Sota-Hannes Mannerheim-legendan vaalijana
Sotatieteen laitoksen entinen johtaja on tehnyt uuden kirjan täydentämään jo pitkää listaa kohdettaan ihannoivaa Mannerheim- kirjallisuutta. Muodollisesti kyseessä on kenraali Hannes Igantiuksen elämäkerta, mutta jo otsikostaan alkaen se on kuitenkin enemmän Mannerheimistä kuin Ignatiuksesta kertova.
Hannes Ignatius oli Haminan vanhan kadettikoulun kasvatteja joka jatkoi palvelusta Suomen ratsuväessä sen lakkauttamiseen saakka. Kun hän v. 1901 jätti aliratsumestarin uniformunsa niin hän, omien muistelmiensa mukaan, vannoi ”Hannibalin valan” jonka mukaan hänen päämääräänään oli vieraan venäläisikeen karkottaminen Suomesta. Tätä legendaa Lappalainen aina sopivin välein sitten lämmittelee.
Armeijasta eronneena Ignatius ryhtyi liikemieheksi ja piti mm menestyvää autokauppaa Viipurissa. Hän oli mukana nuorsuomalaisten toiminnassa, mutta vielä merkittävämpää oli osallistuminen aktivistien puuhiin. Maailmansodan aikana hän oli aktivistien sotilaskomitean jäsen ja siinä ominaisuudessa vähän ennen kansalaissotaa tutustui lähemmin ylipäälliköksi nimettyyn Mannerheimiin. Mannerheim teki Ignatiuksesta päämajamestarinsa ja kohotti hänet ennätysajassa ratsumestarista kenraalikuntaan.
Oulun valtausta lukuunottamatta, jossa hänen otteensa rintamakomentajana eivät olleet kovin vakuuttavia, Ignatiuksen kansalaissota ja myöhempi sotilasura jatkui esikuntatehtävissä Mannerheimin luottokenraalina. Lappalaisen mukaan Ignatius olisi useimmiten ollut kynänkäyttäjä silloin kuin suomea osaamattomalle Mannerheimille piti laatia suomenkielisiä tekstejä. Näin Ignatius olisi vastuussa Mannerheimin ensimmäisestä Karjalan valtaamista uumoilleesta ”miekantuppipäiväkäskystä” v. 1918.
Ignatius oli politikoiva kenraali. Hän oli aktiivisesti mukana Vapaussodan Rintamamiesten Liitossa. VRL oli sen ajan Euroopassa tyypillisiä tyytymättömien sotaveteraanien fasistoidisia järjestöjä, jotka haikailivat kesken jääneen valkoisen programmin loppuunviemisestä. Ignatius oli mukana aktivistien vallankaappaussuunnitelmissa vuonna 1919 ja lapuanliikkeen taustavoimissa ja tunnusteli Mäntsälän kapinan aikana mahdollisuuksia nostaa Mannerheim valtaan. Kuinka tarkkaan Mannerheim kaikista näistä hankkeista oli tietoinen ja niihin osallinen on historiankirjoituksessa ristiriitoja herättävä kysymys. Lappalainen kuuluu niihin kirjoittajiin, joiden asiana on vähätellä ja siloitella Mannerheimin ja hänen avustajiensa osallisuutta demokratianvastaisiin hankkeisiin ja koristaa niitä ylevillä isänmaallisilla motiiveilla. Mannerheim osasi kuitenkin aina huolellisesti peittää jälkensä ja välttää senkaltaista avointa kiihkoilua, kuin mihin esim. 30-luvulla IKL:n kannattajana tunnettu Ignatius oli helpompi liittää.
Ignatius oli ahkera kynänkäyttäjä ja sotahistorioitsija. Hän ehti myös kirjoittaa ensimmäisen julkaistun Mannerheim-elämäkerran jo vuonna 1918. Vaikka Lappalaisen Ignatius-elämäkerta perustuukin jo aika laajaan aineistoon ei siitä parhaalla tahdollakaan löydy sellaista historiantutkimukselta edellytettävää objektiivisuutta joka erottaisi sen legenda-kirjallisuudesta.
syyskuu 2005
