Korrektin kenraalin korrektit muistelukset.
Helsinkiläinen Heikki Tilander lähti kesällä 1963 suorittamaan asevelvollisuuttaan Savon Prikaatiin Mikkeliin ja jäi sille tielle. Valitsemaltaan sotilasuralta hän jäi kenraaliluutnanttina eläkkeelle Pohjoisen Maanpuolustusalueen komentajan virasta 41 vuotta myöhemmin. Muistelmakirjassaan Tilander läpikäy uransa kattavasti RUK:sta sotakorkeakoulun kautta maanpuolustuskurssien opettajaksi ja lähi-Idän aselepotarkkailijasta Tukholman sotilasasiamiesajan, rannikkojääkäripataljoonan ja pääesikunnan kautta Pohjois-Suomen sotilaskomentajaksi, mitään poisjättämättä tai mitään sotilasuran ulkopuolelta siihen myöskään lisäämättä.
Tilander on yleisesti arvostettu ammattisotilas, jonka maailmankatsomus on lähinnä oikeistolainen. 70-luvun alussa hän myös kerran erehtyi antamaan sivustatukea kokoomuksen junttaukselle Varusmiesliitossa. Tilander kertoo miten hänen ”nuoren upseerin arvostelukykynsä lipsui” tavalla, joka hänen onnekseen ei kuitenkaan johtanut uraa haittaaviin seuraumuksiin. Hän kuitenkin otti tästä opikseen ja osasi sen jälkeen olla sekaantumatta avoimeen politikointiin. Niipä hän toimi jo muutama vuosi myöhemmin hyvässä yhteisymmärryksessä komppaniaansa alokkaaksi saamansa SKDL:n silloisen kansanedustajan I-C Björklundin kanssa.
Myös rauhanajan kenraalit voivat kirjoittaa mielenkiintoisesti mielenkiintoisista asioista. Ei Tilanderkaan mitenkään huonosti kirjoita, mutta kirjoittaa niin varovaisesti ja vähän kuivakkaastikin, että kirja tuskin kiinnostaa laajempaa yleisöä.
Minua kiinnostavin luku kirjassa käsittelee ns. helikopterisotaa, kun eduskunta vuonna 1997 tyrmäsi hallituksen esityksen tilausvaltuuksista taisteluhelikoptereiden hankintaa varten. Olin silloin eduskuntaryhmän puheenjohtajana mukana hanketta kaatamassa ja Tilanderin kertomus ikäänkuin barrikadin toiselta puolelta – vain tässä asiassa, sillä pääpiirteissään eduskunta ja puolustusvoimat tukevat ja ymmärtävät toisiaan – vahvistaa sen, että eduskunta itse asiassa teki puolustusvoimille palveluksen, kun se ampui alas huonosti valmistellun ja perustellun hankkeen, jonka kenraalitkin ovat sittemmin vähin äänin hylänneet. Ei Tilander tietenkään näin nimenomaisesti kirjoita, mutta asiallisesti hänen kertomuksensa voi tällä tavoin ymmärtää.
Tilander piirtää lyhyitä henkilökuvia uransa aikana tapaamistaan ihmisistä ja arvioi myös monia kenraalitovereitaan. Upseerikollegojen käsittely tapahtuu koko ajan ymmärtävässä ja kunnioittavassa sävyssä. Jopa sodanjälkeisen Suomen kiistanalaisin ja arvostelluin puolustusvoimien komentaja Yrjö Keinonen saa tiettyä ymmärrystä osakseen. Myöhemmistä komentajista Lauri Sutela saa ylivoimaisesti parhaat pinnat Tilanderilta, kun taas Gustav Hägglundin käsittelystä voi ainakin rivien välistä lukea kritiikkiäkin. Ja vaikka Tilander ei sitäkään suoraan sano, lukija saa sen käsityksen että pahimmat armeijan puolella tehdyt virheet helikopterisodassa olivat Hägglundin impulsiivisten päätösten ja puheiden seurausta.
lokakuu 2006
