Hjalmarson & Högberg, 666 s., Juva 2003
Ruotsin tuntematon ja vahva hyvinvointipoliitikko
Olof Palmen murhan jälkeen Ruotsin pääministeriksi ja sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi nousi aiempi varapääministeri Ingvar Carlsson. Tätä edeltänyttä elämäänsä, pääministerivaihdon tunnelmia ja mm sukellusvenejahteja Carlsson on kuvannut aiemmassa puhuvasti otsikoidussa muistelmateoksessaan I skuggan av Olof Palme. Värikkään, mielipiteitä voimakkaasti jakaneen ja kansainvälisesti tunnetun tahtopoliitikon Olof Palmen rinnalla korostetun tavalliselta ja värittömältä näyttänyt Ingvar Carlsson onkin jäänyt turhan aliarvostetuksi edeltäjänsä varjossa.
Ehkä juuri tietty turhautuneisuus tähän heijastuu myös Ingvar Carlssonin tuoreessa muistelmateoksessa, jossa on poikkeuksellisen paljon hampaankolojen puhdistamisen piirteitä. Runsaat kuusisataasivuisen kirjan ensimmäiset 150 sivua käsittelevät Carlssonin pääministerikauden lukuisia väitettyjä väärinkäytös- ja rikosjuttuja – ”affärer” – joita sosialidemokraattien poliittiset vastustajat ja ennen muuta media pyörittivät häikäilemättömällä tavalla. Ne koskivat niin mm Palme-murhatutkimusten kieltämättä joskus kummallisia kiemuroita, Ruotsin turvallisuuspoliisin taitamattomia tai kyseenalaisia toimia sekä aseyhtiö Boforsin laittomia asekauppoja ja kauppoihin liitettyä lahjontaa.
Missään näissä jutuissa ei edes väitetty Carlssonin tai muiden ministereiden itse syyllistyneen laittomuuksiin tai väärinkäytöksiin. Mutta heidän väitettiin ja vihjailtiin toimineen salaillen, tietoa pimittäen tai muunnelleen tai ylipäätään taitamattomasti. Median ruokkiman ajojahdin seurauksena parikin oikeusministeriä joutui eroamaan, vaikkei kenenkään voitu osoittaa syyllistyneen lainvastaisuuksiin.
Carlsson pui näitä tapauksia ja median ja poliitikkojen käyttäytymistä niissä pitkään ja perusteellisesti. Lukijan on helppo tuntea syvää myötätuntoa selvästi jutuista pysyvän vamman sieluunsa saanutta Carlssonia kohtaan. Carlsson ei ainakaan kerro, että kukaan jutuilla herkutelleista poliitikoista tai tiedotusvälineistä olisi esittänyt jälkeenpäin itsekritiikkiä saatikka anteeksipyyntöjä käytöksestään. Sen sijaan hän rekisteröi toimittajien vastauksen kysymykseen, miksi he eivät penkoneet itse rikolliseen toimintaan syyllistyneen Boforsin asioita vaan tyytyivät setvimään, missä vaiheessa ministerit saivat tietoja tutkimuksista. Se johtui toimittajien mukaan siitä, että omistajien vallankäytöstä on niin paljon vaikeampaa saada tietoa kuin poliitikkojen toimista…
Muista Ingvar Carlssonin kriittisen arvioinnin kohteista nousevat eniten esiin oikeistojohtaja Carl Bildt, entinen hallituskolleega Kjell-Olof Feldt ja keskusammattijärjestön LO:n puheenjohtaja Stig Malm. Bildt on itsestään selvä maalitaulu jonka häikäilemätön ja ylimielinen politiikantekotyyli tunnetaan Ruotsin ulkopuolellakin. Feldtin ero valtiovarainministerin paikalta ja Carlssonin mielestä aiheeton muiden syyllistäminen talouspolitiikan vaikeuksista sekä vielä enemmän se, että Feldt julkaisi muita sosialidemokraatteja arvostelleen muistelmateoksensa Alla dessa dagar juuri vaalien alla ovat jääneet rasittamaan pitkään asiallista ja läheistä yhteistyötä tehneiden puoluetovereiden välejä. Malm puolestaan oli Ruotsin sosialidemokraattien ns. ruusujen sodassa hallituspolitiikan tiukin arvostelija, jonka populistiset välistävedot ovat jääneet kaivelemaan Carlssonia.
Kritiikistä huolimatta Carlssonin kirja ei suinkaan ole katkeran tai pettyneen miehen muistelmateos vaan avoin ja tasapainoinen tilitys. Itsekritiikki ei tosin ole kirjassa kovin keskeisessä roolissa. Merkittävämmäksi virheekseen Carlsson kirjaa liiallisen uskonsa kalliiksi tulleeseen vahvan kruunun politiikkaan ja kiinteiden valuuttakurssien pitävyyteen.
Carlsson käsittelee myös kohtuullisen laajasti Ruotsin Eurooppa-politiikkaa, joka hänen johdollaan vei Ruotsin EU:n jäseneksi. Hän näkee paljon vaivaa torjuakseen kritiikin, jonka mukaan Ruotsin päätös hakea EU-jäsenyyttä olisi syntynyt jopa paniikkiratkaisuna osana yhtenä viikonloppuna kokoon harsittua, markkinoiden vakuuttamiseksi tehtyä talouspoliittista pakettia. Carlsson itse ei jälkikäteenkään näe aihetta muuhun kuin sen harmittelemiseen, ettei ratkaisusta saatu hoidettua etukäteisinformaatiota yllätetyksi tulemisestaan mielensä pahoittaneelle presidentti Koivistolle.
Ingvar Carlsson on hyvin ruotsalainen ”rörelsemänniska”, kansanliikemies. Se tarkoittaa mm sitä, että isot ratkaisut pyritään ennalta ankkuroimaan laajan keskustelun jälkeen tehtyihin puoluelinjauksiin. Tässä suhteessa naapurimaamme poliittinen kulttuuri on kovin erilainen kuin vahvaa johtajuutta ihannoivassa Suomessa, jossa tällaista päätöksentekovalmistelua herkästi pidettäisiin heikkouden merkkinä.
heinäkuu 2004
