Otava, 286 s., Keuruu 2002
Sankari vai maanpetturi?
Kun virolainen Magnus Ilmjärv joitain vuosia sitten alkoi julkaista entisistä neuvostoarkistoista esiinkaivamiaan tietoja Viron sotaaedeltäneen tasavallan viimeisestä presidentistä Konstantin Pätsistä, herättivät ne suuren kohun jälleenitsenäistyneessä Virossa. Entuudestaan tiedettiin, että Päts oli ollut 20-luvulla virolais-neuvostoliittolaisen kauppakamarin perustajaesimies ja monipuolisena liikemiehenä aktiivinen myös Viron ja Neuvostoliiton taloussuhteiden kehittäjänä. Uutta oli, että Päts oli toiminut myös aktiivisena raportoijana Neuvostoliiton Tallinnan lähetystölle sekä saanut venäläiseltä naftayhtiöltä korkean virkamiehen vuosipalkkaa vastannutta 4000 dollarin salaista vuosipalkkiota konsultointipalveluista.
Ilmjärven kirjoitukset herättivät Virossa tavattoman kohun. Äänekkäimmin niitä kommentoivat ne, joiden mielestä Ilmjärv oli esittämällä epäedullisia paljastuksia kansallissankarin asemaan korotetusta ex-presidentistä syyllistynyt kansalliseen petturuuteen. Yksikään tutkija ei kuitenkaan asettanut Ilmjärven esittämiä tietoja kyseenalaiseksi.
Näin ei tee myöskään Suomen Viron instituutin johtajana toimiva dosentti Martti Turtola uudessa Pätsistä kertovassa kirjassaan. Kyse ei ole varsinaisesta elämäkerrasta, eikä Turtola työtään sellaisena esittelekään. Kirja on pikemminkin pitkä esseeluonteinen tutkielma Pätsistä, jossa kyllä käydään suurpiirteisesti Pätsin elämänvaiheet ja siinä sivussa myös Viron historiaa yleisemminkin lävitse.
Turtolan kirjassa keskitytään kahteen asiaan, Suomen ja Viron vertailuun sekä Viron itsenäisen tasavallan hävittäneisiin vuosien 1939-1940 tapahtumiin. Vaikka Suomi 1800-luvun kehityksensä suhteen oli paljon Viroa onnekkaampi, omasi Viro itsenäistyttyään joissain suhteissa Suomea edullisemmat lähtökohdat kehitykselleen. Miksi ne hukattiin?
Viron ensimmäinen perustuslaki oli jopa yltiödemokraattinen, ja 30-luvulle tultaessa kansan enemmistö oli valmis jo muuttamaan sitä autoritaarisen vahvan valtiovallan suuntaan. Lapuanliikettä muistuttavat vapsit olivat vahvassa myötätuulessa, ja estääkseen heidän vallankaappauksensa riigivanem Konstantin Päts pani vuonna 1934 toimeen oman kaappauksensa ja hallitsi siitä alkaen pehmeänä diktaattorina. Todellisuudessa vapseilla, joiden ehdokas olisi todennäköisesti voittanut seuraavat presidentinvaalit, ei vielä silloin ollut omia kaappaussuunnitelmia.
Päts oli aloittanut poliittisen uransa vasemmalle kallellaan, mutta muuttui vuosien myötä konservatiivisemmaksi. Hänen johtamansa 30-luvun lopun Viro oli autoritaarisesti hallittu epädemokraattinen maa, vaikkei aukoton totalitaarinen diktatuuri ollutkaan. Tämä edesauttoi Viron itsenäisyyden hävittämistä, sillä kun Neuvostoliitto alkoi esittää vaatimuksiaan ja hävitti lopulta Viron itsenäisyyden, ei Päts ollut sellainen johtaja, joka olisi kyennyt mobilisoimaan läheskään yksimielisen kansan tätä vastustamaan.
Viro oli Baltian maiden heikoin lenkki eikä ollut sattuma, että Stalin esitti tukikohtavaatimuksensa ensimmäisenä juuri Virolle syksyllä 1940. Päts ja armeijakomentaja Johan Laidoner olivat vielä vuonna 1939 pitäneet tiukkoja puheita Viron puolustamisesta, mutta antautuivat vastarintaa yrittämättäkään Neuvostoliiton vaatimusten edessä. Päts osoittautui täydelliseksi yhteistoimintamieheksi, joka oman järjestelmänsä epädemokraattisia asetuksia ja sensuurijärjestelmää käyttäen viimeiseen saakka antoi näennäisen legitimiteetin kesällä 1940 Zhdanovin sanelemalle hallituksenvaihdokselle ja Viron itsenäisyyden hävittämiselle.
Aukotonta selitystä Pätsin käyttäytymiselle ei ole, vaikka Ilmjärven esiinkaivamat tiedot antavatkin uusia osviittoja. Pätsin kohtelu Viron sovjetisoimisen jälkeen poikkesi jonkin verran muiden itsenäisen Viron johtomiesten osaksi tulleesta. Hänet vietiin Neuvostoliittoon, mutta hän sai saksalaisten hyökkäykseen saakka elää syrjäseudulle karkotettuna valtion maksamaa eläkettä nauttien, eikä häntä senkään jälkeen tapettu. Hänet jopa palautettiin Viroon muutamaksi viikoksi Stalinin kuoleman jälkeen, mutta vietiin takaisin, kun tieto hänen paluustaan levisi Virossa ja hänestä olisi voinut tulla virolaisten kansallisten pyrkimysten symboli. Päts kuoli vuonna 1956 neuvostoliittolaisessa mielisairaalassa.
marraskuu 2002
