Zed Books, 132 s., Reading 2002
Seis maailma, tahdon ulos
Globalisaatiota vastustava ja itsekin globaalisesti verkostoitunut kansalaistoiminta sellaisena kun se on näkynyt Seattlen, Göteborgin tai Genovan WTP-, EU- ja G-8-kokouksien yhteydessä järjestetyissä suurissa mielenosoituksissa, ei mielellään tunnusta, että sillä olisi johtajia. Verkostoituneena toimivan kansalaisaktivismin keskeinen ominaisuus, joka on samalla sekä vahvuus että heikkous, on tällaisten selkeiden ja vastuullisten johtajien puuttuminen. Siitä huolimatta liikehdinnällä on kuitenkin kourallinen maailmanlaajuisesti tunnettuja aktivisteja, joiden ajatukset ovat liikehdintää innostaneet sekä ohjanneet, ja jotka ovat antaneet sille myös nimen ja kasvot.
Yksi näistä johtajista on filippiiniläinen sosiologi ja Citizens’ Action Partyn perustaja Walden Bello. Hänen uusin kirjansa Deglobalization aloittaa uuden kirjasarjan, jonka englantilainen Zed-kustantamo on kehittänyt yhdessä kymmenkunnan eri puolilla maailmaa toimivan kansalaisjärjestön kanssa.
Walden Belloa voi perustellusti luonnehtia globalisaation vastustajaksi ennemmin kuin globalisaation kriitikoksi. Kriitikkona hän mielestäni on kuitenkin huomattavasti vakuuttavampi kuin vastustajana. Voin suurimmaksi osaksi yhtyä siihen kritiikkiin, mitä Bello esittää Bretton Woods- instituutioiden – Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n – ja maailman kauppajärjestön WTO:n epädemokraattisista rakenteista ja toimintatavoista sekä niiden politiikan kielteisistä vaikutuksista kehitysmaihin. Vaikka Bellokaan ei kovin perusteellisesti käy läpi WTO:n Dohan kokouksen tapahtumia, on WTO:n kokouskäytäntö hänen kuvaamanaan perin toisenlainen kuin se millaisena EU:n kauppakomissaari Pascal Lamy näillä sivuilla esitellyssä kirjassaan sen kuvaa.
Walden Bello käy myös läpi eri ehdotuksia, joita kyseisten järjestöjen uusimiseksi on tehty. Esim. miljardööri George Soroksen ajatukset saavat myönteisen arvion, mutta lopulta Bello torjuu hänenkin esityksensä riittämättöminä ja/tai toimimattomina. Uudistamispyrkimykset tarkoittavat vain uusliberalistisen keskityksen korvaamista sosiaalidemokraattisella. Tätä Bello ei pidä ratkaisuna. Bello pitääkin olemassa olevien kansainvälisten instituutioiden uudistamista mahdottomana ja vaatii niiden lopettamista tai vähintään merkityksettömiksi alasajoa.
Porto Alegressa luodun Maailman sosiaalisen foorumin tunnuslauseeseen nojautuen Walden Bello julistaa, että ”toisenlainen maailma on mahdollinen”. Ikävä kyllä kirja ei pahemmin edes yritä hahmottaa sitä, mikä ja minkälainen tämä toisenlainen maailma olisi. Sen keskeinen piirre kuitenkin ilmeisesti olisi, ettei siinä olisi mitään globaaleja pelisääntöjä asettavaa yhtä (kauppa)järjestöä. ”Emme tarvitse uutta keskitettyä globaalia instituutiota, vaan institutionaalisen vallan pilkkomista ja hajauttamista ja toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevien instituutioiden ja järjestöjen muodostaman uuden järjestelmän, jota ohjaisivat laaja-alaiset ja joustavat sopimukset ja näkemykset.” Vielä 50- ja 60-luvulla maailma oli vähän tämänkaltainen paikka, Bello väittää.
Seuraavan konkreettisen tavoitteen tulee Bellon mielestä olla WTO:n kierroksen pysäyttäminen Meksikon seuraavassa ministerikokouksessa. Avoimeksi jää, riittääkö siihen Bellon mielestä vain ministereiden eripuraisuus vai tulisiko sitä myös vauhdittaa ja minkälaisilla mielenosoituksilla. Tämä voi tuntua vähän ilkeältä kommentilta. Bello ei näet kirjassaan sanallakaan problematisoi globalisaation vastustamisen nimissä esiintynyttä mellakointia, joka kuitenkin olisi niin liikkeen uskottavuuden, hyväksyttävyyden ja myönteisen vaikutusmahdollisuuden kannalta välttämätöntä.
maaliskuu 2003
