WSOY, 209 s., Vantaa 2002
Hyvinvointivaltio on myös tahdon asia
On ilmeistä, että tuloerot ja hyvinvointipalvelujen saatavuus ja laatu, toisin sanoen hyvinvointivaltion tulevaisuus, on yksi kevään eduskuntavaalien pääkysymyksiä. Tätä ajatellen Jaakko Kianderin ja Henkrik Lönnqvistin uusi kirja hyvinvointivaltiosta on hyödyllinen ja käyttökelpoinen käsikirja kaikille vaalikeskusteluihin valmistautuville.
Kirja on nimenomaan yhteenvedonomainen katsaus ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvointivaltiosta. Kirjoittajat käsittelevät hyvinvointivaltioon kohdistuvia, väestön ikääntymisen ja globalisaation kaltaisia haasteita sekä hyvinvointivaltiota koskevaa kirjallisuutta ja tutkimusta. Tällaisena ilman omaa uutta tutkimusta sisältävänä katsauksena se täyttää hyvin paikkansa.
Tarkastelun kohteena ovat muun muassa julkisen sektorin laajuus ja sen suhde hyvinvointivaltioon, hyvinvointivaltion tavoitteet ja erilaiset mallit, hyvinvointivaltio ja taloudellinen kasvu, sosiaalipolitiikan tavoitteet ja kustannukset, verotus ja työllisyys sekä hyvinvointivaltioiden tulevaisuus ja haasteet.
Joku voi kirjan luettua tuskitella, että eihän siitä löytynyt ainuttakaan selvää ja yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on hyvinvointivaltion, julkisen sektorin laajuuden, verotuksen ja sosiaaliturvan vaikutus työllisyyteen, talouskasvuun ja kilpailukykyyn. Ainoa joltisestikin selvä tulos useimpien vertailututkimusten perusteella näyttää olevan se, että mitä lajempi julkinen sektori ja vahvempi hyvinvointivaltio, sitä pienemmät ovat tuloerot ja köyhyysrajan alle jäävien ihmisten osuus. Mutta jos kysyy, miten tuloerot vaikuttavat työllisyyteen ja talouskasvuun, palataan taas ristiriitaisen monitulkintaisuuden piiriin.
Kun asiaa tarkastellaan toisin päin, on tässä tärkeä ja politiikalle lohdullinen sanoma. Ei ole olemassa ”objektiivista” totuutta hyvinvointivaltion suhteesta kasvuun, työllisyyteen ja kilpailukykyyn, ei yhteen, mutta ei myöskään toiseen suuntaan. Joudumme ja saamme siis myös vastaisuudessa – usein esitettyä laajemman liikkumatilan puittessia – arvioida verotusta, sosiaaliturvaa, palveluita, tulonsiirtoja ja tuloeroja sen mukaisesti, mitä haluamme ja pidämme arvojemme pohjalta hyvänä ja oikeana. Tämä ei kuitenkaan vapauta arvioimasta vakavasti ja ottamasta kantaa näihin Kianderin ja Lönnqvistin kirjassaan käsittelemiin tärkeisiin haasteisiin, joita nykyiseen hyvinvointivaltiomalliin kohdistuu.
Yksi tärkeä ja ajankohtainen kysymys, jota kirjassa myös tarkastellaan, on EU:n rahaliittoon ympätyn kasvu- ja vakaussopimuksen vaikutus hyvinvointivaltion rahoituspohjaan. Ekonomisteina kirjoittajat toteavat saman, mitä komission puheenjohtaja Prodikin oletettavasti tarkoitti vähän töksähtävällä lausunnollaan ”typerästä” vakaussopimuksesta: ”On siis olemassa riski, että vakaussopimuksen tiukka tulkinta voi johtaa työttömyyttä lisäävään ja hyvinvointivaltiota heikentävään finassipolitiikkaan tilanteessa, jossa talouskasvu jonkin muun syyn vuoksi hidastuu. Näin voi käydä silloinkin, kun julkisen talouden velka on vähäinen.”
marraskuu 2002
