Edita, 336 s., Helsinki 2004
Kiiltokuvahistoriikki
Suomalaiset innostuivat väellä osuusliikkeiden perustamiseen runsas sata vuotta sitten. Osuustoiminnan nopea kasvu oli osa samaa kansallista herätystä, joka toi Suomeen nuorisoseurat, raittiusyhdistykset, urheilujärjestöt, vapaapalokunnat ja työväenyhdistykset. Alussa innostus oli luokkarajat ylittävää, mutta nopeasti porvarillisiin ja sosialistisiin haaroihin eriytyvää.
Näin oli myös osuustoiminnan suhteen. Maaseudun osuuskaupat olivat voittopuolisesti ”puolueettomia” eli porvarillisia, kaupunkien ”edistysmielisiä” eli sosialistisia. Osuustoiminta jakaantui kahtia jo ennen kansalaissotaa vuonna 1916. Vasemmisto kokosi voimansa aatteellisena yhteenliittymänä Kulutusosuuskuntien keskusliittoon KK:hon ja kaupan keskusliikkeenä Osuustukkukauppa OTK:hon, ”puolueettomat” – aina omissa teksteissään kuten myös tässä Herrasen kirjassa ilman lainausmerkkejä kirjoitettuna – eli porvarit Yleiseen Osuuskauppaliittoon ja v. 1904 perustettuun Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskuntaan SOK:hon.
Osuustoiminnan kaksi haaraa toimivat Suomessa pitkään tasavahvoina kilpailijoina johtoaseman vaihdellessa aina 90-luvun alkuun saakka, jolloin SOK kiskaisi ratkaisevan kaulan Ekaksi muuttuneeseen edistysmieliseen kilpailijaansa nähden. Sitä ennen molemmat osuusliikkeet olivat ajautuneet syviin vaikeuksiin ja koko kulutusosuustoiminnan tulevaisuus Suomessa näytti synkältä. E-liike ajautui velkasaneeraukseen, josta se kuitenkin on selviytynyt, mutta sillä välin S-ryhmä oli noussut jo uhkaamaan K-kauppojen valta-asemaa noin kolmanneksen suuruisella markkinaosuudellaan. Tämä valta-asema vahvistui entisestään, kun SOK-lainen Helsingin Ouuskauppa ja E-liikkeen suurfuusion ulkopuolelle jäänyt Elanto yhtyivät uudeksi HOK-Elannoksi, josta tuli ylivertaisesti suurin SOK:n alueosuuskaupoista. Näin vuonna 1916 alkanut hajaannus on pääkaupunkiseudulla jälleen kurottu umpeen.
SOK:n kehityksen monet vaiheet ovat kiinnostavia niin yritys-, talous- ja sosiaali- kuin poliittisen historian kannalta. Loppujen lopuksi SOK:n kilpailu E-liikkeen kanssa ei ole ollut sen olemassaolon ja menestyksen kannalta ratkaisevaa, vaan paljon enemmän kilpailu yksityiskaupan kanssa ja voimien mittelö porvarillisen osuustoimintakentän sisällä, jossa vastakkain ovat keskeisesti olleet maataloustuottajien ja kuluttajien intressit, sivuuttamatta kuitenkaan monia muita hienosyisempiä kilpailuasetelmia.
Timo Herrasen satavuotishistoria tyytyy kuitenkin ikävä kyllä valaisemaan näitä melko lailla pinnallisesti ja varovaisesti. Valtakunnan sähköistyskysymyksestä väitöskirjansa tehnyt Herranen on kirjoittanut useita kunnallisten laitosten ja yritysten historioita. Ne ovat olleet yleensä asiallista, asiantuntevaa ja huolellista perushistoriaa, mutta myös vähän mielikuvituksettomia.
Kuinka paljon tähän vähän kiiltokuvamaiseen ja historiankirjoituksena vaatimattomaan lopputuotokseen on vaikuttanut tekijä ja kuinka paljon tilaajan tahto ja ohjaus jää vastausta vailla. Kirjassa ei poikkeuksellisesti ole tekijän esipuhetta, jossa tätä olisi edes rivien välistä voinut arvioida. Nyt esipuheen on kirjoittanut SOK:n pääjohtaja Kari Neilimo, joka kiittää SOK:n satavuotisjuhlatoimikuntaa, mutta ei mainitse mitään siitä olisiko tätä työtä ohjannut myös jokin nimenomainen historiatoimikunta.
syyskuu 2004
