Edita, 522 s., Helsinki 2002
Komintern ja Suomi asiakirjojen valossa
Venäjän tiedeakatemian yleishistoriallisen laitoksen aloitteesta Suomessa julkaistu dokumenttikokoelma sisältää valikoiman edesmenneen Kominternin arkistoista valikoituja Suomeen ja SKP:hen liittyviä asiakirjoja vuosilta 1919-44. Asiakirjat itsessään eivät kovin paljon kertoisi ilman kahden etevän suomalaisen kommunismin tuntijan ja tutkijan, Tauno Saarelan ja Kimmo Rentolan, kahta laajaa esittelyartikkelia, jotka auttavat lukijaa taustoittamaan dokumentit oikeisiin historiallisiin yhteyksiinsä. Saarelan artikkeli käsittelee SKP:tä ja Kominternia vuoteen 1934 ja Rentolan siitä eteenpäin vuoteen 1944. 30-luvun puolivälissä Kominternin ja SKP:n politiikassa tapahtuikin ratkaiseva muutos äärivasemmistolaisuudesta kansanrintamapolitiikkaan.
Oli aika Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, jolloin venäläiset arkistot olivat avoimmimmillaan tutkijoille. Viime vuosina ovat monet arkistot kuitenkin taas osittain sulkeutuneet, eivät yksinomaan arkistopoliittisista syistä vaan myös resurssien puutteen vuoksi. Paljon on jo tullut avoimeksi ja pysynyt julkisesti käytettävissä, mutta paljon on edelleen tutkijoilta suljettua aineistoa, ennen muuta entisen KGB:n arkistoissa, mutta osin Kominterninkin asiakirjoissa.
Tähän asiakirjakokoelmaan on valikoitu hyvin erilaista aineistoa, myös jo aikanaan julkisuuteen tarkoitettuja päätöksiä, julistuksia ja puheita. Suuri osa niistä käsittelee SKP:n sisäisiä riitoja, jotka puolueen alkukaudella olivat vakavia ja huipentuivat niin sanotun revolveriopposition toimeenpanemiin murhiin Kuusisen klubilla vuonna 1920.
Sisäisesti riitainen ja tiukan neuvosto-ohjauksen alainen SKP oli Suomessa kielletty. Jännitteitä oli myös maanalaisten kommunistien ja eri nimikkeillä lailliseen toimintaan ja myös vaaleihin 20-luvulla kohtuullisella menestyksellä osallistuneiden julkisen toiminnan edustajien välillä. Lapuanliike teki kuitenkin kaikesta kommunistien julkisesta toiminnasta lopun. Syytä katastrofiin voi paljolti etsiä kominternin ja SKP:n suomalaiselle todellisuudelle vieraista toimintaohjeista, joiden mukaisesti sosialidemokraatit niputettiin sosiaalifasisteina yhtä pahoiksi vihollisiksi kuin lapualaisetkin.
Suomen katastrofi oli vielä pieni verrattuna Saksaan, jossa työväenliikkeen hajanaisuus edesauttoi Hitlerin valtaannousua. Stalinin myöhästynyt vastaus oli kansanrintamapolitiikka. Se ei kylläkään estänyt fasismin menestystä Espanjassa ja muuallakin, mutta oli osaltaan pohjustamassa sodanaikaista suurta liittokuntaa Hitlerin Saksaa vastaan. Stalinin Suomessa ja yleensä lännessä nauttima arvovalta oli sotaa edeltäneistä suurista puhdistuksista, gulageista, Stalin-Hitler -sopimuksesta ja talvisodasta huolimatta korkeimmillaan toisen maailmansodan päättyessä.
SKP:n toiminta ja sen vaikutus on jo aiemmin tullut juuri Kimmo Rentolan tutkimuksissa hyvin valotetuksi, mihin tässä julkaistut asiakirjat tuovat enää vain vähän uutta. Inhimillisesti mielenkiintoisia ovat kuitenkin suomalaiskommunistien hätää 30-luvun puhdistuksissa valaisevat asiakirjat ja kirjeet, joissa Inkeri Lehtinen ja Tyyne Tokoi torjuvat heihin kohdistuvia epäilyjä tuomitsemalla omat isänsä luokkavihollisiksi. Suomalaisista suuri selviytyjä oli tunnetusti O.W. Kuusinen, joka ei vaarantanut omaa asemaansa puolustamalla taatusti syyttömiksi tietämiään, puhdistusten uhreiksi joutuneita tovereitaan. Stalinin Venäjän silloisissa oloissa Kuusisen ansioksi voi kuitenkin näiden dokumenttien perusteella laskea sen, että hän myös oli pidättyvämpi tovereittensa tuomitsemisessa kuin moni muu.
Jos Terijoen hallitusta johtanut Kuusinen on jäänyt Suomen historiaan maanpetoksellisen kommunismin symbolina, on Arvo Poika Tuominen vastaavasti noussut jonkinlaisen sankarin asemaan. Tässä asiakirjakokoelmassa on mukana muutama Tuomisen sihteerinä 30- luvun lopulla Tukholmassa toimineen Irja Strandin raportti. Niiden perusteella ei Tuomisen irtaantuminen kommunismista näytä lainkaan yhtä yksiselitteisenä ja suoraviivaisena kääntymisenä kuin Tuomisen itseluotu legenda edellyttäisi.
Kirjan otsikko ”Kallis toveri Stalin” on Kuusisen onnittelutervehdyksestä Stalinille helmikuulta 1943 puna-armeijan 25-vuotispäivänä.
Huhtikuu 2002
