Rowohlt, 210 s., Lech 2000
BB rakasti toisin
Kaksi vuotta sitten vietettiin Bertolt Brechtin syntymän satavuotispäivää asiaankuuluvin juhlallisuuksin ja juhlakirjoin. Kun tänä vuonna on kulunut sata vuotta Brechtin pitkäaikaisimman puolison näyttelijätär Helene Weigelin kuolemasta ei häntä ole juhlittu läheskään yhtä näyttävästi, mutta muistettu kuitenkin useammalla kirjalla.
Carola Sternin kirja Brechtin ja Weigelin elämästä on tiivis kertomus heidän avioliitostaan ja elämästään. Stern suhtautuu molempiin myötämielisesti ja vaikka hän ei mitään kaunistelekaan – ei varsinkaan Brechtin hyvin tunnettuja moninaisia ja samanaikaisia naissuhteita – on tässä myötämielisyydessä paikoin jo kritiikittömyyden makua. Kenties se on tarkoitettu tasapainottamaan sitä ryöpytystä, jonka kohteeksi Brecht on viime vuosina – eritoten John Fuegin kirjassa – joutunut.
Brecht oli parantumattomasti moniavioinen, vaikkei hän yhtä virallista vaimoa enempää pitänytkään ja eli vuodesta 1929 kuolemaansa saakka liitossa Helene Weigelin kanssa. Enimmillään Brech- tin suurperhe oli menage à quatre – BB, Weigel, Ruth Breslau ja Margarete Steffin ynnä lapset Steffi ja Barbara, edellinen BBn ensimmäisestä avioliitosta. Tässä kokoonpanossa joukkueen pakolaistaival vei Tanskasta Ruotsin kautta Suomeeen ja täällä vietetyn vuoden jälkeen Neuvostoliiton läpi Kaliforniaan, jonne asti tuberkuloosiin kuollut sairaalloinen Steffin ei päässyt.
Hollywoodista Brechtit palasivat Zürichin ja Wienin kautta uuden DDRn pääkaupunkiin, viisaasti uuden Itävallan kansalaisuutensa säilyttäen. DDR antoi Brechtille oman avokätisesti rahoitetun teatterin Berliner Ensemblen, jonka johdon Brecht ja Weigel jakoivat.
Tämä merkitsi myös näyttämölle paluuta jo 20-luvun Saksassa tähtikaartiin yltäneelle lahjakkaalle Weigelille, joka satunnaisesiintymisiä lukuunottamatta ei voinut pitkinä pakolaisvuosinaan ammattiaan lainkaan harjoittaa. Brechtin kuoltua vuonna 1956 Weigel otti Berliner Ensemblen taiteellisen ja hallinnollisen johdon tiukasti käsiinsä ja piti sen aina kuolemaansa vuoteen 1971 saakka.
Brecht ja Weigel asettuivat 20-luvun lopulla kommunistien riveihin mutta vain Weigel liittyi Saksan kommunistiseen puolueeseen. Brechtin asenne puolueeseen oli dialektinen ja etäisempi ja hän myös – ajatuksensa tosin yleensä visusti omanaan pitäen – epäili stalinistista vallankäyttöä. Weigel ei ole jättänyt jälkiä omakohtaisista ideologisista pohdinnoista ja hän yleensä tuki kulloistakin puoluelinjaa kritiikittömämmin.
Ulospäin BB ja Weigel olivat lojaaleja reaalisosialismille ja pitivät DDRää puutteineenkin parempana vaihtoehtona kuin fasismin läpitunkemana pitämäänsä liittotasavaltaa. Mitään harppisaksan mallikansalaisia he eivät kuitenkaan olleet. Brechtin kuoleman jälkeen näyttää Stasi ryhtyneen seuramaan intensiivisemmin Weigelia ja hänen teatteriaan ja rekisteröineen lukuisia ideologisia poikkeamia ja jatkuvaa puolueohjauksesta piittaamattomuutta. Weigel saattoi puolustaa DDRn harvoja toisinajattelijoita ja arvostella Tshekkoslovakian miehitystä.
Weigeliin ei kuitenkaan koskettu. Häntä suojeli hänen asemansa Brechtin kirjallisen jäämistön ja tekijänoikeuksien haltijana. Weigel piti myös huolen siitä ettei Brechtiä DDRssä hänen kuolemansakaan jälkeen sensuroitu.
Weigel on jäänyt aina Brechtin varjoon eikä hän oikein pääse tässäkään kirjassa elämään omaa elämäänsä kuin vasta BBn kuoleman jälkeen ja silloinkin lähinnä Brechtin perinnön tiukkana vartijana. Brechtin naisista Weigel oli pitkäaikaisin, uskollisin ja eniten perhekunnan arjesta huolehtinut ja hän on myös ehkä vähiten vaikuttanut Brechtin kirjalliseen tuotantoon. Samalla hän kuitenkin oli näistä naisista myös vahvin ja oli helppo samastaa tunnetuimpaan roolihahmoonsa Äiti Pelottomaan.
lokakuu 2000
