Tanssijan loikka ja muita kylmän kulttuurisodan sattumuksia
David Caute on aiemmin kirjoittanut mm. parhaan ja kattavimman elokuvaohjaaja Joseph Loseysta julkaistun elämäkerran, kommunismin myötäjuoksijoista kertovan kirjan The Fellow-Travellers ja McChartyismiä ja vastaavia ilmiöitä sodanjälkeisessä USA:ssa käsittelevän kirjan. Kaikki nämä ovat antaneet aineistoa myös hänen viimeisimpään kirjaansa kylmän sodan aikaisista kulttuuritaistoista.
Cauten teos käsittelee laveasti USA:n ja Neuvostoliiton propagandakilvoittelua yleensä sekä teatteria ja elokuvaa erityisesti. Monikerroksinen tarkastelu käy läpi tekijöiden ja teosten antamien esimerkkien valossa niiden aseman ja vastaanoton sekä idässä että lännessä, ja noteeraa sen seikan, että puolin ja toisin parhaat teokset olivat sellaisia, jotka eivät nauttineet oman puolen vallanpitäjien tunnustusta ja luottamusta. Kylmän sodan kuumimpina aikoina toisinajattelijat olivat molemmin puolin ahtaalla, joskin seuraukset etenkin Stalinin aikana olivat idässä yleensä kohtalokkaampia.
Euroopasta Caute ottaa erityiseen tarkasteluun Bertolt Brechtin ja Jean-Paul Sartren, jotka eivät sellaisenaan koskaan oikein sopineet heille varattuihin rooleihin. Muita Cauten käsittelemiä näytelmäntekijöitä ovat Camus, Ionesco, Beckett, Havel ja Stoppard sekä elokuvantekijöistä Wajda.
Omat laajat lukunsa saavat myös klassinen musiikki, jazz, kuvataiteet sekä baletti, jonka piirissä tunnetuin rautaesiripun ylittänyt ja koko kirjalle nimensä antanut loikkaustapaus oli Rudolf Nurejevin jääminen Pariisiin Kirovin baletin kiertueella vuonna 1961.
Caute on teoksessaan tehnyt myös sen tietoisen valinnan, että ei ole juuttunut käsittelemään KGB:n ja CIA:n rahoitusta ja muuta osuutta erilaisissa kulttuurikentän operaatioissa. Caute katsoo, että mielenkiintoisuudestaan huolimatta agenttiromantiikka oli kuitenkin kylmän kulttuurisodan kokonaisuudessa vain avoimen politiikan sivujuonne.
Caute on erinomainen kirjoittaja ja analyytikko joka arvioi sekä idän että lännen edesottamuksia yhtä kriittisesti. Hän on perehtynyt aiheisiinsa huolellisesti – alaviitteitä on yli sata sivua ja lähdeluottelo on kolmekymmentä sivua pitkä. Teos ei silti yritäkään olla kaikenkattava katsaus aihepiiriin, sillä Caute käsittelee valitsemiaan tapauksia niin laveasti ja perusteellisesti että tilaa ei kokonaisvaltaisemmalle tarkastelulle jää oikein riittävästi. Tällaisena kirja ei ole ensisijassa kattava historia, vaan paremminkin valikoiva hakuteos. Sellaisena toki loistelias.
Joulukuu 2005
