Ajatus-kirjat, 327 s., Jyväskylä 2002
Vankka tietopaketti NATO:sta
Se suomalaisten suuri enemmistö, joka suhtautuu kielteisesti tai epäilevästi Suomen mahdolliseen jä senyyteen Pohjois-Atlantin puolustusliitossa Natossa, voi suhtautua lähtökohtaisen epäluuloisesti Tuomas Forsbergin tuoreeseen Nato-kirjaan. Onhan sen tekijä, ulkopoliittisen instituutin johtajana toiminut valtiotieteiden tohtori Forsberg yksi niistä tutkijoista, joilta säännönmukaisesti pyydetään lausuntoa, kun halutaan perustella sitä, miksi Suomen tulisi liittyä Natoon.
Epäluulo on turha, sillä Forsberg haluaa olla ennen muuta tutkija eikä propagandisti. Tämä tutkijaneetos heijastuu myös Nato-kirjassa, joka on vankka, hyödyllinen ja tasapainoisesti pohdiskeleva tietopaketti, johon jokaisen Nato-debatista kiinnostuneen kannattaa tutustua omasta Nato-kannastaan riippumatta. Kannattajat löytävät siitä vahvistusta uskolleen eikä vastustajan uskon sen perusteella tarvitse vielä horjua. Molemmat hyötyvät kuitenkin kirjan fakta-aineistosta omien näkemystensä tueksi.
Forsberg tuo kirjan esipuheessa reilusti julki oman uskontunnustuksekseen nimeämänsä asennoitumisen. Hän kirjoittaa, ettei ”usko asevaraiseen turvallisuuteen, mutta uskon siihen, että asevoimaa voidaan tarvita kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi ja estämiseksi. Uskon kansainväliseen yhteistyöhön turvalli suuspolitiikan alalla ja kuvittelen, että sotia voidaan välttää sitä paremmin, mitä enemmän eri maiden asevoimat ovat tekemisissä toistensa kanssa myös rauhan oloissa.” Tämän voin minäkin vaivatta allekir joittaa eikä varmaan Forsbergkään katso,. että siitä sellaisenaan voitaisiin johtaa jokin yksi ainoa kanta Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.
Toki Forsbergin tekstistä voi kaivaa esiin reunahuomautuksiin aihetta antavia kohtia. Sellainen on esimer kiksi kummastelu siitä, miten Nato-jäsenyyttä on vastustettu vuodesta toiseen terhakkaasti, ”vaikkei sitä ole oikein kukaan edes kannattanut”, ikään kuin me emme olisi jo vuosia olleet ”Päivälehden piirin” harjoittaman määrätietoisen kampanjoinnin kohteena. Se, että Forsbergin oma näkemys heijastuu jäsenyy den puolesta ja sitä vastaan esitettyjen argumenttien pohdintaan, on luonnollista. Valistunut lukija ottaa sen omassa arvioinnissaan huomioon.
Toukokuu 2002
