381 s., SHS Historiallisia tutkimuksia 198, Helsinki 1998
Suomen tie vapaakauppavaltioksi
Yleisen käsityksen mukaan Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin pienenä ulkomaankaupastaan riippuvaisena maana aina kannattanut mahdollisimaan esteetöntä kansainvälistä kauppaa ja torjunut erilaisia protektionistisia pyrkimyksiä. Se että Suomi ei ainakaan ennen aivan viimeisiä vuosia ole äänekkämmin esiintynyt markkinayhdentymisen puolestapuhujana on johtunut vain siitä, että kylmän sodan aikana Neuvostoliiton naapuruus pakotti varomaan ratkaisuja, jotka olisivat olleet ristiriidassa silloin hyvin rajoittavaksi tulkitun puolueettomuuspolitiikan kanssa.
Tapani Paavosen tutkimus antaa asiasta huomattavasti vivahteekkaamman kuvan. Kuten kirjan nimikin sanoo Suomen ulkomaankauppapolitiikka ei sodanjälkeisinä vuosina suinkaan ollut niin avointa ja vapaakauppamyönteistä kuin edelläkuvattu auktorisoitu käsitys antaa ymmärtää.
Ulkomaankauppapolitiikkaa on useimmissa suomalaisissa tutkimuksissa käsitelty ennen muuta ulkopolitiikan osana. Politiikka on korostunut etenkin viime vuosien uusimmassa EFTA-, EEC- ja EU-ratkaisuihin kohdistuneessa tutkimuksessa. Eivät mämä tutkimukset suinkaan huonoja ole, mutta nekin ovat pönkittäneet harhaanjohtavaa kuvaa Suomen vapaakauppamyönteisen ulkomaankauppapolitiikan johdonmukaisesta jatkuvuudesta. Käsitys että elinkeinoelämä ajoi integraatiota ja neuvostosuhteita vaalineet poliitikot sitä jarruttivat saattoi jo 70-luvulla pitää paikkansa, mutta 50-luvulla tilanne oli miltei päinvastainen.
Paavonen antaa tästä tasapaisen kuvan. Hän ei ole ottanut lähtökohdakseen vain politiikkaa ja poliittista retoriikkaa vaan perusteellisesti selvittänyt miten vapaata tai säännösteltyä Suomen sodanjälkeinen kauppapolitiikka oli ja miten ja missä tarkoituksessa keskeiset intressitahot siihen vaikuttivat. Kirja kertoo että Suomi edusti johdonmukaisesti pidättyvämpää ja protektionistisempaa linjaa sodanjälkeisissä ITO-, GATT- ja EFTA-neuvotteluihin liittyneissä kaupparatkaisuissa kuin muut pohjoismaat ja läntisen Euroopan maat yleensä.
Suomen sodanjälkeinen talouspolitiikka oli korporaatioiden hallitsemaa säännöstelytaloutta jossa ulkomaankaupan sääntelyllä kotimaisen elinkeinoelämän suojaamiseksi oli tärkeä rooli. Keskeinen toimija oli kotimarkkinateollisuutta edustanut Suomen Teollisuusliitto jonka protektionistisia toiveita tullipolitiikka ja kauppasopimukset suurelta osin toteuttivat.
Muutos tapahtui vasta 60-luvulle tultaessa jolloin myös Suomen elinkeinoelämässä alkoi voittaa integraatiomyönteisempi linja. Se miten ja miksi tämä käänne tapahtui rajautuu enimmäkseen Paavosen tutkimuksen ulkopuolelle. Tällaisenaankin Paavosen tutkimus antaa hyödyllistä uutta tietoa ja tulkintaa vähän tai vain puolinaisesti tutkitusta sodanjälkeisestä ulkomaankauppapolitiikasta.
