Flamingo, 369 s., Glasgow 1998
Doris Lessingin 50-luku
Doris Lessing syntyi Persiassa v. 1919 ja muutti viisivuotiaana englantilaisen perheensä mukana Etelä-Rhodesiaan. Valkoisen viljelijäperheen tytär oli erilainen nuori: mustan enemmistön kohtelua kauhistunut, kirjallisesti lahjakas itsenäinen nainen ,joka jo sodan aikana hakeutui kommunistisen puolueen riveihin. Tästä ajasta kertoo hänen muistelmiensa ensimmäinen osa, Under My Skin.
Muistelmien toinen osa on hyvin erilainen. Lontooseen muuttaa kolmevuotiaan pojan kanssa 30-vuotias nuori nainen, idealistinen kommunisti ja alkava feministi, joka on jättänyt taakseen kaksi avioliittoa ja vanhimmat lapsensa. Mukanaan hänellä on käsikirjoitus romaaniin The Grass is Singing, josta tulee bestseller ja joka aloittaa hänen menestyksekkään ja arvostetun kirjailijauransa.
Englannin kirjallisuus-, teatteri- ja vasemmistopiireissä Lessing tutustuu ja laajasti myös ystävystyy ihmisten kanssa, joiden nimilista on kuin ajan Kuka Kukin On-teoksesta: Lindsay Anderson, John Wain, Robert Conquest, Tony Richardson, Kenneth Tynan, John Osborne jne, kaikki enemmän tai vähemmän ”kommunisteja”, jotkut jonkin aikaa jopa puolueen jäseniä. Myös Lessing on puolueen jäsen ja stalinisti, kuten hän itse sanoo, mutta kuitenkin ulkopuolinen intellektuelli, joka vähitellen alkaa hakeutua eroon roolistaan ”hyödyllisenä idioottina”.
Lessing on ennen muuta kirjailija, mutta liikkuu myös poliittisena aktivistina 50-luvun lopulla perustetussa uudessa ydinaseriisuntaa vastustaneessa rauhanliikkeessä CNDssä ja sen radikaalisiivessä, Committee of 100:ssa. Hän tutustuu liikkeen eri johtajiin, yrittää myös sovitella heidän ristiriitojaan ja käy tapaamassa Bertrand Russellia ja piirtää varsin kriittisen kuvan tästä puoliseniilistä vanhuksesta, jota nuori amerikkalainen Ralph Schoenman häikäilemättömästi manipuloi omien – tai konspiraatiomieltymyksistä riippuen CIAn tai KGBn – tarkoitusperien mukaisesti.
Afrikkalaisena emigranttina Lessing on tekemisissä myös kaikkien noina vuosina Lontoossa oleskelleiden eteläisen Afrikan tulevien mustien johtajien kanssa. Kenneth Kaunda, Joshua Nkomo, Harry Nkumbula, Orton Chirwa olivat usein yksinäisiä ja hakivat monessa suhteessa afrikkalaiseksi kokeneensa Lessingin seuraa.
NKP:n XX puoluekokouksen ja Stalininin hirmuteot paljastaneen – tai oikeammin tunnustaneen – Hrutshevin puheen jälkeen myös Lessing vähitellen erkaantuu kommunisteista, kuten E.P. Thompson ja monet muutkin hänen lähipiiristään. Vähitellen Lessing erkaantuu koko vasemmistosta ja alkaa uuden etsinnän joka, muistelmien tämän osan kuvamaan ajan jälkeen, vie hänet mystiikkaan ja sellaiseen islaminymmärrykseen, jossa hän – myöhemmissä kirjoituksissaan – puolustaa sharia-lain vastenmielisiäkin piirteitä.
Myös Lessingin muistelmista löytyy monien entisten kommunistien tilityksille ominainen omien kokemusten ja itsekritiikissä vääristymiksi tunnustettujen ajatustapojen yleistäminen koskemaan kaikkia muitakin, jotka samoissa piireissä liikkuivat. Tämä ei kuitenkaan ole muistelmien hallitseva piirre. Lessingin kuvaukset paikoista ja tapahtumista sekä arviot ihmisistä ovat aidontuntuisia ja aina enemmän ymmärtäviä kuin tuomitsevia ja sopivassa määrin myös itseironian sävyttämiä.
Sen ohella että Lessingin muistelmat kiinnostavat sekä kirjallisena suorituksena että tietyn aatteellis-poliittisen miljöön kuvauksena, on myös hätkähdyttävää miten niiden 50-luvun englantilaisuuden ja Lontoon ilmapiirin kuvaus herättää minussakin tiettyjä lapsuuteeni liittyviä nostalgisia tunteita.
toukokuu 2002
