Venäjästä suomentaneet Robert Kolohmainen ja Ari Hepoaho, Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 291 s., Jyväskylä 2001
Neuvosto-Karjala Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa
Historia ja yleensä yhteiskuntatieteet olivat Neuvostoliitossa aika surkealla tolalla. Propagandistien ohella oli toki hyviäkin tutkijoita, mutta he joutuivat välttelemään arkoja aiheita ja kirjoittamaan kieli keskellä suuta.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen on myös Venäjällä vähitellen alkanut kehittyä mielenkiintoista ja uutta tietoa ja tulkintaa tuottavaa historiantutkimusta, myös Suomea sivuavaa. Juri Kilinin tutkimus Neuvosto-Karjalasta Neuvostoliiton politiikassa on julkaistu v. 1999 Petroskoissa Venäjäksi ja käännetty viime vuonna suomeksi.
Kilinin tutkimus kattaa vuodet 1920-1941, eli Karjalan työkansankommuunin perustamisesta jatkosodan syttymiseen. Hänellä on ollut käytössään paljon sellaista viime vuosina avautunutta neuvostoarkistojen aineistoa, jota suomalaistutkijat eivät ole systemaattisesti käyttäneet. Mahdollista uutta lähdeaineistoa arvokkaampaa ja mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, miten kaikkien tuntemaa vanhaakin aineistoa voidaan käyttää erilaisiin tulkintoihin. Kilinin kohdalla ei toki ole kyse mistään suomalaisen historiatutkimuksen haastavasta paradigmamuutoksesta, mutta pelkästään se että tapahtumia tarkastellaan Neuvostoliiton näkökulmasta monipuolistaa arvokkaalla tavalla vain suomalaistutkimuksen varassa muodostettua kuvaa.
Neuvostovenäläisestä näkökulmasta Karjala oli köyhää ja takapajuista takamaastoa ja sen kansallinen väestö epäluotettavaa. Murmanskin radan valmistumisen jälkeen Karjala oli kuitenkin Venäjälle strategisesti tärkeä alue ja sitä huolestutti suuresti se, miten länsiliittoutuneet, valkovenäläiset, karjalaiset ja suomalaiset – usein myös keskenään erilaisin ja ristiriitaisin pyrkimyksin – alueella operoivat vielä 20-luvun alkuvuosina.
Karjalan työkansan kommuunin perustaminen kesällä 1920 oli neuvostohallituksen ennakoiva toimi Suomen kanssa tehtävälle rauhalle, johon tiedettiin liittyvän vaatimus Karjalalle myönnettävästä autonomiasta. Kun Suomesta tuetut pyrkimykset Karjalan irrottamiseksi Venäjästä jatkuivat tehtiin kaksi vuotta myöhemmin päätös suomalaistamispolitiikan aloittamisesta. Suomalaiskommunistit Karjalan keisarina mainitun Edvard Gyllingin johdolla pääsivät toteuttamaan suomalaisia suosivaa kansallispolitiikkaa, joka jälkikäteen katsoen oli suorastaan uhkarohkeata. Sen puitteissa hurjimmat suunnitelmat pyrkivät suomalaistamaan, ei vain karjalaiset, vaan myös tasavallassa enemmistönä olleet venäläiset.
Suomalaiset pysyivät pienenä vähemmistönä Karjalassa vaikka amerikansuomalaisten värväys ja pulaa Suomesta pakoon lähteneet rajaloikkarit määrää kasvattivatkin. Gyllingille työkansankommuuni oli alunperin myös malli ja alkio koko Pohjolan sovietisoimiselle, mutta Venäjän tavoitteet olivat paremminkin defensiivisiä ja Neuvostoliiton sotasuunnitelmissa Suomeen suhtauduttiin vuosina 1924-30 sotatilanteessa potentiaalisesti puolueettomana pysyttäytyvänä maana.
Tilanne muuttui 30-luvulla. Lähes kaikkia Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksia ryhdyttiin tarkastelemaan potentiaalisena viidentenä kolonnana ja epäluulot Suomen aikeita kohtaan kasvoivat. Epäluuloja ymmärtävä Kilin huomauttaa että vaikka AKS-laisten heimopolitiikkaa ei suinkaan rohkaistu virallisen Suomen taholta, niin sotilassuunnittelu kuitenkin tarkasteli Karjalaa edelleen alueena jonne suomalaisten sotatoimet tuli ulottaa.
Suomalaispolitiikasta tehtiin loppu v. 1935. Suomalaisuus julistettiin pannaan ja tuhannet suomalaiskommunistit joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi, kunnes sitten talvisodan valmistelut taas muuttivat tilanteen. Suomalaisuus palautettiin kunniaan ja leireiltä haalittiin eloonjääneitä suomalaisia Kuusisen hallituksen ja kansanarmeijan tukijoukkoihin.
Talvisodassa Neuvostoliiton tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta sodan yksi seuraus oli Karjalan korottaminen Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi, jonka johtoon asetettiin O.W. Kuusinen. Uutta liittotasavaltaa, johon Suomen luovuttamat alueet liitettiin – vastoin neuvosto-odotuksia väestöstä kokonaan tyhjinä – tarvittiin yhtäältä pehmentämään Neuvostoliiton tappiota, toisaalta muodostamaan alkio koko Suomen kesken jääneen sovietisoinnin loppuunsaattamiseksi. Suomen kielen kursseille komennettiin koko Karjalan venäläinen nomenklatuura, joukossa myös komsomolpäällikkö J.V. Andropov. Kilin ei kuitenkaan kerro, miten NKP:n tulevan pääsihteerin kieliopinnot sujuivat.
On yleisesti tiedossa että neuvostojoukot olivat huonosti valmistautuneet talvisotaan. Kilin kertoo myös, miten huonoon sotamenestykseen vaikutti se että jokseenkin kaikki puna-armeijan vaatimat strategiset rautatie- ja tienrakennussuunnitelmat Karjalaan oli 20- ja 30-luvulla aina pyyhitty lopullisista budjeteista yli.
elokuu 2002
