Kolmatta linjaa takaisin
Anthony Giddens saattaa hyvinkin olla tällä haavaa maailman tunnetuin sosiologi, mutta ei välttämättä ensi sijassa sosiologiansa vaan poliittisen guru-roolinsa vuoksi. Giddensiä pidetään yhtenä Tony Blairin New Labour-strategian ja niin sanotun kolmannen tien arkkitehtina. Ainakin hän on keskeisin kolmannen tien käsitteen markkinoija, sillä jos hän olisi tyytynyt nimeämään vuonna 1998 ilmestyneen kirjansa The Renewal of Social Democracy lisäämättä sen eteen otsikkoa The Third Way olisi kirjan ja Giddensin saama huomio jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi. Lontoossa tuskin olisi seuraavana vuonna järjestetty LSE:n ja Helsingin yliopiston yhteistyönä kolmatta tietä käsittelevää seminaaria johon minäkin osallistuin, eikä Giddens olisi vuonna 2000 julkaissut kirjaa The Third Way and Its Critics, jossa hän vastasi mm. minun tuossa seminaarissa esittämääni kritiikkiin.
Giddens pitää edelleen kiinni niistä peruslinjauksista, joita hän oli Blairin New Labourille muokkaamassa, mutta osoittaa myös valmiutta esitetyn kritiikin huomioonottamiseen. Yksi kritiikin kohde on ollut se, miten Giddens alunperin lähti aivan liian brittikeskeisesti markkinoimaan kolmatta tietä kaikkien maiden sosialidemokraateille saarivaltakunnassa kehitettynä kaikkiin oloihin soveltuvana valintana. Kymmenen vuotta sitten Giddens ei esimerkiksi tuntunut olevan lainkaan perehtynyt siihen, millaista sosialidemokraattista hyvinvointivaltiota ja millaisin tuloksin pohjoismaissa oli rakennettu, mutta nyt hän on valmis pitämään sitä monessa kohden esimerkillisenä myös Englannille.
Tony Blairin kymmenvuotinen pääministerikausi Englannissa on nyt päättymässä ja hänen seuraajakseen on tulossa koko tuon kymmenen vuoden ajan valtiovarainministerinä toiminut Gordon Brown. Tämä on antanut virikkeen Giddensin uusimmalle kirjalle, jossa hän arvioi Blairin kautta ja sitä millaiseksi Brownin kausi tulee muodostumaan, kertomalla minkälaista politiikkaa Brownin hänen mielestään tulisi toteuttaa. Se poikennee enemmän tyylin kuin sisällön osalta Blairin politiikasta, sillä Brown on alusta alkaen ollut samoilla uudistuslinjoilla Blairin ja Giddensin kanssa.
Giddens ei ole mikään kritiikitön Tony Blairin politiikan ja aikaansaannosten ihailija. Blairin suurimmaksi virheeksi Giddenskin laskee Irakin sodan ja Blairin aivan liian kritiikittömän tuen George W. Bushille ja tämän politiikalle. Myöskään Blairin keskittävään ja mediamanipulointiin – ”spiniin” – liiaksi turvautuvaan johtamistyyliin Giddens ei ole tyytyväinen. Monissa kohdin Blairin talous- ja yhteiskuntapolitiikan aikaansaannokset ovat Giddensin mielestä jääneet puolitiehen tai osin osuneet harhaan. Yleisarvosana Blairin kaudesta jää kuitenkin myönteiseksi: Englanti on tänä aikana muuttunut paremmaksi paikaksi elää. Osoituksena siitä, että New Labourin politiikka on ollut menestyksekästä hän pitää myös sitä, että konservatiivien uusi johtaja David Cameron on sen suurelta osin lähes sellaisenaan ainakin puhetasolla valmis omaksumaan.
Pamfletissaan Giddens antaa Brownille tuttuja neuvoja ja suosituksia siitä, miten tämän tulee uudistaa terveyspalveluja, torjua ilmastomuutosta, kehittää osallistuvaa demokratiaa, sitoutua Eurooppaan ja toteuttaa monikulttuurisuutta Britanniassa. Tämän päivän Giddensin kanssa on paljon helpompi olla monista asioista samaa mieltä kuin kymmenen vuotta sitten kolmannen tien ristiretkeä julistaneen Giddensin kanssa.
toukokuu 2007
