Toisen Amerikan ääni
Greg Palast on se amerikkalainen journalisti, joka yksityiskohtaisesti kertoi ja dokumentoi sen, miten republikaanit vääristivät Floridan vaalituloksen vuoden 2000 presidentinvaaleissa niin, että Yhdysvaltain korkein oikeus saatiin republikaanienemmistön äänin julistamaan vähemmän ääniä kuin kilpailijansa Al Gore (koko maassa kiistattomasti ja Floridassa kiistanalaisesti) saaanut George W. Bush presidentiksi. Tämän Palast kertoi jo aikalaisraporteissaan ja myöhemmin vuonna 2003 julkaistussa kirjassaan The Best Democracy Money Can Buy.
Uusimmassa kirjassaan Armed Madhouse, johon on koottu kirjaa varten päivitettyjä ja muokattuja Palastin aikaisempia artikkeleita ja reportaaseja, Palast pyrkii osoittamaan, että myös vuoden 2004 presidentinvaaleissa Bush saatiin voittajaksi vain vaalituloksia manipuloimalla. Tällä kertaa asiasta ei noussut samanlaista viikkoja jatkunutta ja vasta korkeimmassa oikeudessa ratkennutta kiistaa kuin neljä vuotta aiemmin, sillä manipulointi tapahtui pääsääntöisesti jo ennen ääntenlaskentaa.
Palast perustaa näkemyksensä siihen, että potentiaalisia demokraattisia äänestäjiä estettiin jo ennakolta äänestämästä tai heidän äänensä jätettiin laskematta. Virallisestikin eri perustein laskemattomia ääniä oli koko maassa kolme miljoonaa. Tasaisimmin jakaantuneissa osavaltioissa, kuten Ohiossa jota ilman Bush ei olisi saavuttanut vaalikollegiossa enemmistöä, näitä oli enemmän kuin mitä virallisesti Bushille laskettu äänten enemmistö John Kerryyn nähden. Kirjassaan Palast käy yksityiskohtaisesti läpi sen, miten tämä käytännössä tapahtui.
Avain menettelyssä on se, ettei yhtään äänestyslippua tarvinnut ensin avata ja sitten hylätä Kerrylle annettu ääni, vaan ryhmäkohtaisesti mitätöidä sellaisilla äänestysalueilla annettuja ääniä, joissa asukkaat olivat mustia ja/tai köyhiä ja sen vuoksi todennäköisiä Kerryn äänestäjiä. Amerikkalaisessa luokkayhteiskunnassa, jossa sosiaalinen ja edelleen myös de facto rodullinen segregaatio on aivan eri luokkaa kuin Euroopassa, tällainen ennakointi on suhteellisen helppoa. Samoin perustein voidaan tehdä ja tehtiin äänestäminen mustien ja köyhien asuttamilla alueilla monin tavoin vaikeammaksi kuin vaurailla äänestysalueilla. ChoicePoint yhtiö, jonka keskeisen roolin Floridan vaaleissa Palast edellisessä kirjassaan jo dokumentoi, esiintyy monissa näissäkin eri osavaltioiden vaalimanipulaatioissa tärkeänä toimijana.
Kirjassa käsitellään myös Irakin sodan taustoja ja öljyteollisuuden roolia – Palast argumentoi, ettei amerikkalainen öljyteollisuus suinkaan halunnut ottaa Irakin öljyä haltuunsa ja murtaa OPECin kartellivaltaa, vaan päinvastoin pönkittää sitä rajoittamalla tuotantoa ja ylläpitämällä sille itselleen edullista korkeaa hintatasoa. Tämän tueksi Palast esittelee käsiinsä saamia mielenkiintoisia tietoja ja asiakirjoja USA:n hallinnon sisäisestä kädenväännöstä Irakin suhteen. Yhteistä eri näkemyksille kuitenkin on, ettei kukaan vakavissaan uskonut Irakin olevan terrorismin keskus tai muutoin uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle.
Muissa kirjan artikkeleissa käydään läpi Bushin perheen ja Saudi-Arabian insestisiä suhteita, joihin Osama Bin Ladenkin alunperin liittyi sekä Yhdysvaltain luokkasotaa, jota Bush Palastin mukaan talous- ja sisäpolitiikassa johtaa miljonäärien puolesta köyhiä vastaan. Tähän kuuluu yleisen eläketurvan romuttaminen, työntekijäin oikeuksien rajoittaminen ja erilaiset rikkaita suosivat veroalennukset ja voucher-järjestelmät. Koulupolitiikasta Palast esimerkiksi kertoo sen, miten Bushin ”no child left behind”-tunnuksella markkinoitu kouluohjelma tarkoittaa lasten luokkapohjaista erottelua antamatta mitään lisätukea sitä tarvitseville epäedullisista oloissa eläville ja koulussa huonommin menestyville lapsille.
Palastin kirjoituksia ei juurikaan voi lukea mistään amerikkalaisista valtavirtamedioista, vaan netistä ja joistain pienlehdistä. Palastin henkireikä onkin BBC:n kirjeenvaihtajana toimiminen ja sellaisten brittiläisten laatulehtien kuten Guardianin ja Observerin avustaminen. Onneksi toinen Amerikka näyttää edes Euroopassa pääsevän jollain tavoin esille. Voin tässä toistaa saman kuin Palastin edellisen kirjan arviossani: kaikkia hänen väitteitään ei tarvitse tarkistamatta allekirjoittaa eikä hänen mielipiteitään sellaisena niellä, mutta hänen julkistamansa tiedon ja esittämänsä analyysin sivuuttamiseen ei ole aihetta.
toukokuu 2007
