180 s., WSOY, Juva 2000
Lepakon historia
Rakennusten historiankirjoitus on yllättävän vaativa laji. On lukemattomia rakennuksia joista tehdyt kirjat ja historiikit ovat pääosin lukemattomia. Miska Rantasen lepakkohistoria ei tällaista unohdusta ansaitse.
Kantakaupungin silloisille syrjäkulmille vuonna 1940 noussut Ragnar Gustafssonin piirtämä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan maalivarasto oli Miska Rantasen mukaan ”takuuvarmaa käyttöarkkitehtuuria”. Itse rakennus, jonka julistamista suojelukohteeksi kukaan ei koskaan ole sen rakennustaiteellisten ansioiden vuoksi esittänyt, ei antaisi aihetta kirjaan, ei liioin sen neljännesvuosisadan kestänyt käyttö alkuperäistarkoituksessaan.
Uutiskynnyksen lepakko – nimen etymologian todennäköisin selitys on maalivaraston seinää koristaneessa yhtiön perhos-tunnuksessa – ylitti kun kaupunki otti sen vuonna 1968 käyttöön asunnottomien alkoholistien tilapäissuojana.
Kymmenen vuotta myöhemmin liekkihotellin aika päättyi ja talo tyhjeni, tehdäkseen tilaa vielä kaavoittamattomalle uuden Ruoholahden toimistorakennukselle. Tai niin piti tapahtua, mutta ELMUn johdattelemat nuorisjoukot ”valtasivat” talon ja saivat sen lopulta kaupungin suosiolla myötävaikutuksella kunnostettua kahdeksikymmeneksi vuodeksi venyneeseen käyttöön nuorison monitoimitilaksi.
Rantanen ei ole tyytynyt vain tavanomaiseen historiikkiin. Hän on tehnyt huolellista tutkimustyötä kartoittaakseen ei vain sen mitä talossa kulloinkin tapahtui vaan myös kertoakseen taustalla vaikuttaneista laajemmista yhteiskunnallisista trendeistä ja asioista, alkaen jo Ruoholahden alueen tilasta ajalta ennen varastorakennuksen rakentamista. Maalivarastonkin ajalta on Rantanen kaivannut esiin rakennuksen käytöstä ja ympäröivästä miljööstä kertovia lähteitä.
60-luvun alkoholi- ja alkoholistipolitiikka ja vähän asuntopolitiikkakin tulevat hyvin kartoitettua liekkihotellivaiheen kuvauksessa, syvästi koskettavaa inhimillistä ulottuvuuttakaan unohtamatta.
Elmu-vaihetta kuvatessaan Rantanen on itse entisenä nuorisoaktivistina ja suomalaista Agit-Propia tutkineena historian tutkijana parhaimmillaan. Löysin kirjasta ensimmäisen silmiini sattuneen ja hyvin luotettavantuntuisen analyysin 70- ja 80-luvun taistolaisliikkeen hiipumisesta ja uuden hyvin monimuotoisen epäpoliittiseen nuorisokulttuurin noususta ja päättymisestä markkina-arvoihin perustuvan mediabusineksen jatkeeksi.
Lepakko synnytti myös Radio Cityn, jonka historia tulee myös samalla kerratuksi. Yhden pikkumysteerinkin Rantanen selvittää: Jonas Valmusen Bussipysäkki-kappaleesta tuli hitti siksi, että Radio Cityn toimittajat piruuttaan kokeilivat voiko paikallisradio tehdä kehnosta biisistä menestyskappaleen. Kyllä voi.
huhtikuu 2000
