Edita, 326 s., Helsinki 2001
Hybris ja melkein nemesis
Sturm und Drang on keskimmäinen Martti Häikiön kirjoittamasta kolmiosaisesta Nokia-yhtymän historiasta. Samanaikaisesti eri kansissa, mutta yhdessä kansiossa julkaistu historia on kokonaisuus ja tulisi sellaisena arvioida. Kolmas osa on minulta kuitenkin vielä lukematta, mutta voi hyvin olla että toinen on niistä mielenkiintoisin. Jos arkistot ovat jo avoimia niin 80-luvun tapahtumien tutkiminen on historiantutkijalle ehkä optimaalinen tehtävä, kun vielä hyvämuistisia ihmisiä riittää myös haastateltavaksi.
Nokian historian ensimmäinen osa nimeltään Fuusio, Yhdistymisen kautta suomalaiseksi monialayritykseksi 1865-1982. Se on ihan kelvollista ja vankkaa, mutta melko perinteistä ja aiempienkin kirjoittajien käsittelemää yrityshistoriaa, joka kertoo kolmesta päähaarasta – kumista, paperista ja kaapelista – kootun, vielä melko perinteisen suomalaisen monitoimialayrityksen vaiheet 1800-luvulta uusimman aikamme kynnykselle.
Toisessa osassa tullaan Nokian historian tähän asti dramaattisimpiin vaiheisiin; kahdeksaan vuoteen joiden kuluessa Nokia pyrki ja melkein pääsi monikansalliseksi Euroopan omistajaksi rohkein yritysostoin ja enimmäkseen onnistunein satsauksin. Sturm und Drang, myrsky ja kiihko, on hyvin osuva nimi tätä vaihetta kuvaavalle tutkimukselle. 80-luvun hybristä seurasi melkein nemesis, pääjohtaja Kari Kairamon dramaattinen itsemurha ja vaihe, jossa Nokian perinteiset omistajat olivat jo valmiita harkitsemaan luopumista koko yrityksestä ja sen parhaiden palojen myymistä kilpailijoille. Jos näin olisi käynyt, saattaisi Suomi olla melko toisennäköinen maa kuin se tänään on.
Martti Häikiöllä on ollut kiitettävän vapaat kädet ja vapaa pääsy Nokian arkistoihin ja hänellä on myös riittävän kriittinen ote yhtiön lähimenneisyyden arkojenkin asioiden ja tehtyjen virheiden käsittelemiseen. Henkilökuvat ovat tosin kohtuullisen kunnioittavia, mutta värikkäämpiäkin olisi voinut maalata. Kunnioittava varovaisuus on myös silmiinpistävä niitä johtajia kohtaan, jotka edelleen jatkavat yhtiön johdossa.
Häikiö ei ole varsinaisesti talous- tai yrityshistorioitsija, mutta Kari Kairamon ajan Nokiasta kirjoittavan onkin hyvä olla myös poliittisen historian tuntija. Minulle, joka en myöskään ole talous- tai yrityshistorioitsija, on Häikiön analyysi Nokiasta yrityksenä riittävä. Aihe on jännittävä ja Häikiön kerronta riittävän sujuvaa, jotta lukijan mielenkiinto säilyy. Luvut ja käyrät ovat sijoitettu tekstin oheen siten, ettei niihin tarvitse takertua ellei niitä erikseen halua tutkia.
Sturm und Drang on kuitenkin leimallisesti insider-historiaa ja näkökulma korostetusti yhtiön johtoportaaseen keskittyvä, minkä Häikiö toki esipuheessaan toteaakin. Näin Nokia kilpailijoiden ja yleensä ulkopuolisten silmin jää valottamatta. Nokia sosiaalisena ilmiönä ja vaikuttajana jää lähes mustaksi laatikoksi, eikä Nokiasta työnantajana eikä sen henkilökunnan arjesta ja kokemuksista kerrota juuri mitään. Maantiedekin on tietoisesti rajattu ulos ja näin melkein häivytetty, mikä niin monella paikkakunnalla niin keskeistä merkitystä omaavan yhtiön kohdalla on selvä puute. Vaikka etenkin Kairamon poliittista vaikuttamista kuvataan, jää Nokian suhde suomalaiseen yhteiskuntaan sittenkin aika ohueksi ja yksipuoliseksi kuvaukseksi.
tammikuu 2003
