaantuneita oltiin Lontoossa siitä, että Murray väitti Englannin rikkovan YK:n kidutuksenvastaista sopimusta käyttämällä hyväksi kidutuksella hankittua uzbekistanilaista tiedustelutietoa, joka sitäpaitsi tälla tavoin hankittuna oli erityisen epäluotettavaa. Kun Irakin sota alkoi Murray ei ministeriönsä sisällä säästänyt rajun kriittistä näkemystä brittien tukemasta sotapolitiikasta.
Tästä eivät ulkoministeri Jack Straw ja Englannin ulkomaantiedustelu pitäneet, eivätkä myöskään amerikkalaiset jotka painostivat Englantia kutsumaan hankalan suurlähettiläänsä pois maasta. Syntyi pitkä byrokratian sisäinen taistelu, jonka kuluessa Murray saavutti osavoittoja kamppailussaan paikkansa (ja kunniansa) säilyttämiseksi, kunnes terveys petti, mies kärsi ensin hermoromahduksen ja sen jälkeen vaarallisen keuhkoveritulpan. Vaikka Murray pystyi oikeustaistelunsa aikana kumoamaan lähes kaikki häntä vastaan esitetyt väitteet sopimattomasta käyttäytymisestä ja sääntöjen rikkomisesta oli lopputulos kuitenkin se, että hänet 2004 kotiutettiin Lontooseen, jossa hän seuraavan vuonna erosi ministeriöstä. Viime vaaleissa Murray asettui sitoutumattomana protestiehdokkaana ehdolle Strawn vaalipiirissä ja sai yli 2000 ääntä.
Kirja ei siis ole dekkari nimestään huolimatta, mutta sitä lukee monella tavoin eräänlaisena agenttiromaanina. Se on hyvin kirjoitettu ja sisältää paljon mielenkiintoista ja vähän shokeeraavaakin tietoa niin Uzbekistanista kuin Englannin politiikasta ja byrokratiasta, ja ottaen huomioon Englannin tiukan lainsäädännön niin tuskin kirjaan on päässyt selvästi virheelliseksi osoitettavia väitteitä. Mikään pulmunen ihmisenä ei Murray ole, ja omalla tavallaan kirjan uskottavuutta lisää sekin, että Murray kertoo kirjassaan myös hyvin avoimesti naisseikkailuistaan ja suhteistaan erääseen nuoreen uzbekistanilaiseen naiseen, mikä prosessin kuluessa johti Murrayn eroon vaimostaan.
kesäkuu 2007
