Norton Co, 798 s., New York 1969
Kun kylmän sodan rakenteet luotiin
Viime syksynä ostin New Yorkista sekä uusia että vanhoja kirjoja myyvästä kirjakaupasta – miksi sellaisia ei muutoin ole Suomessa? – Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Dean Achesonin muistelmat. Kun ryhdyin tänä vuonna lukemaan, havaitsin että kirjassa oli Achesonin omistuskirjoitus rouva Madeleine Row’lle, jolle kiitokset kirjan kierrättämisestä, onhan kirja ollut jo vuosikymmeniä loppuunmyyty.
Kirjan komealta kalskahtava nimi viittaa siihen, että Acheson oli läsnä silloin kun YK, Bretton Woods-instituutiot, NATO ja muut kylmän sodan aikaisen maailman koossapitäneet keskeiset järjestöt luotiin ja sitoumukset tehtiin toisen maailmansodan jälkeen. Acheson ei vain ollut läsnä, vaan oli keskeinen vaikuttaja kaikissa ratkaisuissa.
Liikejuristina työskennellyt Acheson aloitti julkisen karriäärinsä Franklin D. Rooseveltin nimittämänä apulaisvaltiovarainministerinä v. 1933. Sodan aikana hän siirtyi State Deparmentiin vastaavaan tehtävään ja Rooseveltin kuoleman jälkeen, Harry Trumanin nimittämäksi ulkoministerin varamieheksi. Ulkoministeriksi hänet nimitettiin v. 1949 ja siinä tehtävässä hän toimi Trumanin presidenttikauden loppuun saakka.
Acheson dokumentoi muistelmissaan ministerikautensa keskeiset asiat ja prosessit ajalta, jolloin kylmän sodan maailman kahtiajako sinetöitiin. Suomen asemasta ja merkityksestä USA:n näkökulmasta terveen muistutuksen antaa se, ettei Suomi esiinny koko monisatasivuisessa kirjassa kuin kaksi kertaa, lähinnä maantieteellisessä yhteydessä. Se oli silti onnellisempi asema kuin monilla niistä maista, jotka esiintyvät kirjassa tiuhemmin.
Demokraatteihin lukeutunut Acheson palveli 12 vuotta Rooseveltia, mutta kuului pikemminkin puolueensa oikeistoon kuin varsinaisiin New Deal-demokraatteihin. Rooseveltista hän kirjoittaa kunnioittavasti, mutta ei tunnustaudu tämän erityiseksi ihailijaksi. Acheson olikin leimallisesti Trumanin mies, vaikkei tätä lähemmin ennen Trumanin presidentiksi nousua tuntenutkaan. Vastaavasti Truman seisoi ulkoministerinsä takana, kun senaattori Joseph McCarthy otti hänet maalitaulukseen. Senaattorin ja republikaanien oikeiston syytökset Achesonin pehmeydestä kommunistien suhteen olivat absurdeja. Acheson oli tosin (sittemmin todella neuvostoagentiksi osoittautuneen) Alger Hissin ystävä, mutta myös tinkimätön kylmä soturi. Idealistisesta liberalismistakaan ei portugalin diktaattori Salazaria ja hänen järjestelmäänsä ylistävää Achesonia voi syyttää. Hän ei kuitenkaan ollut seikkailu- vaan reaalipoliitikko, joka osasi johtaa Yhdysvaltain politiikkaa maailmanlaajuisen vaaran vuosina niin, ettei atomiasein käytävää kolmatta maailmansotaa koskaan syttynyt.
Acheson itse kirjoittaa, miten hänestä sanottiin ”he does not suffer fools gladly”, tarkoittaen ettei omista kyvyistään hyvin tietoinen ihminen mielellään kuluttanut aikaansa tyhjänpäiväisissä tilaisuuksissa ja keskusteluissa etenkään itseään lahjattomampien ihmisten kanssa. Asenne paistaa myös muistelmista hyvin lävitse. Harva uskaltaisi esim. luonnehtia Ranskan entistä pää- ja ulkoministeri Georges Bidault’ta ”harakka-aivoksi”. Tuloksena on sangen nautinnollinen lukukokemus kiitos sen, että hyvin kirjoittavalla Achesonilla itsetietoisuuden ohella oli onneksi myös riittävästi itseironiaa ja sopiva määrä kuivaa englantilaistyyppistä huumoria.
Present at the Creation on ansaitusti tunnettu kansainvälisen politiikan historian perusklassikkona, jota kukaan perusteellisemmin aikakautta harrastava tutkija ei voi sivuuttaa.
toukokuu 2003
