374 s., Oxford University Press, Guildford 2001
Sosialidemokratia ja uusliberalismin haaste
Miten sosialidemokratia on talvehtinut uusliberalismin aikakaudella? Tähän kysymykseen haetaan vastausta Andrew Glynin toimittamassa artikkelikokoelmassa. Kirjan tekijöiden asettamus, joka on tuttu myös tämän arviontekijän monista puheista ja kirjoituksista, on että 80-luku oli kaikkialla maailmassa aikaa jolloin uusliberalistiset ajatukset ja pyrkimykset olivat ottaneet johtavan ideologian aseman sitä aiemmin vallinneelta hyvinvointisosialidemokratialta.
Kirja koostuu sekä yleisartikkeleista että maakohtaisista katsauksista. Erityisen tarkastelun kohteina ovat Ruotsi, Itävalta, Australia, Uusi Seelanti, Ranska, Kreikka, Espanja, Englanti ja Puola. Suomi ei ole mukana ja erillinen skandinaavista sosialidemokratiaa käsittävä artikkelikin keskittyy vain Tanskaan ja Ruotsiin.
Kysymykseen ei ole yhtä yleispätevää vastausta ennen muuta siksi, että hyvinvointivaltion luonne on hyvin erilainen eri maissa, tunnetun sosialidemokraattiset/universaalit, liberalistiset/tarveharkintaiset ja kristillisdemokraattiset/korporatistiset jaottelun mukaisesti. Tähän Evelyn Huber ja John D.Stephens lisäävät vielä australialais-uusseelantilaisen palkansaajavaltion mallin.
Yksi kirjan havainnoista on, että maissa joissa universaalimallin mukainen hyvinvointivaltio on ollut vahvin, on sitä myös haluttu ja onnistuttu puolustamaan parhaiten, kuten juuri pohjoismaissa. Vastaavasti Englannissa, jossa työväenpuolue menneinä vuosikymmeninä usein harrasti kovaakin luokkataisteluretoriikkaa mutta jossa sosiaalipolitiikka on ollut, työväenpuolueen sodanjälkeisen hallituskauden suurta saavutusta National Health Serviceä lukuunottamatta, tarveharkintaista ja residuaalista, ei New Labourin velka thatcherismille ole sittenkään niin kovin yllättävää.
Ansiokasta kirjan tarkasteluissa on se, että työmarkkinapolitiikkaa ja hyvinvointivaltion kehitystä tarkastellaan koko ajan rinnakkain. Tämä havainnollistaa miten hyvinvointivaltion ongelmat eivät johdu vain talouskasvun ehtymisestä ja lamasta – jolla pohjoismaissa oli erityisen suuri merkitys – vaan myös työmarkkinoiden kehityksestä maissa joissa tulopolitiikalla on ollut erityisen vahva asema. Tätä korostavat Ruotsista artikkelin kirjoittaneen Juhana Vartiaisen ohella monet muistakin kirjoittajista.
Vartiaisen artikkeli onkin kirjan analyyttisemmasta päästä, kun useilla muilla kirjoittajilla on mukana vähän enemmän myös pyhää henkeä. Sehän ei suinkaan haittaa, varsinkin jos paatos käy yksiin lukijan omien näkemysten kanssa.
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että sosialidemokratia on vastannut uusliberalismin haasteeseen hyvin eri tavoin, vaihdellen sitkeästä vastarinnasta sen oma-aloitteeseen omaksumiseen, josta Uusi Seelanti on tunnetuin ja traagisin esimerkki.
syyskuu 2002
