Pan books, 676 s., Chatham 2003
Macmillanin päiväkirjat kertovat
Harold Macmillan palasi konservatiivien vuoden 1951 vaalivoiton myötä Englannin hallitukseen ja toimi vuoteen 1957 mennessä neljässä eri tehtävässä, asuntoasioista vastaavana ministerinä, puolustusministerinä, ulkoministerinä ja valtionvarainministerinä, ennen kuin hänestä tammikuussa 1957 tuli Anthony Edenin seuraaja pääministerinä. Hän oli ahkera, vaikka ei välttämättä kattavan systemaattinen päiväkirjanpitäjä. Nyt julkaistuihin päiväkirjoihin ei ole mahtunut läheskään kaikkea materiaalia. Päiväkirjat julkaisukuntoon toimittanut Peter Catterall on esipuheensa mukaan kuitenkin pyrkinyt jättämään pois ennen muuta toistoa sisältävän aineiston ja säilyttämään alkuperäisen monipuolisuuden.
Macmillan on tunnettua kustantajasukua ja päiväkirjassa on runsaasti merkintöjä perheyhtiön asioista. Macmillan myös luki ministerinäkin ahkerasti kirjallisuutta, jota kommentoi päiväkirjaansa. Hänen kirjallinen makunsa tuntuu olleen melko konservatiivinen, mutta myös uudemman kirjallisuuden suhteen kustannuspoliittisesti valpas.
Viidenkymmenen vuoden takaisissa päiväkirjamerkinnöissä on tuskin historiantutkimukselle juurikaan uutta saatikka mullistavaa. Mielenkiintonsa ne saavatkin muistiinmerkitsijän kyvystä tallentaa merkittäviä ajankuvia ja kirjata paikoin hyvinkin teräviä havaintoja ja arvioita.
Macmillanin merkinnät pursuavat yläluokkaisen englantilaisen gentlemannin näennäisesti vaivatonta itseluottamusta ja vaivoin peiteltyä kunnianhimoa. Macmillan oli vielä 30-luvulla luettu edistysmielisiin konservatiiveihin, mutta 50-luvulle tultaessa hän oli jo valtavirtaistunut tulevan pääministerin rooliin. Ikääntyneenä eläkeläisjaarlina hän esiintyi jo taas thatcherismiä piikittelevänä arvostelijana.
Kun Winston Churchill 77-vuotiaana v. 1951 palasi pääministeriksi lähtivät kaikki siitä, että hän epämääräisten lupaustensa mukaisesti viimeistään puolentoista vuoden kuluttua luovuttaisi paikkansa pitkäaikaiselle kruununprinssilleen Anthony Edenille. Työntekoa haitanneita yhä pahempia vanhenemisen oireita osoittanut Churchill kuitenkin piti erilaisia verukkeita käyttäen pääministerin salkusta kiinni kevääseen 1955 saakka. Macmillanin merkinnät säilyivät ajoittaisesta tuskaantumisen ilmauksista huolimatta pohjimmiltaan kunnioittavina ikääntyvää pääministeriä kohtaan. Merkinnöissä löytyy lähes hellyttävä kuvaus Macmillanin käynnistä Churchillin kotona, missä tämä aamupäivällä makasi sängyssä käsitellen asiakirjoja viskilasi yöpöydällään, sikari suussaan ja pieni vihreä kanarialintu päänsä päällä.
Laajoista sisäpoliittisista vastuistaan huolimatta Macmillan oli kiinnostunut ennen muuta kansainvälisestä politiikasta. Hän kuului Churchillin tavoin varhaisiin Eurooppa-liikkeen kannattajiin Englannissa, mutta se tarkoitti hyvin selkeästi valtioiden liittoutumista, ei mitään myötätuntoa liittovaltiokehitykselle. Tämä koski niin Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä kuin 50-luvun alussa kaavailtua puolustusyhteisöä, jonka kariutumiseen Macmillan oli tyytyväinen. Hänelle pysyttäytyminen Euroopan talousyhteisön ulkopuolella oli itsestään selvää. Macmillan ei tuntunut uskovan että koko hankkeesta tulisi mitään ja sitä koskevat merkinnät ovat vähäisiä.
Transatlanttinen suhdekaan ei ollut ongelmaton. Sotilaallinen interventio Lähi-Itään synnytti suoranaisen konfliktin Yhdysvaltain ja Britannian suhteisiin. 50 vuotta sitten vielä suurvaltakuvitelmia elättänyt Englanti valmisteli samankaltaista sotilasoperaatiota Lähi-Itään hankalan hallitsijan kaatamiseksi kuin USA viime vuonna. Hyökkääjällä ei ollut aikomustakaan antaa suunnitelmiensa kariutua YK:n tuen puutteeseen, mutta yleisen mielipiteen vuoksi YK:n puoleen oli kuitenkin muodollisesti käännyttävä. Saddam Husseinin roolissa oli Suezin kanavan kansallistanut Egyptin presidentti Nasser ja hyökkääjänä Englanti, yhdessä Ranskan ja Israelin kanssa. Hetken lähestyessä lokakuun 4. päivänä 1956 Macmillan kirjoitti päiväkirjaansa: ”Without oil and without the profits from oil, neither UK nor Western Europe can survive”. Eli ”Ilman öljyä ja öljystä saatuja voittoja ei sen enempää Britannia kuin Länsi-Eurooppa voi selvitä” (alkuperäisen kursivointi Macmillanin).
Lokakuussa toteutettu operaatio päättyi fiaskoon. Yhdysvallat, jonka hiljaiseen tukeen britit laskivat, ei ainoastaan tuominnut hyökkäystä, vaan edesauttoi sen nopeaa päättymistä kiristämällä taloudellisesti heikentyneen Englannin luottohanoja. Hyökkääjät vetäytyivät ja valtansa säilyttäneen Nasserin asema vahvistui suuresti, mutta myös Länsi-Eurooppa säästyi Macmillanin pelkäämältä perikadolta.
Päiväkirja kuitenkin päättyy 4.10 ja se alkaa uudestaan vasta 3.2. seuraavana vuonna. Tällä välin Macmillanista oli tullut pääministeri Edenin jouduttua, terveydellisistä syistä, eroamaan. Edenillä oli todellisia terveysongelmia ja hänen kerrotaan johtaneen Suezin operaatiota vain erilaisten pillereiden voimalla, mutta ilman terveyden pettämistäkin olisi Suezin epäonnistunut operaatio pakottanut hänet eroamaan. Seuraajaksi nousi Macmillan, vaikka hän päiväkirjoistakin ilmenevällä tavalla oli yksi brittihallituksen tiukimpia haukkoja Suezin kriisissä.
Varsinaisilta kriisiviikoilta päiväkirjamerkintöjä ei ole. Macmillan itse sanoo kadottaneensa päiväkirjavihkonsa tuolta ajanjaksolta, mutta teoksen toimittaja Catterall katsoo uskottavin perustein, että Macmillan nimenomaisesti hävitti merkinnät Edenin nimenomaisesta pyynnöstä. Historiantutkijana sitä täytyy pitää anteeksiantamattomana tekona.
maaliskuu 2004
