Otava, 282 s., Keuruu 2002
Tikusta asiaa
St. John’s Collegessa Cambridgen yliopistossa kokoontuneille historiantutkijoille annettiin tehtäväksi kirjoittaa essee, ei elefanteista vaan Winston Churchillista, jolloin suomalainen tietenkin valitsi aiheekseen Churchill ja Suomi. Tulos on nyt meidän kaikkien luettavissa.
”Winston Churchill ei koskaan vieraillut Suomessa. Hänen tietämyksensä Suomen historiasta, kultuurista ja poliittisesta järjestelmästä oli varsin suppea. Hänen kiinnostuksensa pohjoisen pienvaltion tapahtumia kohtaan oli rajallista ja hänen kanssakäymisensä suomalaisten kanssa hyvin ajoittaista. Suomella ei Churchillin elinaikana ollut huomattavaa kansainvälistä roolia eikä Isolla-Britannialla mitään suoranaista, perusluonteista intressiä Suomessa.”
Ylläoleva Ruotsilan kirjan johdannon ensimmäinen kappale kertoo kaiken oleellisen. Sen kertomiseen tarvitaan kuitenkin 240 sivua leipätekstiä ja päälle vielä 40 sivua tiheästi präntättyjä lähdeviittauksia ja pitkä lähdeluettelo.
Ruotsilan kirja on syntynyt Cambridgessä angloamerikkalaista antikommunismia koskeneen väitöskirjatyön sivutuotteena. Antikommunismi on myös se prisma jonka läpi Ruotsila tarkastelee sekä Churchillin Suomi-suhdetta ja vähän kaikkia muutakin. Churchillin kerrotaan olleen leppymätön antikommunisti ja bolshevismin vastustaja jo kaksikymmentä vuotta ennen lokakuun vallankumousta, mikä on vähintään terminologian tasolla anakronismi. Saman näkemyksen varassa Ruotsila omaksuu sellaisenaan Chruchillin näkemyksen vuoden 1918 sisällissodasta Suomessa pelkästään Leninin vallankumouksen jatkeena.
Näkökulmasta seuraa myös että kaikki Churchillin vastustajat leimautuvat herkästi, jolleivät kommunisteiksi, niin ainakin kollektivisteiksi, epämääräisiksi vasemmistoliberaaleiksi tai neuvostomyönteisiksi. Churchillin ulkoministeri ja seuraaja konservatiivijohtajana Anthony Eden määritellään Ruotsilan kuvauksessa johdonmukaisesti atribuutilla ”neuvostomyönteinen”.
Ruotsila ei ole käyttänyt uusia lähteitä, eikä esitä kovin kummoisia uusia tulkintojakaan, vaikka nostaakin esiin vähemmän tunnettuja Churchilliin liittyvuä tapahtumia ja suunnitelmia. Oikeutusta tutkimukselleen hän tuntuu kuitenkin hakevan vähän väkinäisellä ja ponnettomalla polemiikilla varhaisemman suomalaistutkimuksen kanssa.
Winston Churchillillä oli tunnetusti mahtipontinen retoriikka hallussaan ja se tuntuu tarttuneen myös Ruotsilaan. Hänen paikoin vaikeaselkoista ja kiemuraista tekstiä lukiessaan tulee aika ajoin mieleen, miten paljon paremmalta se kuulostaisi englanniksi käännettynä. Se ajatuksellinen ja kielellinen selkeys joka kirjan alussalainattua johdantokappaletta leimaa katoaa loppua kohden. Kirjassa on myös jonkin verran lähinnä huolimattomuuden tiliin pantavia ajoitus- ja asiavirheitä.
Helmikuu 2002
