Hill and Wang, 319 s., New York 2000
Kuka murhasi Kirovin?
Dekkarimaisesta otsikostaan huolimatta Amy Knightin kirja ei sitä ole. Dekkareissa ei myöskään heti johdannossa kerrottaisi vastausta joka ei ole uusi eikä yllytyksellinen: Kirovin ampui sekopäinen bolshevikki Leonid Nikolajev, mitä todennäköisimmin Stalinin järjestämän salaliiton tiedostamattomana käsikassarana. Sen sijaan yksityiskohdat siitä miten tämä lopulta järjestettiin jäävät vieläkin avoimiksi. Ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi, sillä Moskovan arkistoista tuskin enää löytyy tarvittavaa ”savuavaa asetta” joka aukottomasti linkittäisi Stalinin käskyn Kirovin kuolemaan.
Jos Knightin kirja ei siten kaikkia otsikon luomia odotuksia täytäkään on se kuitenkin ihan pätevä, huolellisesti dokumentoitu ja hyvin kirjoitettu Sergei Kirovin elämäkerta ja NKPn 30-luvun tilanneanalyysi.
Stalinilla oli vahva intressi raivata Kirov pois tieltään. Leningradin suosittu puoluejohtaja oli silloisessa politbyroossa Stalinin ainoa potentiaalinen kilpailija ja Stalinin yleislinjan kannattajista ainoa joka ei varauksettomasti osallistunut Stalinin henkilöpalvontaan ja joka oli osoittanut tiettyä itsenäisyyttä mm vastustaessaan Stalinin ajamia jyrkkiä puhdistustoimia puolueoppositiota vastaan.
Kirov elävänä oli Stalinille hankala kumppani, mutta kuolleena käyttökelpoinen syy käynnistää ensimmäiset suuret puoluepuhdistukset näytösoikeudenkäynteineen. Koneisto ja sen käyttöön tarvittavat ukaasit olivat käskyä ja allekirjoitusta varten valmiina heti kun vahvistus Kirovin murhasta joulukuussa 1934 saatiin Kremliin.
Murhasta tuomittiin Nikolajevin lisäksi kolmetoista muuta sopivasti valikoitua ”salaliittolaista” ammuttavaksi. Puolueoppositiota ei saatu suoraan murhaan linkitetyksi, mutta mm Zinoviev ja Kamenev tuomittiin vankeusrangaistuksiin murhan ”insipiroineesta” puolueenvastaisesta vehkeilystä. Kaksi vuotta myöhemmin Zinoviev ja Kamenev jo tunnustivat näytösoikeudenkäynnissä järjestäneensä murhan Trostkin ohjeiden mukaisesti ja mm ent. NKVD-päällikkö Jagodan avustuksella.
Murhatuksi tuleminen saattoi olla Kirovin maineen pelastus. Muihin neuvostojohtojiin verrattuna vaatimattomasti käyttäytynyt Kirov nautti ilmeisen aitoa kansansuosiota ja hänestä oli kuolleena helppo tehdä kulttihahmo. Puolueen eri oppositioista irrallaan pysyttäynyt Kirov ei ollut välitön osallinen murhissa, mutta ei myöskään yhtään sen suurempi demokraatti kuin esim. Hrutshev tai muut Stalinin vuosista hengissä selvinneet puoluejohdon jäsenet.
kesäkuu 2000
