Penguin Viking, 268 s., New Delhi 2004
Intia, USA ja ydinase
Toukokuussa 1998 Intia toimeenpani sarjan ydinkokeita Pokrhranin koealueella Tharin erämaassa. Kokeen valmistelut onnistuttiin pitämään niin salassa, että niin Yhdysvaltain ulkoministeriö kuin CIA:kin saivat siitä tiedon CNN-uutiskanavalta vasta tapahtuman jälkeen. Ydinkoe käynnisti Yhdysvaltain diplomaattisen offensiivin Intian saamiseksi mukaan ydinsulkuregiimiin ja täydelliseen ydinkoekieltosopimukseen (CNTBT). Yhdysvaltain intressi kohdistui sekä ydinaseiden leviämisen hillitsemiseen yleensä että erityisesti Pakistanin ja Intian potentiaalisen ydinvarustelukilvan estämiseen.
Clintonin hallinnossa asia lankesi siihen saakka ennen muuta Venäjänsuhteiden hoitoon keskittyneen varaulkoministeri Strobe Talbottin hoidettavaksi. Talbottin intialaiseksi neuvotteluosapuoleksi tuli Jaswan Singh, joka prosessin aikana siirtyi pääministerin ulkopoliittisen kansliapäällikön paikalta ulkoasianministeriksi. Singh oli majurinarvoinen upseeri ennen politiikkaan siirtymistään. Hindunationalistisessa BJP-puolueessa Singh lukeutui maltilliseen siipeen ja oli julkisestikin ottanut etäisyyttä BJP:n puolifasitistisena iskujoukkona pidettyyn RSS-järjestöön.
Talbott kertoo seikkaperäisesti pari vuotta jatkuneen neuvotteluprosessin vaiheet ja kaikki ne 14 tapaamistaan seitsemässä eri maassa, jotka hänellä sen puitteissa Singhin kanssa oli. Lopputulema oli, kuten Talbott sen suoraan myöntää, Intian voitto sillä Yhdysvallat joutui hyväksymään maan statuksen de facto-ydinasevaltiona saamatta oleellisia muutoksia Intian politiikkaan. Ja vaikka Singh henkilökohtaisesti yrittikin saada Intian mukaan CNTB-sopimukseen, ei siitäkään tullut mitään. Yhdysvaltain pyrkimysten menestysmahdollisuuksia ei parantanut se, että republikaanit senaatissa torjuivat USA:n mukaantulon presidentti Clintonin allekirjoittamaan ydinkoekieltosopimukseen.
Neuvottelujen aihepiirin tärkeyttä ja vaikeutta kuvaa se, että prosessin aikana Intia ja Pakistan olivat Kashmirin Kargilin välikohtauksen vuoksi lähellä ajautua ydinsodan partaalle.
Vaikka kirja rakentuukin tämän neuvotteluprosessin kuvaamisen ympärille on se samalla paljon laajempi kertomus Yhdysvaltain välillä ongelmallisista suhteista maailman suurimpaan demokratiaan, samalla kun siinä laajemminkin valotetaan molempien maiden (ulko)politiikan lähihistoriaa ja kehitystä. Se on myös hyvin luettava ja kuivakkaan huumorin sävyttämä kirja, onhan Talbott taustaltaan kirjoittava ammattijournalisti. Se mikä kirjassa jää kuitenkin ohueksi on Jaswan Singhin muotokuva. Ei ole syytä epäillä, etteikö päähenkilöiden välille prosessin kuluessa syntynyt jonkinlainen molemminpuoliseen kunnioitukseen perustunut ystävyyssuhde, mutta vaikeasti lähestyttävä ja oman arvonsa tuntenut Singh jää sittenkin jonkinasteiseksi arvoitukseksi ainakin lukijalle, jos ei myös Talbottille.
helmikuu 2005
