Atlantic Books, 180 s., Ebbw Vale, 2003
Eurooppalainen turvallisuusanalyysi
Aiemmin brittihallinnon korkeana virkamiehenä ja Tony Blairin erityisavustajana työskennelleen, nyttemmin Euroopan unionin neuvoston sihteeristössä toimivan Robert Cooperin esseekokoelma on ”vanhan” ja ”uuden” Euroopan välistä annettu vastaus amerikkalaisen neokonservatiivin Robert Kaganin suomeksikin käännetylle opukselle Paratiisin vartijat. Cooper myös lyö Kaganin niin analyysin kirkkaudessa kuin johtopäätösten hyväksyttävyydessä.
Kolmiosaisen kirjan tekstit ovat syntyneet eri aikaan ja ensimmäisen osan ensimmäinen versio ilmestyi jo vuonna 1996. Tässä kirjassa myös vanhemmat tekstit on editoitu siten, että kyse on kuitenkin pikemminkin melko yhtenäisestä teoksesta kuin kokoelmasta.
Robert Cooper pitää vuotta 1989 ja kommunismin romahdusta merkittävämpänä käännekohtana Euroopan historiassa kuin esimerkiksi vuosia 1789, 1815 tai 1919. Se merkitsi Cooperin mukaan perustavanlaatuista valtioiden yhteistyöjärjestelmän muutosta, siirtymistä valtioiden suhteissa postmoderniin aikaan, jossa liittoutumat ovat muuttuneet pysyviksi ja ne sallivat ja edellyttävät valtioiden puuttuvan toistensa sisäisiin asioihin ja hyväksyvän kansainvälisten tuomioistuinten päätökset sitovina.
Tämä koskee ennen kaikkea Eurooppaa sellaisena mihin Euroopan yhdentymiskehitys on sen johtanut. Maailmanlaajuisesti maailmassa valtiojärjestelmät elävät kuitenkin edelleen montaa eri aikaa: yhtäällä ovat esimodernit heikon vallan valtiot, selvimpinä esimerkkeinä Somalia ja Afganistan, toisaalla modernit vahvat ja kansallista etuaan määrätietoisesti osin perinteisin keinoin ajavat valtiot, kuten Kiina, Brasilia ja Intia. Postmoderneja avoimuuteen ja keskinäisiin turvallisuusjärjestelmiin nojaavia valtioita ovat EU-maat ja Japani. Yhdysvallat on Cooperin mukaan vielä tilanteessa, jossa se ei ole ratkaissut hyväksyykö se postmodernin keskinäistä riippuvuutta ja yhteistyötä korostavan roolin, vai luottaako se unilateralismiin ja voimapolitiikkaan.
Tämä on tietenkin yksinkertaistus ja myös yksinkertaistettu yhteenveto Cooperin kirjan ykkösosassa esittämistä näkemyksistä, mutta kiteyttää oivaltavasti sen miten maailma tänään vielä makaa ja antaa hyvän viitekehyksen analysoida maailman aiempaa ja tulevaa kehitystä ja ristiriitoja. Toisessa osassa Cooper pohtii rauhan ylläpitämistä uuden maailmanjärjestyksen oloissa ja kolmannessa käsittelee transatlanttista suhdetta.
Toinen osa käsittelee diplomatian haasteita ja mahdollisuuksia edellä kuvatussa samanaikaisesti montaa eri aikaa elävässä maailmassa ja keskittyy enemmän kuvaukseen ja menettelytapoihin kuin ratkaisuihin. Monet esimerkit ja havainnot ovat silti mielenkiintoisia ja relevantteja politiikan toteuttajille. Tämä osio saikin alkunsa pääministeri Blairille joululukemiseksi kirjoitetusta muistiosta.
Kolmannessa osassa Cooper vastaa suoraan Kaganille. Jos Euroopasta sanotaan, että se on laiminlyönyt voimapolitiikan koska se on sotilaallisesti heikko, niin vähintään yhtä totta on, että se on sotilaallisesti heikko siksi että se on päättynyt luopua voimapolitiikasta. EU on paras esimerkki tämän valinnan tuloksista ja oikeutuksesta. Kuitenkin myös Eurooppa on nojannut ja nojaa edelleen Yhdysvaltain sotilaalliseen voimaan. Tätä Cooper ei pidä kestävänä olotilana vaan katsoo, että Yhdysvaltain globaaliin turvallisuusstrategiaan tyytymättömien eurooppalaisten ei tule tyytyä vain sitä arvostelemaan, vaan heidän on kehitettävä oma strategiansa (tai mieluummin yhteinen strategia) ja kehitettävä myös omia voimavarojaan sen toteuttamiseksi. Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa epärealistista ja tarpeetonta pyrkimystä kehittää EU:sta sotilaalliselta voimaltaan USA:n kanssa kilpailukykyinen supervalta, vaan jo olemassa olevien eurooppalaisten voimavarojen parempaa yhteensovittamista ja yhteiskäyttömahdollisuuden kehittämistä. Itse asiassa siis juuri sitä, mitä unioni on nyt tekemässä ja jolle voi Suomestakin antaa täyden tuen.
maaliskuu 2004
