Penguin, 574 s., St.Ives Plc. 2003
Hyvinvointivaltion askeettinen rakentaja
Kun toisen maailmansodan alkukuukausien ns. valesota päättyi keväällä 1940 Saksan salamahyökkäykseen Ranskaan joutuivat brittijoukot vetätymään Dunkirkista kanaalin taakse ja Ranska nöyrtymään Hitlerin sanelemaan aselepoon. Englannissa tämä johti hallituksen vaihdokseen ja myöntyvyyspolitiikassa kompromettoituneen Neville Chamberlainin korvaamiseen Winston Churchillilla. Kaksi vuotta myöhemmin myös Churchillin asema horjui ennenkuin sotaonni kääntyi liittoutuneille suosiollisemmaksi. Jos tyytymättömyys tuolloin olisi johtanut pääministerin vaihtumiseen olisi Churchillin vahvin haastaja ollut Sir Stafford Cripps.
Tämä on aika yllättävää, sillä konservatiiveilla oli alahuoneessa vankka enemmistö eikä Cripps ollut enää jäsen työväenpuolueessakaan, josta hänet oli erotettu kansanrintamaa tukeneiden kannanottojensa vuoksi 1937. Poikkeuksellisena aikana voivat myös poikkeukselliset johtajat nousta valtaan. Churchill oli tällainen, niin myös historian hämärään ainakin Brittien saarten ulkopuolella vaipunut Cripps.
Cripps syntyi äveriääseen sukuun. Stafford Cripps oli menestyvänä ja hyvätuloisena asianajajana parhaimmillaan huomattavan rikas. Crippsin isä oli myös lakimies ja konservatiivinen parlamentin jäsen, joka kuitenkin loikkasi työväenpuolueeseen ja nousi Ramsay MacDonaldin ensimmäiseen hallitukseen kanslian lordipresidenttinä – edelleen käytössä oleva virkanimike; kuusi vuotta myöhemmin hänen poikansa nousi MacDonaldin toiseen hallitukseen oikeusministerinä, jo ennen kuin oli edes työväenpuolueeseen liittynyt.
Kun MacDonald vuosi myöhemmin jätti puolueen ja jatkoi konservatiivien dominoiman kansallisen hallituksen pääministerinä Cripps jäi työväenpuolueeseen. 30-luvulla Crippsistä tuli puolueen vasemmistosiiven kantavia voimia. Häntä kuitenkin arvostettiin yli puoluerajojen niin, että hänestä tehtiin vuonna 1940 Englannin suurlähettiläs Moskovaan, jolloin hän samalla säilytti parlamenttipaikkansa. Crippsin palattua seuraavana vuonna Lontooseen Churchill nosti hänet sotakabinetin jäseneksi. Oikeistolaisen Churchillin suhde vasemmistolaiseen Crippsiin oli ambivalentti, mutta miehet kuitenkin arvostivat toisiaan. Vuosikymmeniä on kerrottu tarinaa, jonka mukaan Churchill olisi joskus v. 1942 tokaissut lähipiirilleen Crippsin kulkiessa ohi: ”There, but for the grace of God, goes God”.
Tämän todenperäisyyttä Clarke ei voi vahvistaa, mutta juttu kuvaa hyvin molempia miehiä ja heidän suhdettaan. Clarke korostaa, ettei ole näyttöjä siitä että Cripps itse olisi ollut millään tavoin osallinen pääministerin vaihtoon tähtäävissä pyrkimyksissä, eikä Churchillkään sitä epäillyt.
Sodan loppupuolella Cripps palasi työväenpuolueeseen ja yhdeksi sen johtavaksi nimeksi. Sodanjälkeisessä Atleen hallituksessa hän oli keskeisillä ministeripaikoilla, pisimpään valtiovarainministerinä.
Mikään dogmaatikko, teoreetikko tai ylipäätään marxilainen Cripps ei ollut. Valtiovarainministerinä hän oli ehkä maailman ensimmäinen keynesiläinen, sitäkin lähinnä pragmaatikkona. Cripps tunnettiin parhaiten absolutistina ja vegetaarina sekä uskoaan peittelemättömänä maallikkokristittynä. Nämä ja hänen maineensa askeetikkona yhdessä sen kanssa että hän sodanaikaisissa ja -jälkeisissä hallituksissa joutui korostamaan säästäväisyyttä ja niukkuutta hyveinä on Clarckin mukaan kohtuuttomasti vaikuttanut ihmisenä avoimen ja huumorintajuisen Crippsin imagoon.
Crippsin elämäntyössä Intia oli keskeisessä asemassa. Sekä sodan aikana että sen jälkeen hän toimi hallituksen keskeisenä neuvottelijana Intian itsenäistymisprosessissa. Nämä neuvottelut ja Crippsin Intian vierailut ovat Clarcken elämäkerrassa varsin korostetusti esillä. Crippsistä on kirjoitettu aiemminkin elämäkertoja ja uudella kirjoittajalla voi olla tarve korostaa uutta ja eroavaa aikaisempiin töihin nähden, tässä tapauksessa sitä että Clarcke on ensimmäisenä tutkijana saanut käyttöönsä Crippsin koko kirjallisen jäämistön, missä Intiaa koskevilla muistiinpanoilla on keskeinen osuus.
heinäkuu 2003
