Phoenix Press, 180 s., Lontoo 2001
Kommunismin lyhyt historia
Harvardin yliopiston emeritusprofessori Richard Pipes on tunnetuimpia Venäjän historian tuntijoita. Hänen kirjasarjansa, Russia under the Old Regime, The Russian Revolution ja Russia under the Bolshevik Regime on syystäkin arvostettu klassikko. Hän on myös Ronald Reaganin turvallisuuspoliittisessa yksikössä vähän aikaa toiminut antikommunisti.
Antikommunismi on vähän samankaltainen sana kuin neuvostovastaisuus, joka aikanaan lyötiin leimana ns. edistyksellisten voimien toimesta – joiden ei tarvinnut itse aina olla kommunisteja – kommunismin ja/tai Neuvostoliiton kriitikoihin. Sen tarkoituksena oli saattaa leimatut jollain tavoin kyseenalaiseen valoon. Kun YDIN-lehden päätoimittajana pääsin itsekin jossain vaiheessa neuvostovastaisiksi voimiksi syytettyjen joukkoon en halunnut silloin enkä nytkään käyttää tällaisia käsitteitä leimakirveenä. Eri asia on, että molemmat nimikkeet käyvät tänään jo pikemminkin kunniamaininnasta kuin herjauksesta.
Kun siis totean Pipesin olleen ja olevan antikommunisti en halua asettua kommunismin tai Neuvostoliiton puolustelijoiden joukkoon enkä myöskään kiistää Pipesin ansioita historioitsijana. Antikommunisti on kuitenkin erityisen sopiva nimike henkilölle, joka tällä kirjalla haluaa osoittaa kommunismin olleen niin jo Marxin ja Engelsin määrittämänä kvasitieteellisenä aatteena kuin Leninin ja hänen seuraajiensa toimeenpanemana käytännön sovellutuksena väärässä ja johtaneen kammottaviin inhimillisiin kärsimyksiin. Pipesille kommunistien rikokset eivät siis olleet sattuma vaan seuraus vinoutuneesta aatteesta ja ihmiskuvasta.
Kommunismin keskeiseksi määritelmäksi ja samalla sen keskeiseksi virheeksi Pipes nimeää halun hävittää yksityisen omistuksen. Se mitä Pipes verrattain lyhyessä kirjassaan Neuvostoliiton ja muiden kommunististen maiden synnystä, verisestä historiasta ja lopulta nopeasta tuhosta kirjoittaa, ei juurikaan anna mahdollisuutta eikä aihetta kriittisiin huomautuksiin.
Kommunismin rikokset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kylmän sodan aikana sen vastustamisen nimissä tehty olisi ollut oikeutettua ja ymmärrettävää. Viileän historioitsijan ja kylmän soturin erottaminen toisistaan on joskus vaikeaa.
Tässä suhteessa särähtää erityisesti korvaan se, miten Pipes käsittelee esimerkiksi Chilessä lyhyeksi jäänyttä Unidad Popularin ja presidentti Salvador Allenden aikakautta, jonka Pipes kuvaa suoraviivaisesti yritykseksi toteuttaa kommunistista vallankumousta demokraattisessa maassa. Vaikka Pipes sentään katsoo Allenden itsensä olleen pikemminkin romanttinen idealisti kuin fanaattinen vallankumouksellinen, niin hänen valtakautensa kuvataan kuitenkin yritykseksi toteuttaa proletariaatin diktatuuria. Kun Allende sitten kaadettiin sotilasvallankaappauksessa katsoo Pipes armeijan vain vastanneen Chilen kongressin porvarillisen enemmistön pyyntöön laillisuuden palauttamisesta maahan!
maaliskuu 2003
